Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
"Ei ollut loimi seijas, Ei harmaa kuteen niis, Miss' siinä se hulmuten leijas, Kun päivä mailleen liis". Rusoruusuja, hempeä valmuin Sä näit kai kuteessa niin Ja vihreitä oksia palmuin, Mit viehtävät viihdyksiin; Vain mielet viihtää ja viehtää, Kun kohtalon iskut käy, Ja unelmoihin ne kiehtää, Kun onnea enää ei näy.
Koska, aloitti hän jälleen, aurinko nyt nousee kaikessa ihanuudessaan näiden pohjoisten seutujen yli... Sehän menee mailleen, hyvä herra rovasti, sehän menee mailleen, ja aika on jo mennä levolle, ryhtyi taas onneton majesteetti puheeseen. Maaherra nykäisi puhujaa kauhtanasta.
"Teidän ylhäisyytenne luvalla," sanoi hän, "minä olen, niinkuin jo olen sanonut, sotamies ja olen kokenut kovia päiviä palveluksessani; mutta koska olin vuoteni palvellut loppuun, niin sain tuonnoin eroni armeijasta Valladolidissa, ja lähdin jalan astumaan syntymäseutuuni Andalusiassa. Eilen illalla meni aurinko mailleen juuri kun samosin erästä suurta, kuivaa lakeutta Vanhassa Castiliassa."
Talvi oli tullut, meri oli jäässä, vihollinen vetäytynyt omille mailleen ja meille oli siten muutamiksi kuukausiksi suotu jonkunlainen aselepo. Mutta kaikesta päättäen tulisi sota kuitenkin kevään koittaessa jälleen ilmiliekkiinsä leimahtamaan.
Mutta Kalevala ei kerrokaan hänestä, että hän rakkaudesta ihmisiin etsisi oppilaita. Vasta kun hän Väinämöisen toimesta joutuu Pohjolaan, herää hänen sydämessään halu lähemmin liittyä Pohjan kansaan; mutta kun ne, joita hän oppilaikseen haluaisi, tekevät esteitä, palaa hän murheellisena omille mailleen.
Sillaikaa oli jo ilta lähestynyt ja aurinko oli mailleen menemäisillään, kun ystävämme ajoivat metsän lävitse, joka on Ruotsin synkimpiä. Se oli kovin huonossa huudossa ja siitä oli vähää ennen sanottu: «metsänrinteet hautovat muistoja yhtä kamalia, kuin itsekin ovat, ja murhakummut koristavat tienvieriä.
Tuoleja tahi penkkejä ei jurtassa ole käytettävänä. Aurinko oli mennyt mailleen ja nyt voivat kirgiisit ryhtyä syömään ja juomaan tarvitsematta loukata omiatuntojansa. Oli, näet, juuri parhaallaan heidän suuri paastonsa, ramadan, jolloin he eivät nauti mitään auringon noususta sen laskuun saakka.
Sinä iltana ei tuhman Jussin ikävöivää katsetta kohdannut hymyily, eikä selvä ja iloinen katsanto lyhentänyt tietä kotikylään. Mutta kun Jussi hiljaa ja ahdistetuin mielin oli hiipinyt kotiinsa, niin näytti hänestä aurinko menneen mailleen toisin kuinka tähän saakka ja viipyvän poissa kauemmin kuin ennen.
Päivän Sana
Muut Etsivät