Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Forssan tanssiaisten jälkeisenä päivänä muisteli Aleksis tuon tuostakin työnsä ohella tummasilmäisen Reginan hentoa vartaloa ja hänen hiljaista, totista olentoansa. Hän kummasteli hiukan, miksi tämä outo tyttö niin usein juolahti hänen mieleensä. Hänhän oli vielä luvannut kohdata häntä seuraavana pyhänä? No niin, mitä pahaa siinä voisi olla!
Vaan ei se raksutellut niinkuin pintelikello... Miten lie sitten ajantietäjä pätevä... Se oli kyllä se entinen kello... Jussi muisteli ikävänkaipauksella entistä kelloaan. »Jos oisi purkaa kaupat, vaan eihän sitä kehtaa jänestää...» Niin hän ajatteli ja häntä kadutti vaihtokauppansa.
Ne pojat, jotka eivät olleet lomalla, venyttelivät vuoteillaan, muutamat olivat nukahtaneet, ja toiset miettivät, kuinka parhaiten saataisiin päivä loppumaan. Silloin muisteli Aleksis, että Regina oli luvannut tulla tapaamaan häntä kuuden ajoissa. Kello oli jo viisi.
Hitaasti eteenpäin kulkiessaan hän toisti jokaisen sanan, minkä hän oli kuullut Euergeteen, eunukin, erakon ja murhamiesten lausuvan Publiuksesta ja Irenestä, ja hän muisteli mielessään jokaista askelta, minkä hän oli temppelistä lähdettyään käynyt, ja siten hän jälleen selvään käsitti että Irenen tähdenhän hän oli lähtenyt liikkeelle ja hänen tähtensä vaaroja kesti ja tuskia kärsi, ainoastaan, yksinomaisesti hänen tähtensä.
Vielä useammin menivät hänen ajatuksensa kuitenkin kotiseutuun. Hän muisteli köynnöskasvien peittämää tupaansa, hän näki Chloen illallishommassa takan ääressä, kuuli poikiensa iloisen naurun ja pienokaisen soperruksen. Mutta sitte taas kaikki nämä kuvat katosivat ja hän näki vaan sokeriruokoviidakot ja kuuli koneen jyskeen.
Hän tunsi sen itsekin, ettei hän ollut mikään tarpeeton ihminen maailmassa, ja se hänen mieltänsä rohkaisi, jos tahtoikin vielä joskus painua, kun muisteli noita Kallen paksuja kirjoja, joiden sisällyksestä hän ei mitään tiennyt. Sinä kesänä, jolloin hän täytti kaksikymmentä vuotta, nousi hänen povessaan semmoinen valtaava ilo ja elämän halu, ettei hän tiennyt mitä tehdä.
Eukko alkoi vähitellen itsekin luulla oikein todenteolla nähneensä verta vuotavan pitkin kaulaa. Ja lopuksi hän muisteli, että partaveitsen terä oli ihan päätä myöten kaulassa. Hirmuista! Että hänen vanhoilla päivillään piti nähdä semmoista kauheutta... Nuori, kaunis herrasmies, ja sormetkin niin puhtaan valkoiset, tuossa kun pitelivät partaveitsen mustaa päätä. Mikä piti juohtua miehen mieleen?
Hiljan huoneessa paloi valkea pöydällä olevassa lampussa, ja Hilja istui pöydän ääressä. Hän muisteli äitivainajatansa, joka nyt oli jo vähän kolmatta vuotta ollut maan povessa, ja ajatteli itseksensä: »
Hän muisteli yksinäisiä tunturijärviä, autioita kankaita, ahtaita, kivisiä laaksoja ja sitten siellä täällä jossain sopukassa olevaa virkamiehen taloa, jonka puutarhasta ruusujen ja neilikkojen tuoksu tunki aina maantielle asti. Hän ajatteli yksinäistä elämää näissä syrjäisissä taloissa. Kornelia oli hänen mielestään hieno, varjossa kasvanut taimi tällaisesta yksinäisestä kodista.
»Johan se on Rämeen Miinalaisen ikäinen», muisteli Kanasen emäntä. »Vai jo se sen!» NELJ
Päivän Sana
Muut Etsivät