Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Senpä tähden mestari Gringonnaux olikin ensi alussa pitänyt häntä ylen nuorena niin iäkkääksi mieheksi; hän oli pait sitä hämmästynyt hänen omituista, veijarimaista muotoansa. Ja myöntäkäämme suoraan, olipa hänellä syytäkin. Aatelkaapa: kaula kuin kamelikurjella, parta kuin pukilla ja pää kuin paholaisella. Ei mitään niin pilkallista, niin ivaavaa, kuin nauru hänen huulillansa.
Koko väki toisinaan nauroi yhtenä helinänä. Silloin oli setä riemussaan, kun sai kaikki nauramaan. Iloinen, viaton nauru oli hänelle elämänehto. Muuten hän kyllä olisi pitänyt heränneistä, mutta ei jaksanut suvaita »niin iankaikkisen muikeita naamoja». Mutta itsestään oli hän arka.
Sen mahdollisuuden ajatus, että hän vielä voisi omistaa Pihlajaniemen, tuntui siinä hetkessä niin onnelliselta, että oikein pyrki nauru pääsemään. Ehkä Marttikin tulis takaisin mielelläänkin? Sais sitte asua taloa mielensä mukaan. Ja emäntä, joka oli käynyt niin umpimieliseksi ja kiukkuiseksi, ehkä hänkin... Jaakko Jaakonpojan mielikuvitus toimi voimakkaasti.
»Olavi!» sanoi hän äänellä, jossa värähteli tuska ja hellyys. »Mitä tämä oikein merkitsee, rakas Olavi...?» »Rakas ?» kalskahti miehen hampaiden välitse kuin raepuuska ikkunanlasia vasten, ja hänen äänessään värisi itku ja nauru, vihlova iva ja katkeruus. Hän tarttui kiivaasti naisen molempiin olkapäihin.
Mantilta hykähti lysti nauru, pyörähti pois äidin luota ja pyörähtäessään lystikkäästi virkkoi: »Ne onkin koko pillit.» Sen sanottuaan riisui hänkin päällysvaatteet päältään, pani ne nauloihin ja kepsasteli kuni kotonaan.
Miksi et ottanut miestä kiinni kauluksesta?" "Tulin liian myöhään, armollinen herra! Mutta minä kuulin laukauksen, ja näin miten hän aitamme yli hyppäsi; armollinen neiti, luulen minä, näki hänet myöskin, sillä se tapahtui juuri siinä, missä hänellä on tapana istua". Vanhus käänsi pienet harmaat silmänsä Roosaan päin, jonka kasvoilla neuvottomuus ja nauru taistelivat.
Mitä Porthokseen tulee, oh! mitä Porthokseen tulee, oli kohtaus hänen kanssansa, totta tosiaan, vielä hullumpi! Ja vastoin tahtoansakin rupesi nuori mies nauramaan, tähystellen kuitenkin ympärillensä, josko tuo yksinäinen nauru, johon sen näkijät eivät voineet havaita mitään syytä, mahdollisesti loukkasi jotakin ohikulkevaa. Porthoksen juttu on yhä hullumpi, vaan aika pöllö minä sittenkin olen.
Ja siitä syntyi semmoinen nauru, ja Helena punastui niin, ja Paris suuttui niin, ja kaikki muut nauroivat niin, ettei ollut loppua tulla. CRESSIDA. Mutta nyt se tulkoon, sillä tätä on jo liian kauan kestänyt. PANDARUS. No niin, orpanaiseni, sanoin sinulle jotakin eilen; mieti sitä. CRESSIDA. Niin teenkin. PANDARUS. Vannon, että se on totta: hän itkee sinua, niinkuin olisi huhtikuussa syntynyt.
Minä muistin sen, mitä tuona pyhänä oli tapahtunut, minä muistin, että olin uponnut järveen, pelastunut ja siitä tullut heränneeksi, ja minä muistin senkin, että se, joka oli ollut koko minun herännäisyyteni, se nyt oli toisen morsian. Silloin minulta pääsi katkera nauru, ja sillä naurulla minä tahdoin nauraa kaikki puhtaaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät