Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Joka kerta, kuin nostin silmäni työstäni, kohtasin hänen silmänsä. "Minä olen mitä lempeimmällä tuulella, rakas poikani", vakuutti hän minulle pään nyykkäyksellä, "mutta minä olen levoton ja suruissani!" Minä olin ollut niin harras työssäni, etten huomannut, ennenkuin tätini oli pannut maata, että hän oli jättänyt ilta-mixturinsa, joksi hän aina nimitti sitä, koskematta kaminin-reunukselle.
Pahemmin yhden nuoren upseerin oli, jonka minä tielläni kuolemaisillansa tapasin, kuin minä joulupäivänä ajellen tulin. Minä en silloin vielä ollut niin paljoa kurjuutta nähnyt, ja niin monen kuolevan, vaan nousin minä reestäni ja nostin hänen siihen, ja ajoin minä häntä sitten, vuoroon sen saman sotamiehen kanssa, sillä tavalla, että me talutimme hevoista ja autoimme sen kuin taisimme.
Rannassa seisoit tuolla kosken poukamassa ja tukkaasi suit ilkoisen alasti minä venheessä alas viiletin? Sinäkö se olit? Jos sain purteni pysähtymään, mukaani otin. Otit? Otin. Maihin tulin, käden toisen kainalosi alle kietaisin, toisella jalat maasta nostin ... niin tyttö helposti maasta nousee, sen kun silloin aina on pakko kätensä kaulaan kietaista ja purteni pohjaan heitin!
Minä nostin päätäni ja näin saman huoneen akkunassa, jossa minä edellisenä päivänä olin ollut tapaamassa Asjaa, pormestarin lesken. Tuo tympeä hymy huulilla hän kutsui minua. Minä käännyin takaisin ja ai'oin mennä ohitse; mutta hän huusi minun jälkeeni, että hänellä on jotakin minulle. Nämät sanat saattoivat minun pysähtymään ja minä menin hänen huoneesensa.
Minä tunsin polttavan tulen niinkuin kuumista neuloista lähtevän pistoksen tunkeutuvan lävitseni; minä kumarruin alas ja laskin huuleni hänen kädellensä... Värisevä ääni, niinkuin katkonainen huokaus, tunkeutui korviini, ja minä tunsin heikon lehden tavalla vapisevan käden koskettavan hiuksiani. Minä nostin päätäni ja näin hänen kasvonsa. Kuinka nopeasti ne olivat muuttuneet!
Minä juoksin aivan sen päälle ja nostin juuri kättäni siirtääkseni hihan sen silmiltä mutta samassa se olikin kadonnut! Tunnelinko sisään? kysyin minä. Ei. Minä juoksin tunneliin noin viiden sadan kyynärän matkan.
Katsellessani ympärilleni, kuunnellessani, johdatellessani mieleeni menneitä, minä äkkiä tunsin salaisen rauhattomuuden sydämessäni ... minä nostin silmäni taivasta kohti ... mutta taivahallakaan ei ollut rauhaa; välkkyvine tähtineen se oli alituisessa liikkeessä, kierteli, värisi; minä kumarruin virtaa kohti ... myöskin siinä, tuossa synkässä, kylmässä syvyydessä liikkui, värisi tähtiä; rauhatoin levottomuus kohtasi minua kaikkialla ja rauhattomuus suureni minussa itsessä.
Minä nostin hiukan hameeni lievettä, että kengät tulivat näkyviin. "Nyt ei enää kuulu kopinaa, kuin hirveistä naulatuista kengistäni!... Huomatkaa vaan, kuuletteko pienintäkään ääntä, kun astun lattian yli." Vakavin askelin kuin sotamies marssin minä hänen luoksensa. "Eikö totta, nyt en enää ole naurettavasti puettu lapsi, niinkuin herra Eckhof sanoo?" "Ette, prinsessani, ette!" huudahti hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät