Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Mikko rupesi verkalleen ja jäykästi kertoilemaan, millaisessa tilassa tyttö oli löydetty, miten häntä oli Mäkelässä hoidettu ja miten hän sitten oli joutunut kamreerin perheeseen. Hän uskoi tehneensä siinä tytölle hyvän työn, tyttö oli sieltä jo kirjoittanut ja kiittänyt Mikkoa. Lääninkamreerin hoitoon Merikaupunkiin, itsekseen jatusti tuomari.
Hän pelkäsi taas kovasti Liisaa, kun he olivat kahden. Se oli niin suuri ja voimakkaan näköinen siinä hänen rinnallaa. Kontinkankaan kuvetta kulki metsätie Karjansillalle. Mutta siellä kankaalla oli Tolo Mikko kivenhakkuussa ja tytöt pelkäsivät Mikkoa. Siitä kerrottiin kaikenmoista, että se on hirveän ruma, sillä on ainoastaan yksi silmä keskellä otsaa ja kasvot aivan mustat ja se syö sisiliskoja.
Tyvenesti astui Liisa suru huoneeseen ja katseli mitä jälkeä siellä oli tullut sekä pistäytyi katsomassa Tyyraakin. Mutta nähtyään hävityksen kauhistuksen syöksyi hän kuin raivostunut kohti Mikkoa ja Heikkiä, jotka löysivät jalat alleen.
Nimismies, laiha ja musta mies, jolla oli toinen jalka korttelia lyhempi, lähti huoneensa perältä tulla lynkkäilemään, kun Mikko oli tullut sisälle. Hän oli ystävällisen, mutta levottoman näköinen. Hän pyysi Mikkoa peremmäksi istumaan. Itse hän vain kävellä lynkkäili salin lattialla ja puheen aluksi ystävällisesti kysyi Mikon kotitöistä.
Aunolta purskahti itku, joka oli silmänräpäyksessä muuttunut surun ja epätoivon itkusta ilon itkuksi. Vaunuihin kuitenkin Auno saattoi Mikkoa ja Mikon istuessa vaunujen perään hyllyvälle istuimelle Auno kättä puristaen sanoi: Nähnenkö enää sinua elävin silmin! Vaunut lähtivät kuin tuulen ajamana sairashuoneelle päin. Ilmat olivat sen ankaran sateen jälkeen muuttuneet poutaisiksi.
Sanaakaan sanomatta otti isäntä Mikkoa käsivarresta ja talutti vuoteen ääreen, jossa Antti poika makasi. "Katso tuohon", sanoi hän, viitaten lastaan. "Lapseni olen saanut takaisin ... sinä teit tehtäväs ja teit kuin mies. Minä olen sinulle velkaa, etkä sinä minulle." Aurinko on juuri noussut ja heittää kultaisia säteitänsä Kivimäen lakeaan pirttiin.
Mikkoa kohtaan hän oli enemmän toverin ja ystävän kuin isännän kannalla. Aina kun Mikko jostakin syystä oli työlästynyt ja uhkasi muuttaa pois, rukoili kauppamies itkusilmin häntä jäämään. "Minun tulee niin ikävä sinua", hän nyyhki, "minä kun vielä olen niin akkavallan alainen..." Viimemainitulle asialle Mikko tietysti ei mitään voinut. Mutta eipä hän lähtenyt, jos lie koskaan oikein aikonutkaan.
Risto nousi kahvipöydästä, onnea toivottaen alkoi kätellä Mikkoa ja Aunoa ja kutsui ensi pyhänä tulemaan kumpaisenkin kotiinsa kylään. Me tulemmekin, ja sitten tehdään se perunakauppa, sanoi Mikko Riston kättä puristaessaan. Ukko ja akka näkivät, että asiat lähtivät loistavasti uusilla asukkailla alkuun, ja he olivat nyt kuin kynsille lyödyt.
Näyttääksensä kykyänsä siihen arvosteli hän usein komitean jäsenten toimenpiteitä, puhui paljon enemmän ja ystävällisemmin köyhäin kanssa kuin ennen. Hän saavuttikin tarkoituksensa: köyhät rupesivat pitämään Mikkoa miehenä, jolla olisi kykyä ja halua vaikuttaa parhaimmalla tavalla hoitokomiteassa.
Minä olen päättänyt pakoittaa Risti-korven Mikkoa kaluillensa kampsuinensa siirtymään pois minun torpastani, mutta hänellä on isävainajani antama kontrahti, joka vakuuttaa hänelle elinkautisen oloajan mainitussa torpassa. Keinottele se kontrahti minun käsiini! Risto säpsähti!
Päivän Sana
Muut Etsivät