United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Marjojakos minä tässä olen ennenkään poiminut. Näenhän minä noita hakojani sokeampanakin hakkailla ... ja silppumyllyä kiertää ... ja siivuukonetta vääntää ... ja verkkoa kutoa ruokani edestä. Jo toki enemmänkin edestä. Olenhan minä tätä maailmaa jo tarpeekseni katsellut. En taida minä parata sen katselemisesta eikä se siitä, että minä sitä katselen.
Ei, herällä olen ainakin, näenhän luonnollisilla silmilläni kaikki esineet'. "'Kuka on valmistanut minulle tämän odottamattoman ihastuksen? huuti Hanna ilokyyneleet silmissä. "'Me olemme laittaneet huoneenne siihen kuntoon, että tässä voitte aluksi asua', huuti Savolan nuoriso riemuiten.
JOHANNES. Sinun ei tarvitse koettaa. Sinä olet hyvä ilmankin. Sinä et osaa olla muuta kuin hyvä. Sinullahan on kyynelet silmissäsi? ANNA LIISA. Eikös mitä! JOHANNES. Ihan selvästi. Elä väitä vastaan, näenhän minä. ANNA LIISA. Nepä kuivuvat siihen paikkaan. Nyt niitä ei enää olekaan. Onkosta? JOHANNES. Ei. Enkä minä päästä niitä sen koomin tulemaan, en vaikka!
Tervehdi myöskin iloista Milesotarta minun puolestani ja sano hänelle ei älä sano mitään näenhän itsekin hänet Isistemppelin luona." Viimeiset sanat nuorukaiset vaihtoivat keskenänsä, sill'aikaa kun orjat panivat vaippoja heidän yllensä.
Mitenkä kuulut sinä itsesi käyttäneen? Ja näenhän minä, kun ymmärrän katsoa, vaan eihän tuota toki osaa ajatellakaan tuommoista. Mitenkä? Sano! Anna Liisa tyrehtyi itkusta. Eikö sinulla ole suuta vai... Silmistä välähti kaksinkertainen viha ja silmäluomet sekä sormet liikkuivat aivan kuin sen, joka pidättelee itseänsä repimästä kappaleiksi edessään seisovata.
Rikoksen rakastunut! puhkui apulainen ja alkoi tulisesti teiskata edestakaisin asunnossaan. Olenko tätä alkanut? Olenko tähän syypää? jatkoi hän itsekseen hykertäen käsiään. Näenhän, että tuskastutte minuun. Ette tahdo minua lohduttaa, tiukkasi Heleena. Oi, tahdon, tahdon! Mutta enhän voi. Enhän voi teitä niin, mitä minä sanoisin? Heleena tyrmistyi. Hän kohtasi mitä ei ollut odottanut.
"Näenhän sen, olethan ihan kalpea sinulla on sano, mikä sinulla on?" Samassa tapasi Rolfin sydäntaudin kohtaus, hänen muotonsa muuttui tuhkanharmaaksi ja hän vaipui tuolille, koettaen vetää henkeä hyvin syvään. Niina huudahti säikähtyen ja laskeutui polvilleen hänen viereensä. Rolf tahtoi sanoa jotakin; Niina kallistui häneen päin ja kuuli ainoastaan sanat "mene, mene!"
"Mutta sinä kärsit, Robert", vastasi Gabrielle yhä enemmän liikutettuna, "näenhän minä sen, vaikka koetatkin salata sitä ... voi, ystäväni, lähtekäämme nyt vaan ... sinun täytyy päästä rauhaan ... en voi sietää sitä, että sinä kärsit sellaisia kipuja..."
"Ei suinkaan, sillä näenhän minä lukea jos kuin hienoa pränttiä ja kirjoitusta." "Koetasta katsella nyt silmilläsi ja kuunnella korvillasi, näetkö ja kuuletko mitään!" Poika katseli ja kuunteli. "En minä näe enkä kuule mitään", sanoi poika. "Etkö puitakaan metsässä?" "Niitä näen." "Minkälaisia ne ovat?" "Ne ovat suuria, siroja puita."
Eihän minua ole, ei voi olla enää olemassa.» »Sinä olet, sinä elät! Etkö huomaa, että huulesi liikkuvat taas?» »Kaikki pelkkää näköhäiriötä vain. Etkö ymmärrä? Minä olen poissa. Minua ei ole missään enkä tiedä edes, onko minua ollut milloinkaan.» »Mutta olethan sinä siinä! Näenhän minä sinut, kuulenhan minä puhuvan sinun! Olethan sinä Liisa.» »Liisan haamu olen.