United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän aikoi jo kääntyä takaisin, mutta samalla näki hän jotakin uutta toisesta peränurkasta. Hän pysähtyi kieli suusta ulkona sitä ihmettelemään. Siellä oli ovi, joka oli samoin raollaan kuin tämäkin, sen kynnyksellä koira, joka oli aivan hänen näköisensä ja kokoisensa ja joka pisti kielen ulos suustaan samoin kuin hänkin. Musti lipaisi kielen takaisin suuhunsa. Tuo toinen teki samoin.
Se tuntui aina niskanikamiin asti ja kutitti niin vietävästi sieraimia. Mutta pääsihän siitäkin aivastamalla ja tottuihan sitäkin varomaan. Sitäpaitsi huomasi Musti pian, että se oli tarkoitettu suosionosoitukseksi, eikä hän siitä senjälkeen enää niin pahasti piitannutkaan. Vallan kamalan tempun teki Hovin herra eräänä kauniina kesä-iltana hänelle.
Hän oli tuomittu menemään perikatoon. Hänessä oli kuollut kaikki, mutta ei murhe, häneltä oli mennyt kaikki, mutta ei muisto onnesta, jonka hän oli elänyt, eikä kaipaus jostakin toisesta paremmasta maailmasta, missä tuo kaikki hyvä ja kaunis vielä kerran voisi uudistua. Musti ei käsittänyt vielä täysin kuoleman armottomuutta.
Sitten hän oli tottunut siihen eikä tuosta sen enempää välittänyt. Istui vain paikalleen rovastin virkahuoneen oven eteen kuistille, heti kun hänen isäntänsä oli mennyt siitä sisälle. Istui ja odotti uskollisesti tunnin tai enempi, vaikka tuo hirviö tuolla takana aina pyrkikin äkeästi murahtelemaan. Murahtele, mitä murahtelet! tuumi Musti.
Täytyi olla hänen suhteensa aina varoillaan, ellei mielinyt tulla tuiki pahasti nolatuksi ja häväistyksi. Eikä Musti voinut koskaan saada oikein päähänsä, kuinka niin iso herra kehtasi olla niin pikkumaisista keinoista huvitettu.
"Ei kukaan pääse tänne minun suostumuksettani," vakuutti Laila, "ja Musti koirani pitää kyllä varansa, näetkös!" Pian sen jälkeen tulivat molemmat ulos, puettuina kiireestä kantapäähän lappalaistytöiksi. Laila oli varustanut Inkerin myös pitkällä matkasauvalla. Jaampan naama vetäysi irviin, kun hän näki tytöt. "Sinäkin olet soma lappalaistyttö," sanoi hän Inkerille norjankielellä.
Kyllä sinä, Musti, toisinaan olet tuhmansekainen; kaikkihan kirkkoherran tuntevat, ha ha ha", nauroin minä ja pieni sydämeni hyppi ilosta, kun kerrankin olin Mustia viisaampi. "Vai olen minä tuhmansekainen? Muistapas, herraseni, kumpaanko meistä Tiina kotona enemmän luottaa", lausui Musti.
Mutta ovi oikealla oli raollaan ja sieltä kuului hiljaista äänten sorinaa. Musti pisti päänsä varovasti sisälle. Seikkailuhalu oli mennyt häneen. Mutta hänen omatuntonsa ei ollut yhtä tyyni kuin pappilan kuistilla istuessa. Hänen sydämensä läpätti kuumeisesti. Hän tunsi oudoilla ovilla kulkevansa. Sali oli aivan tyhjä. Musti ei ollut koskaan nähnyt vielä niin suurta ja tilavaa asuinsijaa.
Hän viskasi herneitä kauniille kyyhkysille ja taputteli suurta äreätä Musti koiraa, kunnes tämä näytti aivan kesyltä. "Kuka on tuo vanha vaimo, Olli?" Ennen kun Olli ennätti vastata, läheni vanhus, paksuun sauvaan nojaten; hänen harmaa tukkansa pilkisti esiin ahtaan päähineen alta; hän niiasi sen verran kuin ikä salli.
Nyt mentiin, Musti kulta. Hyvästi nyt, ihana maailma!... Hän seisoi jo pystysuorassa, pää enää vain hiukan vedenpintaa ylempänä. Se oli hirveä hetki. Jumalille kiitos, pulpahti tuo turman henki jälleen vedenpintaan.