Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Niilo Nieminen pyysi kerran kaupungin nuoria herroja, ystäviänsä, laulamaan serenaadiakin Olkkosen neitosille. Kumpaiselle tuo nimenomaan oli tarkoitettu, siitä tosin ei tietoa saanut yksikään ihminen, mutta jok'ainoa ihminen piti nyt uskonkappaleena, että lehtori Nieminen oli rakastunut jompaankumpaan neiti Olkkoseen. Mutta kumpaanko? Siinäpä temppu ja pulma sekavan sekava.
Noin kauniille nuorelle studentille minä annan paras lakki, mikä minulla on. Lakki kuin lakki. Ja samalla heittäytyi Kalle kyljelleen sohvalle, nakaten lakkinsa juoksemaan pitkin pöytää. Se liukui sileää pintaa myöten yhtä kyytiä lattialle. Nieminen yritti nostamaan sitä. Anna olla, Nieminen... Kuuletko ... minä kiellän sinua koskemasta minun lakkiini. Helsingistä ostetaan uusi!
Nieminen otti suunsa täyteen totia, pullisti poskensa ja antoi silmänsä mennä pyöreiksi kuin huuhkaimen silmät. Eilen illalla me oltiin ja elettiin Savonlinnassa, tänä iltana tehdään tässä totia, mutta huomenna istutaan jo Helsingissä. Eikö ajeta suoraan asemalta kappeliin, Antti? Ajetaan vain! Me ajetaan kappeliin syömään ja juomaan... Ja mässäämään, liitti Nieminen nauraen itse sanoilleen.
Rivit olivat harventuneet ja jälelle jäänyt ainoastaan innokkaimmat. He istuivat kaikki Kallen ympärillä. Hän esitti rivosanaisia lauluja, mikä oli hänen erikoistaitojansa, ja muut niihin säestivät kuorona loppusäveltä. Nieminen oli saanut koko illan pysytellä Kallesta takapajulla, jolla nyt oli vereksempiä ihailijoita.
Ja merkitsevästi silmää iskien Antille lupasivat he Niemisen kanssa hänellekin niitä näyttää, jahka perille jouduttaisiin. He tuumivat, että jos Augusta vielä on entisessä paikassaan, he ajavat sinne. Se oli ihan hurjistunut tähän Kalleen, kertoi Nieminen. Minä en tahtonut millään lailla päästä hänestä erilleni, lisäsi Kalle nähtävästi mielissään.
Vähän päästä alkoi hänen nurkastaan kuulua pientä pihinätä, ja hetken kuluttua kuorsasi Pekka. Ruokasalissa istuivat myöhään yöhön Kalle ja Nieminen. Siellä oli saatu toimeen uusi whisti kahvin ja liköörin ääressä. He olivat aikoja sitten unohtaneet Antin, joka hervotonna makasi selällään hytissään. Aamulla heräsi Antti siitä, että laiva yht'äkkiä hiljensi kulkuansa ja kone alkoi käydä hitaammin.
Eikä ollut taas salongissa muita jälellä kuin Antti ja Kalle ja tämän toveri. Ka, sinulla on totia, Antti! Eikö mekin, Nieminen, oteta totia? Minä en kiellä, en käske. Bufettineiti tuli sisään, ja Kalle kohteli häntä kuin vanhaa tuttua. Hän kutsui hänet lähemmä, painoi kätensä hänen olkapäilleen, katseli häntä ujostelematta silmiin ja väitti, että neiti oli lihonnut.
Ja sanotaan vielä, että kristillinen mieli on laimistunut näinä aikoina! Mutta kuinka nyt oikeastaan oli laita? Oliko Niilo Nieminen rakastunut? Hän oli kirjoittanut kuukausi sitten ystävällensä muun muassa näin: "Mitä taas tulee kysymykseesi: ovatko H:n neitoset jo saaneet pääni pyörimään, niin täytyy tunnustaani, että onni alkaa minulle myhäillä.
Vasta heinäkuun alussa hän suoritti tutkintonsa lukematta muuta kuin ensimmäisen sivun vanhan ajan historiaa. Nieminen harhaili samaan aikaan hajanaisissa vaatteissa, kello ja valkoinen lakki pantissa, pitkin polttelevia katuja eikä päässyt irtautumaan asunnostaan, johon oli velkaa koko lukukauden.
Eräänä aamuna, Niilo herran vielä maatessa, astui hänen mataminsa elikkä emäntäpiikansa ensimmäiseen kamariin, jossa varpaillaan hiipien ryhtyi huoneen korjaamiseen. Pianpa kuului ulkoa kovia askeleita, eikä aikaakaan, niin astui sisään muuan nuori, pulska herrasmies, joka nähtävästi ei ollut H:n kaupungin asukkaita. Korkealla äänellä kysäsi vieras: "Täälläkö tohtori Nieminen asuu?"
Päivän Sana
Muut Etsivät