Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Toisella puolen pöytää istui Naimi eteenpäin kumartuneena ompeluksen yli. Hevosen pysähtyessä rappujen eteen hypähti Naimi ylös ja koetti kädellään varjostaen katsoa ulos. Samassa pyörähti hän ympäri, huudahti jotain saliin ja oli jo tuossa tuokiossa porstuassa ja Laurin sylissä. Rovastin näki Antero nousevan ja menevän huoneeseensa ja sulkevan oven.
Vaikkei Antero oikeastaan ollutkaan sillä tuulella, vaikka hän mieluummin olisi ollut yksin, miettiäkseen, mitä oli tapahtunut, mitä hän oli nähnyt ja tuntenut, kootakseen saamiaan vaikutelmia, muistellakseen uudelleen kaikkea, mitä Naimi oli sanonut hänelle ja mitä hän Naimille, yhtyi hän kuitenkin pilaan. Sinä meinaat sitä Anettea, mutta Lauri hänet kuitenkin vie. Elä! Mistä sen tiedät?
Muut, jotka olivat joko poiskääntyneet tai joiden silmiä tuli häikäisi, eivät heitä huomanneet, ja hetken aikaa he seisoivat hymyillen ja odottaen. Samassa keksi heidät Naimi, heitti maahan risun, jota oli ollut tuleen työntämässä, löi kätensä yhteen ja huudahti: Pappa, katso! Rovasti seisoi hänkin hetkisen aikaa kuin epäillen omia silmiään, levitti sitten kätensä ja riensi vastaan vieraitaan.
Minun on niin kovin sääli pappaa, sanoi Naimi. Oma syynsä, sanoi Lauri. Et sanoisi, jos tietäisit, kuinka vaikea hänen on ollut tästä asiasta. Mamma sanoo, ettei pappa ole nukkunut moneen yöhön. Hän ei tahtoisi olla missään tekemissä noiden tuommoisten kanssa. Ei tahtoisi.,. mutta miksi hän sitten on? Miksi hän antautuu osalliseksi semmoiseen? Totta kai hänen täytyy, kun on saanut määräyksen.
Naimi tarttui Anteroa molempiin käsiin, kävi siitä taas Laurin kimppuun, repäisi auki hänen vyönsä, heitti sen menemään, sysäsi hänet istumaan ja riipaisi päällyskengät hänen jalastaan, niin että saappaat seurasivat mukana, ja kuiskasi kiihkeästi hänen korvaansa: Minä tahdon vain heti sanoa, heti kohta, että se, minkä teitte, oli oikein tehty, ja minä olisin tehnyt samoin.
Kun tytöt illallisen jälkeen olivat vetäytyneet kamariinsa, sanoi ruustinna rovastille: Luuletko, että se todella on Hartmanin syy? Eihän tiedä. En vielä oikein uskoisi. Vaikka kyllähän hänen mielipiteensä jo kesällä hyvin menivät siihen suuntaan. Mutta Naimi ja Kaarina olivat heti varmat siitä, että oli niinkuin Lauri oli kirjoittanut.
Metsä harveni, ja hän tuli niemen kärkeen, johon näkyi aava, tyyni selkä laskevan auringon valossa. Se ei voi olla totta. Ne ovat vain puhetta sen puheet. Se on kaikki seurausta siitä, ettei hän usko mihinkään, ei kansaan, ei itseensä, ei aatteisiin, ei Jumalaankaan. Mutta minä uskon! Ja Naimi uskoo!
Et olisi ehtinyt saada kirjettä. Niin, mitäs niistä nyt kaikista kirjoittamaan, sanoi Helander. Syntyi äänettömyys heidän seisoessaan sakastin perässä. Naimilla oli hauska pääkaupungissa? virkkoi Helander häntä yhä tarkastaen. Oli niinkin. Naimi koetti kestää katsetta ja voittaa sen. Oli niinkin, hyvin hauska. Siellä sai kuulla niin paljon hyvää ja kaunista.
Hänessä on jotain ja jotain siinä, mitä hän sanoi... Eikähän Naimi ole minun, enkähän minä tiedä mitään siitä, mitä on tuleva... Alakuloisena hän lähti taas tuvalle, joutui toiselle polulle, käyskenteli saaren metsissä, tuli niitylle, näki sen takaa talon, mutta ei tuntenut halua mennä sinne. Hän kuuli puhetta metsästä, Laurin ja jonkun naisen.
Naimi minä tahdon kirjoittaa sinun nimesi koettaakseni, vapiseeko käteni vielä, Naimi minä tahdon lausua sen ääneen kuullakseni, värähtääkö ääneni. Hän oli minulle kaikki, nyt ei hän ole minulle mitään. Minä olen iloinen siitä, että Herra antoi minulle uuden uskon, joka meidät erottaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät