Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Monta muoriteltavata, Mont' on muoria minulla, Monta muoriteltavata; En tieä kuta kumarran, Kumarran vähä kutaki. Vainko heitän herjat kaikki, Pakenen pahoista poies, Vaikka metsähän menisin, Korpehen kotini saisin.
Kun kuulin jotakin elonmerkkiä, menin aina pois, purren hampaitani ja nieleskellen ikäänkuin estääkseni jotakin karvasta kohtausta suuhun nousemasta. Useinpa puristausi silmistä kyynelkin. Siten kului kevät. Kesä alkoi jo olla käsissä, kun muutamana tyynenä aamuna heräsin ennen muita ja menin ulos ja arvelin sillä tielläni käydä taas muoria kuulemassa.
»Nikkilän emäntähän se on?» sanoi Liisa ja pysähtyi puhutellakseen muoria. »Nikkilöitähän se on muori sukujaan», vastasi isäntä ja alkoi laitella rekeään. »Hyvää päivää!» sanoi Liisa ja tarjosi kättään. Vaan Nikkilän emäntä ei näyttänyt olevan tietävinäänkään. »Se on vähäkuuloinen», selitteli isäntä ja huusi holhotilleen. »Tässä on muuan, joka teitä tunnustelee.» »Hyvää päivää!» huusi Liisa.
Kohta patruunan mentyä rupesi myöskin provasti lähtöä tekemään, muoria hyvästi jättäessään sanoi hän: "No, muori, te näytätte nyt tyytyväiseltä; se on oikein! Kyllä sitä olen toivonutkin, sillä Jaakko on kelpo poika". "Niin on, provasti hyvä! Kylläpä minun olisi pitänyt tietämänkin, että meidän Liisu valita ymmärsi, mutta erehtyyhän sitä vanhanakin".
Tuossahan oli mielestäni todistus, että Jumalaa ei ole olemassakaan, kun ei pelasta tuota muoria eikä rankaise hänen kiusaajiaan. Muori huononi huononemistaan, ettei alkanut viimein päästä istualleenkaan, mateli vaan kuin mato maassa siksi kunnes täytyi asettua yhteen selkänsä tiehen ennenkuin katkeaa.
Ainakin hän valitti valittamistaan: Minä rakastin muoria äitinäni ja kun hän on poissa, mitä voinkaan tehdä, mitä toimittaa? Isäni kun suree myöskin, tuskin voimme kauan elääkään, pian kuolemme molemmat. Tuon pidin mahdottomana, sillä olin itse nähnyt, että katkeroidenkin aikojen läpi voipi elää. Sen kokemuksen toivoin Loviisankin saavan; mutta ei nyt ollut aikaa pitkiin mietteisiin.
Se näytti verrattomasti huvittavan. Jo kolmannen kerran hän samaa matki ja kovensi ääntänsä yhä. Kamarista kuului katkonaisia ääniä. Sieltä tuli ulos Koipi-Siukku ja kuuli muorin laulavan. »Kas se, mummo!» huusi Siukku. »Vanha loikka luuli, jottei meillä tulla juttuun...» Hän tempaisi muoria käsistä ja rupesi tätä pyörittämään laulun tahdissa, jota nyt molemmat säestivät.
Eihän tuo ole vielä edes mikään ihminenkään, tuskin tietää vielä erottaa, mikä on oikea ja mikä on vasen käsi. Ja tuosta poikakultasestako tuo niin kovin pitää, että oikein karkuun...? Muoria yhtäkkiä tahtoi naurattaa, mutta oikeastaan siitä tulikin itkua.
Tulkaa toki muoria syleilemään, lapset! Eikä riviäkään edeltäpäin! Milloinka läksit kotoa, mamma? ANNA. Niin, tuhat tulimmaista! en voi paremmin sanoa minä lähdin kotoa jo neljä päivää sitten ja olisin varmaan saapunut tänne jo eilen, ellei minulla olisi ollut vastuksia. JANNE. Vai vastuksia?
Olen nimittäin arvellut tuon salaamisen tapahtuneen sitä varten, että minä ilman mitään sukulaisuuden varjoa oppisin rakastamaan vieraitakin ihmisiä, ja kun minä muoria rakastin, niinkuin molemmat hyvin näkivät, jopa rakastin kuka tiesi enemmän kuin äitiäni, niin he antoivat asian niin olla aina siihen saakka kuin luulivat minun alkaneen paremmin ymmärtää ja käsittää elämää ja ihmisten keskinäisiä suhteita.
Päivän Sana
Muut Etsivät