Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Mayer Anshelm oli häntä niin tarkkaan kuunnellut, ett'ei uskaltanut hengittääkään. "Entä vielä", sanoi hän lyhyesti, käskevästi, kun Baruch pysähtyi. "Mitään muuta en minä tiedä", vastasi Baruch hyvin pelonalaisesti. "Siinä sitä jo onkin kylläksi, isä Baruch", sanoi Mayer Anshelm päättävästi, "kylliksi, löytääkseni tuon huvilan.
Ja nyt", jatkoi Mayer Anshelm säihkyvin silmin koroitetulla äänellä, "nyt tarjoutuu minulle äkki-arvaamatta tilaisuus pikemmin päästä tarkoitukseni perille ja kerrassaan harpata monen pitkän puute-ja kärsimysvuoden ohi, nyt voin tuota pikaa päästä rikkaaksi. Sanokaa, eikö minun pidä käyttää tätä tilaisuutta?"
Mayer Anshelm seisoi toisella puolen katua ja katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän eräässä kadunkolkossa hävisi hänen silmistään; sitten kääntyi hän hitaasti ja meni siihen matalaan rakennukseen, jossa hän eräässä yliskammarissa asui. "Minun olisi kumminkin pitänyt häntä seurata", sanoi hän ajatuksissaan; "hän on liiaksi kaunis, saadaksensa näin myöhään kadulla yksinänsä rauhassa kulkea.
"Mayer Anshelm, pidä häntä kiini, ett'ei hän pääse", sanoi vanhus nauraen: "Minä uhkasin eilen illalla sanoa sinulle hänen sydämmensä salaisuuden, ja silloin vannoi hän Mainiin menevänsä, jos minä sen sinulle ilmaisisin". "Ja mikä salaisuus se oli?" kysyi Mayer Anshelm loistavin silmin. "Enhän minä tohdi sitä sanoa. Kysy Gudulalta itseltään."
"Mutta te sen kuitenkin voitte tehdä", sanoi kuuriruhtinas; "kiiruhtakaa, Rothschild, purattakaa kuorma, että minä tietäisin rahani olevan teidän huostassanne. Sitten lähden heti pois". Tunnin kuluttua oli kuorma purettu, ja kaksitoista kultarahoilla täytettyä astiaa oli Mayer Anshelmin kammarissa.
Gudula vavahti vähän, ja hänen kasvonsa menivät kalmankalpeiksi, mutta sitä ei Mayer Anshelm nähnyt, sillä hän piti yhä Gudulan kädestä ja painoi sitä huuliansa vasten. Mutta Gudula veti kätensä hiljaa pois, ja nyt vasta Mayer Anshelm'kin huomasi hänen kalpeutensa ja näytti ikäänkuin pitkästä miettimisestä tulevan tolkulleen.
"Sanot olevan vaan muutamia tunteja siitä, kun sen sanoit", lausui Mayer Anshelm ja katsoi tarkasti Gudulaa. "Mutta niin ei asian laita ole, vaan on siitä jo kokonainen ijäisyys kulunut, joll'aikaa uusi elämä minulle on alkanut. Siihen asti olin elänyt sekä sokeana että kuurona!
"Onko mitään erityistä tapahtunut, koska sinä nyt kokonaista tuntia ennemmin kuin muulloin pääsit pois tuon rikkaan ja mahtavan herra Nathansonin konttorista?" "On", vastasi Mayer Anshelm, "on todellakin jotakin erityistä tapahtunut, ja sentähden tulen minä suorastaan teidän luoksenne, saadakseni teiltä neuvoa.
Ukko Baruch ei virkkanut mitään, vaan katsoi miettivän ja kysyvän näköisenä tyttäreensä; Gudula oli jo aikoja unhottanut työnsä, ja loistavin silmin ja hehkuvin poskin oli hän kuunnellut Mayer Anshelmin innokasta puhetta. Nyt nousi hän hitaasti istuimeltaan ja astui juhlallisesti hänen luoksensa.
"Eikö hän ole vielä kotiin tullut?" kysyi Mayer Anshelm hetkisen kuluttua. "Ei", huusi vanhus kolkosti, "ei hän vielä ole tullut, vaikka on jo kuusi tuntia kulunut siitä, kun hän lähti!" "Minä lähden häntä etsimään, minä tuon hänet takaisin!" sanoi Mayer Anshelm päättävästi. "Neuvokaa minulle tie, isä Baruch, niin lähden häntä hakemaan". "En tiedä tietä, Mayer Anshelm."
Päivän Sana
Muut Etsivät