United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aurinko painui mailleen lännessä, ja pohjolan hämärä levitti salaperäiset varjonsa tyynen majavalammikon ylle, jossa ei mikään muu ääni kuin veden solina kivien välissä matalassa putouksessa rikkonut syysillan hiljaisuutta eikä näkynyt mitään muuta liikettä kuin pieniä vesikuplia, joita virta hiljaa kuljetti lampeen päin.
Joka kerta, milloin kuului vankkurien jytinää, juoksi vanhus oven eteen, mutta päivä oli mailleen menemässä, rengit, piiat tulivat pellolta iltaselle joka ei tullut, oli Jaakko. "
Niityn kunnahalla kukkii Vuohensilmä valkeainen, Vaikk' on päivä mailleen mennyt, Viel' on kukka aukinainen. Mehiläinen, illan lintu, Kukkaan avonaiseen lensi,
Sinulla on selkänoja lukijain ja lehden, minä pusken tietäni puhdasta tehden. Sun on suuri enemmistö, sun on valta, voitto! Mun jo mennyt mailleen on ajan aamunkoitto. Sinä olet lammas ja vuohipukki minä, ja sentään ma häpeäisin olla kuin sinä! Helsingin murteella. »Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!» Tuo huuto on Suomessa syyri, Mut mikä se on se kyltyyri? Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Päätään pudistaen laskeusi Georg taas alas puusta ja sanoi puoliääneen: "Ei minulla ole nyt muu neuvona, kuin hakea yösiani pehmeällä sammalvuoteella jonkun vanhan tammi- tahi pyökkipuun humisevien lehvien ja oksien alla. Väsynyt olen, tieltä olen eksynyt, aurinko on jo mennyt mailleen, puolen tunnin perästä on jo yö ehtinyt haen täältä jostain miellyttävän paikan."
Herrat pitivätkin sanansa sydänmaalle lähdön suhteen, mutta kauan saivat kirkkomiehet odottaa, ennenkuin herrojen päivällisunet olivat päähän maatut, eväspullot laitetut ja metsäpukimet päälle saadut. Siksipä muut venhekunnat jättivät Ristolan matkueen, joka vasta auringon mailleen mennessä pääsi lähtemään.
Soudettiin selälle, katseltiin mailleen menevää päivää, joka valoi punaa tyyneenä kimaltelevalle pinnalle ja antoi ympäröiville, lehteville, pyöreämuotoisille saarille aivan uuden muodon, uuden valon ja uuden viehätyksen. Laulu soi kauniina siellä selällä ja sekaan kajahti nuorison raikas ääni, joka koetti kiusata kaikua vastapäiseltä törmältä.
Suin päin syöksyin minä portaita ylös kannelle ohi merimiesten ja pojan, joka ei hiiskahtanut eikä liikauttanut jäsentäkään. Laiva syöksyi juuri huimaavaa vauhtia erään pitkän ja viheriän hyökylaineen läpi. Se oli oikealle puolen kallellaan ja tuulen kaartaman etupurjeen laidan alta näin mailleen menneen auringon vielä valaisevan taivaanrantaa.
Korkein huippu oli kallioinen ja paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu, haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa.
Kotvan ajan takaa ajoi provasti poikain sivu, joista toinen Heikki kulki ruunan vieressä, toinen Antero istui ruunan selässä. Kun poikaset saapuivat takaisin Raasilaan, oli aurinko jo mennyt mailleen. Raasilan kestikievari-talossa ei nyt ensinkään ollut väkeä siihen määrään kuin päivällä. Useimmat olivat lähteneet; tiellä olikin matkustajia tullut kosolta poikia vastaan.