Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Hänen mieleensä muistui jotain jotain, joka oli yhteydessä Main kanssa... Hän otti ruusun käteensä ja katseli sitä silloin putosi jotain sen lehtien lomista; se oli pieni paperinpala, johon oli kirjoitettu sanat: "Anteeksi. Julia." Hän taittoi paperin kokoon, pisti sen takaisin lehtien väliin ja pani ruusun ylemmäksi, Main käden kohdalle.
Köksä kyllä kertoi herrasväestä kaikellaista ja sai Kertun uteliaisuudesta melkein pakahtumaan, mutta elävää mallia ei Kerttu vaan saanut nähdä. Kerran kävi everstinna. Katsahti vähän oudoksuen Kerttuun ja meni, jonka jälkeen palvelija sanoi: nousisit ylös, kun herrasväkeä tulee. Kerttu punastui, mutta pani visusti mieleensä tämän ensimäisen käyttäytymis-säännön.
Tämä kiihoitti Klean tuskaa, mutta hänen mieleensä ei se ajatus edes juolahtanutkaan, että Irene olisi ottanut kalliit astiat mukaansa myödäkseen ne ja elättääkseen itseään niitten hinnalla, sillä hänen sisarensa, sen hän tiesi, oli varomaton ja huikentelevainen, mutta mihinkään pahaan tekoon ei hän sentään ollut taipuvainen. Mistä hän hakisi kadonnutta?
Mikä oli syynä siihen, että lapsuuden muisto jälleen tuli hänen mieleensä, ja että se ikäänkuin astui esiin tytön katseesta?
Rasmussenin matami oli ankara nainen, joka oli tottunut hallitsemaan sekä miestänsä että taloa, eikä hän milloinkaan ollut ajatellut mahdolliseksi että hän tulisi pakoitetuksi luopumaan vallastansa. Eipä koskaan ollut hänen mieleensä joutunut, että hänen poikansa saattaisi olla niin yksinkertainen että naisi, kun hänellä oli niin järkevä äiti taloa hoitamassa.
Että tuo oikullinen Onnetar tekisi hänelle tepposiansa ei hetkeksikään johtunut hänen mieleensä. Asia huudettiin esille. Kaapo vaati oikeudessa, että Risti-korven Mikko, jonka kanssa hänellä ei ollut mitään kontrahtia, tuomittaisiin heti muuttamaan torpasta pois.
Mies aikoi ensinnä paeta, mutta päätti kai sen turhaksi, koska jäi nolona seisomaan. Katseltuaan miestä vähäisen, huomasi Matti hänessä jotakin tuttavan tapaista ja heti iski mieleensä ajatus: tuo on varmaankin veljeni. Mitä kauvemmin hän katseli, sitä varmemmaksi tuli tämä ajatus; tuommoinen kurjannäköinen, roistomainen rekale varmaankin veljensä oli.
Elsa päätti, että äiti ei ymmärtänyt sitä luettua, kun hän ei ollut iloinen niinkuin olivat kaikki siellä seuroissa. Vakavampi kuin koskaan ennen näytti äiti olevan, aivan kuin pahoillaan jostakin. Mutta sen pitempään hän ei kuitenkaan sitä ajatellut. Hänen mielensä oli kuohuksissa riemusta. Ja hän antautui itsekseen palauttamaan mieleensä muistoja seuroista.
Hänen mieleensä muistui aika, jona hän mielellään koitteli nuorempaa sisartansa, joka silloin vielä oli lapsi, ja pyysi häntä totisin silmin antamaan hänelle leipäänsä tahi omenaansa, jota hän ei ensinkään halunnut. Melkein aina pienokainen oli sievillä kätösillään pannut hänen suuhunsa, mitä hän oli pyytänyt, ja silloin oli hänen mieli-alansa aina ollut sellainen kuin nyt.
Kun hän vihdoin koetti arkkunsa vierestä nousta, eipä hän sitä jaksanutkaan; hän vaipui alas lattialle. Siinä väänteli hän itseänsä tuskissaan, siinä pistihen hänen mieleensä ajatus, julma ajatus, hirmuinen ajatus. Minä kuolen!
Päivän Sana
Muut Etsivät