Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Luulen Margeryn heistä vaan olleen vanha, harmaapäinen vaimo, puettu vanhaan, mustaan mekkoon. Eräs heistä sanoi hiukan näsäkkäästi, että minun hän kyllä olisi muistanut. Olin lähtemäisilläni pysäyspaikalta, kun Liverpoolista tuleva juna saapui. Uteliaana pysähdyin hetkisen, nähdäkseni matkustavaisten tuloa.
Huolimatta kaikista toimistamme sai hän kumminkin huonon varustuksen, vaikka Korin tietämättä panin vanhan kellon Margeryn panttiin, ja rahoilla ostin hänelle muutamia paitoja, että hän edes vähän tulisi ylhäisten näköiseksi, joiden seurassa hän Amerikaan oli matkaava.
Kor ei vähintäkään epäillyt, ett'ei tämä ollut Margeryn veli; vaan minä en voinut uskoa, että hän, joka sekä puheessaan että käytöksessään oli ollut niin ystävällinen ja kohtelias, voisi olla niin julma ja kiittämätön. "Menkäämme kysymään tietääkö hän Margerystä mitään", sanoi Kor rohkeasti.
Ymmärrättehän, olittehan itse ulkona?" "Olin", vastasi Margery. "Ihmiset sanovat Jumalan tietävän", sanoi vaimo, laskeutuen vuoteelleen, lapsi käsivarrella; he olivat niin likekkäin, että vaimo voi kuulla Margeryn sanat, vaikka hänen äänensä tuskin oli kuiskausta korkeampi. "Niin, Hän tietää", vastasi Margery. "Hän on ottanut pienet lapsenne luoksensa; siellä ei ole kylmää, ei nälkää, eikä vaivaa.
"Jos hän ei ole Margeryn veli, tulee hän murheelliseksi meidän tähden, mutta jos hän on, niin tahtoisin koetella onko hänellä sydäntä ollenkaan. Kerromme hänelle Margeryn köyhyydestä ja huolista." Matka sinne ei ollut niin pitkä että siitä olisimme huolineet, emmekä kiirettä pitäneet joutua täti Moesin luo. Tultuamme Stefan Beden kartanoon, soitti Kor kelloa kovasti.
Ensiksi tahdon kertoa miten sen joulupäivän vietin, jona vanha, rakas Margery hahmoiliana kuljeskeli entisen kotonsa raunioilla. Minun täytyy tunnustaa, että olin hyvin alakuloinen. Täti oli valituksillansa väsyttänyt minut, ja olin lohdutuksen tarpeessa. Virkistävää oli päästä hänen luotaan ja mennä aamusaarnaan Abbeykirkkoon, jossa tavallisuuden mukaan luulin kohtaavani Margeryn.
Mutta hän ei ollutkaan siellä ja poissa olonsa kummastutti minua ja saattoi minut levottomaksi. Menin kotiin, annoin tädille päivällisensä ja kiiruhdin sitten Margeryn asuntoon. Kadulle menevä ovi ei ollut suljettu. Menin siis suoraan ullakkohuoneesen, vaan kuinka hämmästyin nähdessäni sen täynnä lapsia, jotka melusivat niinkuin ainoastaan lapset sitä voivat tehdä!
Rouva Brown lienee kuullut minun tulevan, tai hän kummastui lasten äkillistä vaikenemista, sillä hän tuli käytävään ja sanoi Margeryn menneen pois. Hän oli lähtenyt varhain edellisenä aamuna ja kerännyt laukkuunsa kaikki mitä hänellä oli, paitsi yhden laatikon, jonka hän oli jättänyt rouva Brownin huostaan.
Vaimo seisoi kylmästä väristen tulen ääressä ja söi perunoitaan, eikä myöjä voinut häntä siitä karkoittaa. Hän maksoi ne muutamilla pennillä, jotka hänellä oli kätkettynä huivin nurkkaan. "Nämä ovat viimmeiset pennini", sanoi hän ja nauroi ääneen pannessaan ne pöydälle. Naurunsa oli kamala ja herätti Margeryn huomion. "Menettekö tekin kotiin?" kysyi hän ystävällisesti.
"Ette ole tottunet tallustelemaan kaduilla", sanoi vaimo ja katsoi uteliaasti Margeryn levollista muotoa. "En", sanoi hän; "vaan en valita, sillä ei Hänelläkään ollut kuhun päänsä olisi kallistanut, eikä tämä silloin ole liiaksi minulle." "Kuka Hän on?" kysyi vaimo. "Mestarini", vastasi Margery, "ja palvelijan ei sovi vaatia parempaa kuin mestarinsa, vai sopiiko?"
Päivän Sana
Muut Etsivät