United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän näki ja ymmärsi, että juopuminen olikin jo kiinnijuurtunut kauhea turmelus, joka pitkitettynä tuottaisi warman perikadon. Hän ei ollut nyt enään yhtäkaikkinen, waan hän wapisi kuin haawan lehti. Kyllä hän koki nytkin hoitaa ja maata toimittaa Mikkoa, mutta hänen sydämensä itki kauhistuksen ja pelästyksen kyyneliä.
Ne olivat niin siivoja miehiä, että Mikko vielä kahden viikon kuluttua otti erikoisesti puheeksi, kuinka ne olivat tarkkoja, etteivät edes viimeistä mittaa tahtoneet kukkurassa, »vaikka kyllä minä sen kukkurassa mittasin», selitti hän. Mutta sitten joku alkoi peloitella Mikkoa, että häntä oli petkutettu. Mikko tuli epäluuloiseksi siihen määrään, että lähti kuulustelemaan miesten kotipaikoille.
Akka rähähti ilkeän ivalliseen nauruun ja huudahti: No kyllä sillä lailla! Mikkoa rupesi kyllästyttämään tämä keskustelu. Missäpäin tässä on likinnä taloja, minä lähtisin käymään kylässä? kysyi hän ukolta. Ukko viittasi luoteen suunnalle ja sanoi: Tuonnepäin niitä on. Tuosta vesakon läpi näkyy ensimäinen, ja siitä lähtien niitä on ihan rupenaan kymmeniä taloja, ja sitten vähän väliä eteenkinpäin.
Kiitä tätiäsi: minä en ole enää vihainen... Kas tässä, hyvä herra," jatkoi hän, osoittaen Mikkoa, "sukulainen on läheinenkin, mutta enpäs vaan tule toimeen hänen kanssaan. Ihme ja kumma." "No annahan kuulla, mitä sotkua sinä olet taas saanut aikaan? Mistä sinun päällesi kannetaan? Puhu!" Mikon ei näkynyt tekevän mieli puhua ja selvitellä asiataan minun kuulteni. "Perästä sitten, eno", jupisi hän.
Mikko ajatteli: Matti on nuori, ylpeä, ajattelematon. Jos minä uskallan vielä neljäkymmentä, panee Matti viisi ja *luulee*, että minä panen kuuteen tuhanteen... Mikko luki hyvin selvästi: »Viisituhatta, yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä!» Nyt maksoi vaivan silmäillä Mikkoa, kun tämä katsoi Mattiin... »Saa olla», sanoi Matti, ja suu meni hiukan hymyyn.
Sen kuultuaan rupesi Matti hymyilemään ja ojensi kätensä Mikkoa kohti.
»Jumalan haltuun, Jumalan haltuun, isäntä!» Tuomi-Kustaa istui laihtuneen varjon kaltaisena taampana ja nauroi toisten kehuessa Siikalahden Mikkoa, joka useimpain mielestä nyt yhtäkkiä oli muuttunut pitäjän rehellisimmäksi mieheksi. Melu yhä paisui. Voimiakin näytti nyt jostain salaperäisestä lähteestä virtailevan semminkin akoille.
»Mutta osaatteko pitää omana tietonanne sen, mitä minä teille nyt ilmoitin?» kysyin minä. »Mahalan Mikkoa ei ole ennenkään tyhjistä kieräilyistä syytetty», sanoi hän kätensä ojentaen. »Oikeille Suomen sotilaille en ole koskaan ollut nurja, vaikka joutavanpäiväisiä vihollisen härnääjiä en kärsikään.»
Mikkoa kovin huvitti, että oli saanut »sitä herraakin pureskella», kuten hän itse kotiin päin ajellessaan mielihyvissään itsekseen virkkoi. Hän laski siinä, että jollei tämä olisi toivonut juuri hänen, Siikalahden Mikon, avulla pääsevänsä omistamaan puolta oluttehdasta, niin varmaan se olisi kimppuun käynyt ja ulos ajanut. Mielissään vihelteli hän hiljaa. Matka jatkui.
Mutta teemmekö niin? Ihminen on kovakorvainen, niskuri ja tyhmä myös, tyhmä, koska ei ymmärrä hän mitä rauhaansa tulee. Jaa, kanttoori; ihmissuvun tyhmyys on suuri ja ympäri mailmaa mainittu asia. Sentähden tulee meidän ottaa esimerkistä vaari. Mutta tässä ovat Esko ja Mikko. SEPETEUS. Kauvan heidän ei odottaa tarvitse. TOPIAS. Kas Mikkoa vaan! Kaksi uljasta poikaa naimaan lähtee.