Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Vihdoin virkahti se maankuulu kuninkaanpoika: Siis huomenna? Helkähti kuin katkeava hopeakieli siihen ääni tuon kuvankauniin kuninkaantyttären: Niin huomenna. Mitä minä vastaan hänelle? Itki silloin hiljaa se maankuulu kuninkaanpoika. Mutta vihdoin pusertuivat seuraavat epätoivon sanat hänen huuliltaan: Kaiketi sinun on mentävä hänen kanssaan naimisiin. Vaikka rakastan sinua? Vaikka.
Ja jään ahveneksi kaiken todennäköisyyden mukaan iankaikkisesti. Siis ei mitään keinoa? Ei mitään pelastusta? Kenties. Olisi ehkä yksi. Lausui raskaasti niinkuin rautaisen taakan alta nuo sanat se maankuulu kuninkaanpoika. Mutta toinen tarrautui niihin kiinni kuin hukkuva oljenkorteen. Kuinka? Siis olisi joku keino? hän kysyi. Mikä? Minä en voi sitä sanoa sinulle. Miksi et?
Armaani! Sinä näet näkyjä. Sinä uneksit. Kuin päivä paistaa hänen kilpensä, kuin liekki leimuaa hänen kypärsulkansa. Hänen orhinsa kaviot iskevät kultaisia kipinöitä... Hän tulee tännepäin, hän pysähtyy pihalle, hän hyppää alas satulasta... Sinä et ole terve, sinä hourit... Hän on täällä jo! Seisoi tuvan ovella kaikessa loistossaan ja kunniassaan se maankuulu kuninkaanpoika.
Kylänvanhin jo ajatteli, että siitä voisi suurta hyötyäkin olla, jos sellainen maankuulu mahtava kylän vävyksi saataisiin. Eipä silloin vieraitten vihat raavaisin osuisi, eikä saunoissa kummitukset viihtyisi. Mutta jumalinen Rist-Riehkalan Katri ei siihen tyytynyt. Hän meni suoraan Koivulan emännän puheille ja selitti, että Jumala sen on sallinut, jotta Helena menisi Louhelan Antille.
Vietti yönsä Ahdin impien ilossa se maankuulu kuninkaanpoika, mutta notkui neinnä morsianna köyhän kalastajan mökissä tuo kuvankaunis kuninkaantytär, joka ei ollut hennonnut evätä kättään muhkealta nuorukaiselta, joskin hänen sydämensä oli kumman kuvajaisen oma. Näin elivät he kumpikin kotvasen omituista, vaarallista kaksois-elämää. Raikui riemu kattoon saakka Ahdin pitkissä pidoissa.
Tämän nykyisen isännän isoisä oli ollut maankuulu juoppo ja tappelija, joka oli Lapinretkelleen iäksi jäänyt. Nuottaniemeläiset taas olivat hiljaisia, lyhytkasvuisia, vaaleaverisiä miehiä, jotka rakastivat kotiaan ja olivat innokkaita maanviljelijöitä. Heidän kantaisänsä kerrottiin olleen kotalappalaisen, jolla oli Nuottaniemen juurella ollut kota ja joka kalasteli sekä koskessa että suvannolla.
Joka yö, kun muut mökissä olivat uneen vaipuneet, hän nousi vuoteeltaan, hiipi hiljaa ulos tuvan uksen ulvahtamatta ja riensi rantaan meren houkuttavan, joka odotti häntä milloin peilityynnä päilyen, milloin ähkyen ja myrskyten yli äyräittensä. Istahti siihen vapa vaskinen kädessään, laski launihin vesille, onki ongelmaansa, ja siinä seisoikin hänen edessään se maankuulu kuninkaanpoika.
Onko arvon rovasti pitänyt oikein silmällä tuota kavaljeeria? Kyllä, vastasi arvon rovasti nuivasti, sillä hän oli äkeissään siitä, ettei korkea vieras ollut häntä edes kumarruksella tai armollisella päännyykähdyksellä kunnioittanut. Hän on maankuulu kuninkaanpoika. Mitä hänestä? Maankuulu kuninkaanpoika hukkui haaksirikossa jo vuosia sitten.
Sanoi sanansa se maankuulu kuninkaanpoika ja sukelsi syvyyteen. Oli puhunut totta se maankuulu kuninkaanpoika. Sillä eivät johtaneet kohti linnaa kuvankauniin kuninkaantyttären askeleet. Hän etsi ja löysi köyhän kalastajan majan rannan louhten lomasta. Hän sepitti tarinan, että hän oli pelastunut eräästä haaksirikkoisesta laivasta, jonka kaikki muu väki oli mennyt meren omaksi.
Aamulla, kun heidän tuli erota, kysyi tuo kuvankaunis kuninkaantytär: Milloin saan sinut nähdä jälleen? Vastasi se maankuulu kuninkaanpoika: Milloin hyvänsä, kun toteutat mielikuvasi. Kysyi vielä tuo kuvankaunis kuninkaantytär: Etkö isäni linnaan käy? Aiotko jälleen ahventen valtakuntaan? Menen, minne menevät omat unelmasi. Eivätpä nekään isäsi linnaa kohti kulje.
Päivän Sana
Muut Etsivät