Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Minä en tiedä miten olikaan, mutta sen vaan muistan että minä painoin häntä hellästi syliini, nojasin poskeni hänen poskelleen ja pyysin että hän vaan hiukkasen pitäisi minusta, niin minä rakastaisin häntä oikein äärettömästi kaiken elinaikani. Muistanpa vieläkin että hän lupasi sen tehdä ja että me silloin itkimme kumpikin ilosta.
Kun äiti tuli tupaan, näin minä, että hänen silmässään oli kyynel ja yksi karpalo oli herahtanut nutullekin. Menin äidin luo ja nojasin hänen polveensa. Hän silitti päätäni ja sanoi: »Niin, niin, lapseni. Sellaista on elämä. Ville on nyt korjuussa, kun pääsi isoon taloon. Ei siellä puutu leipä eikä särvinkään!» »Onko Ville nyt niiden oma?» kysyin. »Omako? Niin, Ville on Jumalan oma», sanoi äiti.
Mutta talven kuluessa kaipasin yhä enemmän lastani, vaimoani, kotiani. Niin kului syystalvi ja tammikuukin loppupuoleen. Ajatuksiini vaipuneena muistelin yhtenä iltana myöhään omaisiani, joista en ollut pitkiin aikoihin mitään kuullut. Lamppu vielä paloi pöydällä enkä luullut nukkuvanikaan, vaikka nojasin kyynärpäätäni pielukseen. Yht'äkkiä näin tyttäreni astuvan ovesta.
Nyt muistin tosiaan usein ennen nähneeni Ilsen aamusin alakuloisena ja väsyneenä, mutta silloin syytti hän aina vaivaavan häntä usein pahan päänkivistyksen. Minä laskin käsivarteni ristiin pöydälle ja nojasin pääni niitä vasten. Minä olin murheellinen ja huolestunut, juuri kuin yön tultua jotakin pahaa tapahtuisi Dierkhofissa.
Kirjaimet olivat kuolleita silmissäni, sanat vieraita ja kuivia. Viimein putosi kirja helmaani. Nojasin päätäni taakse tuolin karmiin ja ummistin silmäni. Nuku, sieluni, nuku! Vaivu ijankaikkiseen uneen! Unessa et kipua tunne, et surua etkä levottomuutta. Unessa et kaipaa mitään, et toivo etkä ikävöitse. En jaksanut enää taistella tuota melankolian hirviötä vastaan.
Minä nojasin päätäni kättäni vastaan ja tunsin itseni, tuossa kun istuin ja tuijotin valkeaan, enemmän surulliseksi ja sortuneeksi, kuin olisin luullut mahdolliseksi niin pian sen jälkeen, kuin kirkkaimmat toiveeni olivat toteutuneet. Näin istuessani ja ajatellessani kohtasin sattumalta tätini silmät, jotka olivat minuun kääntyneet. Niissä oli joku tuskallinen katsanto, mutta se katosi kohta.
Usein, kun olin väsynyt juoksusta ja leikistä, hiivin iltasin hänen syliinsä, jossa nojasin pääni hänen rintaansa vasten, ja silloin tuli Heintz luoksemme, tietysti sammunut piippu suussa, ja siitä neiti Streitkin virkeni. Hänen ohuet poskensa punoittivat ja vaaleat kähäränsä liehuivat levottomasti kasvojen ympärillä.
Kasvot vaan väliin värähtelivät ja osoittivat elon merkkejä. Näytti siltä kuin ihohiiri olisi ne saanut liikkeeseen vaan kukatiesi olikin se rinnan polttava tuska En ollut minäkään puhetuulella. Se tavallinen haikea kaihomielisyys, joka tuommoisina ikävinä iltoina ahdistaa, ei antanut minullekaan rauhaa. Nojasin tuolin selkää vastaan ruumis jäykkänä.
Ei nyt enää mikään auta ... hän on iäksi toisen ja minä olen jätetty ja kadotettu...! Semmoista minä ajattelin, kun vihkiminen loppui ja väki tuvassa hajosi. Muiden muassa kulkeuduin ulos pihalle, jossa puhalteli viileä pohjatuuli. Minä nojasin tikapuita vasten ja koetin vilvottautua, mutta päätäni yhä enemmän kuumenti, ja korvissa humisemistaan humisi.
Kuultiin veren virtaavan permantoon tehtyyn kuoppaan, uhraus oli toimitettu ja minut tämän toimituksen kautta otettu vieras-ystäväksi heidän sekaansa. Kun tämä seremonia oli päättynyt, hajaantui kokous ja pian kuultiin teurastajan mitä suloisimmassa levossa vetelevän aimo hirsiä. Minä nojasin kyllä patjaani vasten, mutta unta en sinä yönä tutuistakaan halunnut enkä saanutkaan silmiini.
Päivän Sana
Muut Etsivät