United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elliä ei mikään naurattanut. Yht'äkkiä hän oli tullut välinpitämättömäksi ja melkein veltoksi kaikesta. Kaikki oli nyt jotenkuten ikäänkuin värinsä muuttanut. Tai oikeammin oli entinen harmaa väri tullut takaisin joka esineeseen. Niissä oli ollutkin semmoinen omituinen loisto näinä päivinä. Ei hän jaksanut kuulla herrojen puheita.
Mutta Kustiapa ei naurattanut, hän kuunteli naama nolona ja huulet lerpallaan ja koetti aina sekaan selittää, että elähän mitään Sohvi, lähdenhän minä sinun kanssasi. Mutta siitä Sohvi yhä syöntyi, vannoi pyhästi, ettei hän sinä ilmoisna ikänä ilkiäsi silmiin katsoa tuommoista.
Kuitenkin oli rehtoria asia enemmän naurattanut kuin suututtanut. "Arvasinhan minä sen, jotta viisaampiin miesten niitä on tutkittava", tuumaili Petri asiasta kuultuansa ja nauroi hänkin. Ei häntä kuitenkaan vuoden perästä, eikä myöhemminkään, kuulunut yliopistoon tulevaksi. Kerran, vuosien kuluttua, kohtasin häntä kuitenkin rautatiellä.
"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu. "Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti Veeru. Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät ymmärtäneet sitä. Nytkös Veeru suuttui.
Mutta Kustiapa ei naurattanut. Siinä hän seisoi vielä hetkisen häpeissään ja ällistyneenä, käveli sitten puutarhaveräjän luo, valjasti hevosensa, istui rekeen ja lähti yksin yönselkään ajamaan tietä Saunaperään päin. Leskeksi hän siltä retkeltä jäi ja ihmiset arvelivat, että eikö tuo nyt jo leskeksi jäänekin. Ja siltä se tuntui jo Sovion Kustista itsestäänkin.
"Nyt hän olisi istunut tässä vieressäni," sanoi hän itseksensä, "ja minä olisin sanonut hänelle jotakin hauskaa, joka olisi häntä naurattanut; ehkä olisin saanut suuta palkakseni! Mutta hiisi ollen, nyt juohtuu jotakin mustaa mieleeni! Jos se tulee tietyksi, kuinka tyhmästi käytin itseni kamarissa, niin saan hävetä silmät päästäni." Jussi raukka!
"'Hallitsijattareni' minä rupesin kuuntelemaan tarkkaavaisemmin 'hallitsijattareni on taiteen intohimoinen ystävätär. Hän tarjoaa kolme tuhatta solidia Ares-patsaasta, joka on talosi oven viereisessä seinäkomerossa." Nuoret miehet nauroivat ääneen, Cethegus ylinnä muita. "Niin, naurakaa te vain", jatkoi Kallistratos itsekin siihen yhtyen, "mutta silloin minua ei naurattanut.
Ensin kun yhteen sattui ja jos sattui hyvästi, niin toinen sille nauramaan, mutta kun heti kohta sattui naurajaan ja sitten sen naurajaan, niin eipä enää ketäkään naurattanut. »Se on humalassa, sika» syyttivät minua nyt ne samat, jotka olivat vast'ikään iloaan pitäneet. »Selkäänsä sietäisi, räähkä» niin uhkailivat toiset, mutta siitä en minä enää muuta kuin kiihdyin.
Mutta sitten Olavi kääntyi jälelleen ja kysyi: Olikos vesi kylmää, kun niin huusitte? Ei ollut. Elli painoi päänsä rintaansa vasten ja meni juosten pihaan. Häntä olisi niin kovasti naurattanut, vaikkei hän oikein tietänyt, mikä häntä nauratti. Ei ollut Olavi työtuulella tänäänkään vielä, uimasta tultuaan. Ei olisi viitsinyt panna tikkua ristiin.
Ja Handolin nauroi pienet silmänsä niin pieniksi ja leveän suunsa niin leveäksi, että Anteronkin täytyi nauraa mukana, niin vähän kuin häntä muuten olisikin naurattanut. Haastoiko soistaan? Saarnasiko niistä? Siellä oli myöskin Snellman ja Lönnrot, sanoi Antero kääntääkseen puheen toisaalle. Snellman, jahah, Snellman, vai niin, suuri mies, sanotaan, suuri mies, saattaapa olla.