Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Sinne sen nyt jätti; pyyhkäsi silmistä vierähtämään yrittävän kyyneleen, lähetti huokauksen mukana vielä hiljaisen onnentoivotuksen, paluutti tuolta kaukaisuuden hämärästä mielikuvituksensa takaisin ja rupesi muistojaan katselemaan ja toivojaan kehittelemään.
Ainon kasvot tulivat ikäänkuin vähän valoisemmiksi, hän tahtoi puhua, mutta ylioppilas ei antanut hänelle sananvuoroa. "Ja sitten teaaterissa voida unohtaa kaikki kirjatomu, talouden toimet ja jokapäiväiset huolensa ja tulla kotiin ikäänkuin jostain virvoittavasta, raittiista kylvystä." Aino sai uutta eloa, hänen silmänsä loistivat kun hän kuuli mainittavan kaikkia hänen rakkaita muistojaan.
Ja hän sanoi tahtovansa uudistaa vanhoja muistojaan, istua taas pitkästä ajasta vanhan toverinsa kanssa. Olitpa sinä kuitenkin kunnon mies, kun tulit tänne meidän luo, puhui hän lasia laittaessaan. Eläkä sinä kiirehtii pois ... voithan olla täällä niin kauan kuin haluttaa ... meille sinä aina olet hupina, vaimolleni ja minulle, jos vain itse viihtynet.
Kerran kasvattiveljesten istuessa juttelemassa vanhoja muistojaan ilmestyi halmeelle nuori suomalainen. Hän tervehti iloisesti ja ystävällisesti. Tulija oli vanhan Pekkalaisen poikia Suomenniemeltä. Kun vastatervehdykset oli lausuttu, sanoi nuori Pekkalainen: "Isä käski sanoa, sinulle Pekka, terveisiä, että Suomesta on tullut tänne sinun veljenpoikasi.
Silloin kertovi muistojaan Pitkältä matkatieltä, Mitään pulmast' ei, joka vaan Painavi tontun mieltä. Seinän saumauksesta kuu
"Niin, olipa oikeen onnen potkaus, että nyt kohtasin sinut", sanoi Bernfelt, kun he olivat uudistaneet vanhoja muistojaan ja tehneet toisilleen selkoa viimeksi kuluneista vuosista, "olin muuten aikonut jonakin päivänä käydä luonasi..."
Ei hän koskaan muistellut surullisia muistojaan muiden kuuloon kuin Iikan ja Annin, ja he kokivat aina häntä lohduttaa ja poistaa hänen murhettansa.
Niin lietona lehtojen helke soi, niin vienoja viestejä tuuloset toi ja perhonen silkkisiipi yli kaislojen karkeloi. Mut joutui syksy ja synkät säät, sai kylmät ilmat ja tuulispäät ja halla se maahan hiipi, tuli pakkaset, tuiskut ja jäät. Yli talven kaislat ne murheissaan lumipäisinä rannalla seisoi vaan ja kun vinkui talvinen tuuli, he kuiskivat muistojaan.
Jos hän joskus juohtui hänen mieleensä, tarttui hän kirjaansa, haihduttaakseen entisiä muistojaan. Siten kului enemmän kuin vuosi, kun ylioppilas kerran astuessaan niityllä, katsellakseen työväkeään, näki heidän seisovan yhdessä ja uteliaina, kuuntelevan, miten joku heidän keskellään kertoi jotain. Tultuaan sinne, tunsi hän kohta pappilan karjakon, Marin. Tämä kertoi ja muut nauroivat.
Minun mieleni tyrskehti rajussa kuohussa kuin rantansa särkenyt virta, joka ei suunnastaan välitä senkuin vaan uomaansa pakenee ja yhä loitommaksi vierii. Niin mielenikin muistojaan pakeni ja kohti tuntematonta kohtaloa vieri. Illan tullen alkoi tuuli luoteesta lietsoella. Sen voima paisui paisumistaan, että petäjät etäisellä rannalla näyttivät maata kuokkivan.
Päivän Sana
Muut Etsivät