Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Jakob katseli kattoon ikäänkuin kärsivällisesti odottaen mitä nyt esiin nousisi ja kaatoi teen suuhunsa pitkin siemauksin. »Luuletko tosiaan, Krabbe, että asianajajalla on aikaa mietiskellä tuollaista», keskeytti hänen vaimonsa hänet. »Kyllä minä pidän hänestä huolta, herra Mörk, olkaa vain ihan levollinen ja jos muutenkin mitä tarvitsette, niin lähettäkää vain sana tänne ylös»...
Kumpaiseltakin rannalta kuului syksytuulen surullinen humina honkain latvoista ja koko seutua verhosi yön pimeys raskaana, kolkkona ja läpitunkemattomana. Silloin alkoi kuulua kaukaa lähenevien askeleitten töminä. Herra Mörk kavahti seisomaan, ja henkeänsä pidättäen kuunteli hän tätä ääntä, joka jok'ainoa silmänräpäys läheni.
»Sanokaa minulle, Tobiesen», Alette istuutui hetkeksi konttorihuoneeseen »Mörk oli vähän niinkuin huonolla päällä tänään, enkä tullut häneltä syytä kysyneeksi; siksi olen vähän levoton. Eihän hän liene hävinnyt mitään juttua? Minä tiedän, että se aina koskee häneen kipeästi.» »Ei, rouva», Tobiesen tuijotti pienillä terävillä silmillään kirjoituspöytään »ei ainakaan mikäli minä tiedän.»
Herra Mörk ja hänen vankinsa eivät alussa vaihtaneet sanaakaan keskenänsä. Kulettuansa niityn poikki tulivat he sangen tiheään metsään, jonka risteilevillä poluilla taloudenhoitaja liikkui yön pimeydessä semmoisella varmuudella, että siitä helposti voi huomata hänen täydellisesti tuntevan seudun. Pian rupesi kosken kohina kuulumaan selvemmin.
»Rouva Krabbe on jo ystävällisesti sen minulle luvannut» puuttui Alette puheeseen. » niin olen minä Teille sydämestäni kiitollinen.» »Juokaa nyt vielä kuppi teetä, herra Mörk», pakotteli rouva Krabbe; »se tekee Teille hyvää. Täällä on jo kuppi valmiina.»
Tosin myönsi hän, että hän, herra Mörk, jonkun kerran kiireessä oli kohdannut kaivatun, mutta nyt ei hän pitkään aikaan ollut nähnyt vilaustakaan hänestä. Mitään ei saattanut tehdä everstiluutnantin löytämiseksi, etenkään kun ei tiedetty milloin ja mihin hän oli kadonnut.
Tuo mies, jonka olkihatun alta punertavanruskea tukka pisti esiin, oli Mörk, Jakob Mörk; hän oli asianajaja ja vast'ikään muuttanut paikkakunnalle.
Kaikki, mikä koski hänen miestänsä, oli tullut hänelle arvottomammaksi kuin jokapäiväisin tapaus hänen elämässään. Ikäänkuin kuolonväsymys oli huomattava tämän nuoren naisen koko olennossa, jota ei yksikään toivon säde enää virkistänyt. Herra Mörk kävi muutaman askeleen eteenpäin polkua, joka kulki pitkin vedenrajaan.
Tämä katsoi häneen hieman tutkivasti ja kysäisi sitten: »Eihän herra Mörk vain ole maksanut vuokraansa Krabbelle?» »Olen minä maksanut, rouva, ja hän kuittasi myös.» »Mutta kylläpä...» hän juoksi portaita ylös ja tuli heti taas takaisin setelit kädessään.
"Me olemme pelastetut!" jupisi herra Mörk ja koetti nostaa jaloilleen herraansa, jonka jäsenille ja raajoille tuo pikainen veneesen tulo ei ollut tuntunut erittäin suloiselta. Ja he olivat pelastetut, mutta sen ohessa olivat he säikähtyneinä, siihen määrään säikähtyneinä, ett'eivät kyenneet mitään toimittamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät