United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ihan yksin; se minua juuri pahimmasti surettaa. Mutta eihän meillä ollut mitään muuta neuvoa. Jalka vuotaa semmoista visvaa, että löyhkää kuin myrkky, kuka häntä huoneesensa ottaisi. Koetin minä pyytää yhtä ja toista sinne toveriksi, vaan eipä noita saanut.» »Tässähän se nyt on, piispan asunto.» Mari laski pojan sylistään maahan. »Jaksat kai sinä jo kävellä pihaan», hän sanoi.
Vaan tämä kielsi kohta ja sanoi että entuudet olivat tehneet tulevaisuuden hänelle mahdottomaksi. Hän ei tahtonut saattaa häpiää kunniallisille perheille, tunkeumalla heidän sukuunsa. Hän oli kiitollinen, kun hän sai heitä palvellakin. Eikä siinä auttaneet mitkään vastaväitteet Marin puolelta. Mari puhui siitä asiasta Severinille ja anopille ja apellensa, eikä kellään ollut sitä vastaan.
»Karttuu pyykkiä», lausui Leena. »Pianpa näitä on yhtä paljon kuin Linteenissäkin tässä toisella viikolla.» »Siellähän rouva kuuluu taas saaneen pieniä?» jatkoi Mari. »Saihan se eilen.» »Voi raukkaa! Monesko tuo jo onkaan?» »Lieneekö kymmenes.» »Herran tähden! Vai kymmenes. Eikä ne mahda siihen loppua, onhan se rouva vielä nuori ihminen.» »Mutta niin hirmuisen riutunut jo ja huono.
Elsa raukka se on kuuro ja sokea ollut elämän ikänsä!» nauroi Mari. »Mutta sen minä sanon, että tyhmä oli se Jori, kun ei sinua ottanut. Omiaan olisi hänelle, jos saisi samanlaisen katalan kuin tuo Aappo raukkakin!» Marin luo tuli pari tyttöä, joitten kanssa hän alkoi nauraa ja ilvettä pitää. Elsa veti Liisan syrjempään ja tahtoi pois lähtemään.
"Minä muistin hänen jo tiellä ja ajattelin, etten minä ole häntä yhtään parempi, pikemmin huonompi." "Senpä vuoksi on hyvä aina pitää muistossa sitä lausetta, joka sanoo: 'hän, joka seisoo, katsokoon ettet hän lankea'." "Minä en pyydä olla vastaan, jos tahdot ottaa Liisan palvelukseesi." "Se on hyvä. Minä annan kohta siitä tiedon unilukkarille." "Ja tiedätkös vielä mitä, Mari.
Forstmestarinna oli nuhdellut ja häväissyt, forstmestarikin kerran pitänyt aika jyryn ja antanut Juholle korvatillejä, että läiske vain oli käynyt, mutta sekin oli ollut vain kuin vesi hanhen sulille. Sitten kerran oli karjakko Mari sattunut sanomaan, että pitää kirjoittaa ryökkynälle, niin sepä oli tehonnut. Juhon juonti oli jäänyt kerrasta siihen, kuin puukolla leikaten!
Kun ilta alkoi jo hämärtää, tuli Mari. Hän oli niin iloisen näköinen jo tullessaan ja sanoi: "terveisiä kylästä!" Jaakon henkeä oikein ahdisti, eikä hän tohtinut kysyä kuinka siellä kävi. Kun Mari sai vaatteita päältään vähemmäksi, alkoi hän kaivaa poveaan, tuota vaimojen niin pyhää ja turvattua kätkyä, ja hänkin veti sieltä esille paperin, mutta ei niin pitkäveteisesti kuin Matti.
Mari koetti kiirehtiä lapsia, mutta Jussi jäi jo kohta oven eteen seisomaan, itkien ja valittain, eikä luvannut ennen lähteä, kuin löytäisi pienen kelkkansa. Viimein sen löydettyään, tahtoi hän sillä luistaa alamäkeä, mutta silloin pudotti hän toisen jalkineensa, ja taas alkoi itkua ja valitusta.
Mari itkien tupahan: "Voi minä piloinen piika, Mitk' on vaivat vatsassani, Ponnistus poveni alla!" Vatsa kasvoi, vyö lyheni, Navan kohta korkenevi, Vei paha papille viestin; Tuo pakanan pallinaama Otti lehmän leikkilöistä, Kiskalti härän kisoista. Neittä tavotteleva. Niin minäi pieni poika, Kun on muutki suuremmaiset,
Joka seisahduksen aikana kuunteli Mari, kuuluisiko nyt ropinoita heidän ansojensa tienoilta, ja kun ei senlaisia kuulunut, luuli hän koko heidän linnunpyynti-puuhansa menneen hukkaan, kun linnut muka lensivät pelästyksissään pois koko mailtakin; ennen olisi muka pitänyt ansat panna.