United States or Saint Kitts and Nevis ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän kysyikin, eikö meistä kumpikaan jo istunut alas penkereelle runoa kirjoittamaan. Mutta me, halveksien hänen pilkkaansa, olimme ihan peittelemättä juhlallisina ja haaveilevina; luontokin siihen houkutteli, hiljaista kun oli kaikki, tyyntä ja sopusointuista.
Itse oikeutta harrastava luontokin, jonka suuretiede ja rakennustaide eivät ole näkyvissä, vaan sydämeen kätkettyinä itse luontokin on vain osaksi hänen puolellaan ja on kokonaan nouseva häntä vastaan, jollei hänen onnistu sitä alistaa, voittaa! Entäs rahat, mistä hän ne saapi?
Luontokin, vaikka taistelee ja voihkaa ja kärsii ja näyttää kuolleen valkoisen vaipan alle, pääsee rauhaan, iloitsee eikä näytä muistavan muuta. Ei kesäinen tyyni lampi lipattavine laineineen muista talvellista jääpeittoaan, ei lehto hiirenkorvalla ollessaan syksyn kellastuneita, putoilevia lehtiä, ei tyven meri myrskyä, ei kukkaniitty kuloa. Miksi minä sitten murheitani ja kärsimyksiäni!
Hän tahtoi viedä isännän katsomaan, minkälaisia ojia muija luo. Siellä oli todellakin ojia, joita tekemikseen olisi viitsinyt omistaa vaikka mies. Se on lemmon hyvä akka, sanoi Taavetti, kun katsoivat erään veto-ojan reunalla. On jumaliste! toinen todisti. Ja sillä on hyvä luontokin. Se on niin mukava että, hymyili Taavetti.
Hän odotti lohdutusta, rauhoitusta, mutta kohtasi neuvotonta levottomuutta. Apulainenkin luuli kohdanneensa odottamatonta. Te ette sano mitään, jupisi neiti. Te vaikenette ja minä häviän yöhön. Te olette sanonut, että luontokin saarnaa ihmisille, mutta minulle on se yhtä tyly kuin tekin: se saarnaa lakia.
Maa ei juuri soveltunut maanviljelykselle, mutta hyviä satamia siinä oli. Libanonin vuoriseljänne esti kansaa leviämästä itään päin, mutta kasvoi runsaasti sedrimetsää, joka antoi oivallista laivanrakennus-puuta. Itse maan luontokin neuvoi siis ihmisiä merelle. Alussa uskalsivat asujamet harjoittaa meren aalloilla ainoastaan kalastusta.
Jos olisi sydämmeni tuon tyynen järven kaltainen!" ja nyt hän rupesi laulamaan: "Ah ihana on ilta Ja metsä vilponen, On tyyni järven pinta, Jo nukkuu tuulonen. Vaan miksi, sydämmeni, Sä olet rauhatoin? Kun luontokin on tyyni, Miks' riehut, sykit noin? Ah, sydämmeni lempi On saanut sykkimään, Vaan voima kussa ompi, Mi saa sen tyyntymään?"
Ja niitä on aina silloin tällöin aikojen kuluessa paikattu, siksi vain että koossa pysyvät, lyöty paikka paikankin päälle ja rautakisko lyöty sitimeksi. Niiden perustukset ovat kohonneet korkealle laskeutuneesta vedestä ja töröttävät siinä nyt epätasaisina, rumina röykkiöinä. Onpa näet kuin luontokin olisi ryhtynyt täydentämään kaupungin kukistumista.
On totta, Grotten uhriks monta saa, Alut kulttuurimmehan on uhrausta, Ja Grotte kulttuuria edustaa. Ja itse luontokin on uhrausta: Saa kerran henkens' antaa joka mies, Sen vaatii luonnon suuri uhrilies. On liha heinä, sanotaan; Ja elomme on kukan kuihtumusta, Käy kuningaskin anteeks! kuolemaan.
Tule vain katsomaan, eikö luonto täällä ole niin ihmeen kaunis, että sitä voisi ihailla niin kauan, että nälkä tulisi. Katso, minkälainen tyyni rauha kaikkialla! Oikein on kuin luontokin pyhää viettäisi. Ja tuo metsäpolkukin näetkö miten sujuvasti se polveilee?"