United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olen varmaankin tullut väärille vesille... Ainoa, minkä erotan lumipyrystä, on suuri matala manner tuulen alla, jonne myrsky minua kantaa yhä lähemmä. Ei se vain liene se Pahanrannan maa, kaikkien merenkulkijain kauhu ja monen merimiehen hukka. Mutta johan minun olisi aikoja sitten pitänyt olla siitä ohi, jo sen viimeisestä niemestäkin.
HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä Neiti Sidensnöre, luvallanne. HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te Nuori ja kaunis! HEIKKI. Ja oikea nimenne? TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä kanssa. HEIKKI. Tämä on hävytöntä! KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia.
Ankara maininki oli kaikki, mitä meillä vihurinpuuskasta enää oli jälellä seuraavana päivänä, muuten päivänpaistetta, kirkas, sininen taivas, mutta pahaksi onneksi tyyntä. Vielä pari viikkoa kestäneen risteilyksen perästä, vastahakoisten olojen, enimmiten heikkojen ja vaihtelevien tuulten vallitessa, kuului vihdoinkin odotettu huuto: "maata näkyvissä". Niin, se todellakin oli manner.
Tuntui kuin olisivat ne hiukan häpeissään punehtuneet nähdessään miten tuo vankka, vanha manner viitsi niin lapsellisesti leikitellä epävakaisen veden kanssa lähettämällä sen syliin pitkiä niemen kaistaleita, joiden rantoja laineet sitte lempeästi suutelivat; vai lieneekö ilta-aurinko muutoin vain punannut vaarojen rinteitä.
Kukkula oli kuin suuri suunnaton kivimöhkäle keskellä lakeaa tasankoa, yhtäällä avarat vedet, joiden takaa häämötti sinertäviä vaaroja, toisaalla matala manner metsineen, taloineen, peltoineen, ahoineen ja siellä täällä parhaillaan palavine kaskineen. Tuoll' oli kirkko ja kirkonkylä, vähän toisaalla Tyynelä ja laaja metsäinen laakso välissä, josta he olivat tulleet.
Nuo sinivuokot silmien, Nuo punaruusut poskusten, Nuo valkoliljat kätösten, Ne kukkii ja kukkii vielä vaan, Mut sydän on naatunut kokonaan. Sinitaivas ja manner on loistossaan, Ja tuulonen henkivi lauheaan, Ja kukkaset nuokkuvat niituillaan, Ja säihkyvät aamuista kastettaan, Ja ihmiset uhkuvat riemujaan Ja kumminkin hautaan haluaisin, Ett' armahan viereen sijan saisin.
Mutta kaikissa tapauksissa voi niistä koitua ikävyyksiä johtokunnallekin. Antti katsoi kelloaan ja huomasi, että oli aamutunnin aika. Minä menen nyt, hän sanoi. Sinä ehkä jäät tänne siksi aikaa, koska Manner näkyy yhä viipyvän sisällä. Hätäkös sinun on! huokasi Tyrväälä. Menet kotiin einehtimään suloisen rouvasi kanssa. Toista se on meidän poikamiesten laita.
Toinen heistä, pitkä, hirmuisen pitkä, laiha, luiseva ja vaitelias herra, Manner nimeltään, jota yleensä kaupungilla sanottiin suureksi äänettömäksi, oli tunnettu etupäässä rikkaan avioliittonsa ja sen henkilökohtaisen luottamuksen vuoksi, jota katsottiin hänen pääjohtajan puolelta nauttivan ja jota hän ei myöskään pitänyt minään salaisuutena.
Virta kulettelee venettä ja soutaja lisää vauhtia. Jo näkyy kuohu uudesta korvasta, aallot hyppiä puikelehtavat. Kohinaa kuuluu, kuuluu pauhua jälestä ja edestä. Vene rientää, yltyy menossaan. Tuossa on karille sortunut lautta, se näyttää nousevan ylöspäin karineen kaikkineen ja talot ja metsät, koko manner näyttää vain tuosta vilistävän. Tuossa sauvoo muuan vene rantaa pitkin.
Kerran vuodessa, kun on ilmassa kevättä ja kiimaa ja kaukainen manner salamyhkäisenä häämöttää, yhdyttää hän itsensä sinne päin katselemasta ja kysymästä itseltään, olisiko vieläkin parempi ollakseen, jos sieltä nuori ketun tytär ketteränä kaarena tänne päin juosta vikettelisi?