Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Nyt oli heidän vuoronsa nauraa, kun ajattelivat, että hän oli pehmittänyt Scrooge'a. Mutta koska hän oli aivan hyvänluontoinen mies eikä pitänyt paljon väliä sillä, mitä he nauroivat, kun he vaan ylipään nauroivat, kehoitti hän heitä heidän ilossaan ja antoi pullon hauskasti kiertää. Teen jälkeen heillä oli vähän musiikia.
Hän näytti niin erinomaisen totiselta ja sievältä, että minä pysähdyin jonkunlaisessa ihmetyksessä; ja he huomasivat hänet kaikki yhtä aikaa, sillä, kun minä pysähdyin, he nauroivat ja katselivat häntä. "Em'lyn laita on niinkuin minun", lausui Peggotty, "hän tahtoisi nähdä häntä".
Kaikki sille nauroivat, ja kun hän tuli pöytien luo, niin häneltä kysyttiin: Sinulla on hauska, Antti? Voi peeveli, kun minulla on hauska! No, istu sitten tähän syömään! Ja ota ryyppy myös! Minä otan ryypyn! Aika oli kulunut huomaamatta ja hetket valahtaneet kuin hieno hieta sormien lomitse.
Pienillä lihavilla, lentävillä lapsilla oli seppeleitä käsissään, ne nauroivat minulle veitikkamaisesti, ja katosta ripottelivat ihanat naiset oikeita kukkakiehkuroita ympärilleen, Kullatuita koristeita näkyi maalausten välillä, ympäröiden ne tuhansilla pauloilla ja köynnöksillä. Huonekalut olivat loistavan valkoiset, reunukset kullatut ja päällystyynyt sinisestä silkistä.
Voi, sitä riemua kun juna tulla puhkusi asemalle ja Hilman iloiset kasvot ilmestyivät ensin ikkunassa ja sitten koko persoona vaunun ovella. Aina hihkasi, Hilma nauroi ääneen ja sillä kertaa he tupsahtivat toistensa syliin. Eivät osanneet pitkään aikaan puhua, nauroivat vaan, antoivat muiden hommata kapsäkit ja muut tavarat kotiin, ja läksivät itse käsikynkässä astumaan kaupunkia kohden.
"Vahinko, että hänen yhteiskunnallinen asemansa on sellainen ... pikku opettajatar äiti on muotiompelija ... siten on hän luopääsemätön ... häntä ei tapaa koskaan missään..." "Peeri-parka, liian huono taivasta varten, liian ylevä kadotuksen kuiluun joutuakseen..." Molemmat upseerit nauroivat, lapsellisesti, ajattelemattomasti.
En välittänyt paljon mummosta, sillä rivoille lauluille ihmiset enemmän nauroivat, ja niistä antoi joku humalainen välistä kopekankin. Sillä lailla kulettiin joku aika, ja minä ennätin jo niin siihen elämään rakastua, etten enää tahtonut muuhun taipuakaan, ja siitä lähtien se lienee minun veriini jäänytkin se ainainen kuleksimisen halu.
Kun sisareni ja veljeni sekä muut sukulaiset saivat kuulla paljonko olin antanut tästä leikkikalustani, vakuuttivat he kaikki minulle, että olin antanut neljä kertaa enemmän kuin sen oikea arvo oli. Silloin rupesin minä ajattelemaan kuinka paljon kauniita kaluja olisin voinut ostaa itselleni, ja kun he nauroivat minun ymmärtämättömyydelleni, vihastuin minä ja aloin itkeä.
Kuulijat nauroivat: Tomin kertomus huvitti heitä suuresti ja usein keskeyttivät he sen kaikellaisilla mieteperäisillä, hävyttömillä lisäyksillä. »Näettekös, lapsukaiseni», sanoi ukko Leemans, »jos me kaupustelijat vetäisimme yhtä köyttä, olisimme me pian maailman herroja... Nykyaikana kaupustellaan kaikkea.
Hän itse ja hänen lähimpänsä tottuivat hänen omituisuuksiinsa, nauroivat niille eivätkä olleet niitä huomaavinaan. Hänestä tuli omituinen ihminen. Ja nyt ymmärsi Horn Helena Nikolajevnan sanat. Mademoiselle Dorinnella oli kyllä paljo pieniä heikkouksia, mutta myös sydän kuin kulta.
Päivän Sana
Muut Etsivät