Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Rouva nyökytteli hartaana, kiitollisena ja puheli muka miehensä anteliaisuutta estelläksensä: Eikö noita jo minun loppuiäkseni riittäne... Jo tuo minutkin kohta täältä korjannee luoksensa taivaaseen. Harvoin oli heidän elämänsä ollut niin tyyntä ja rauhaisaa. Mutta jonkun ajan kuluttua johtui lukkarin mieleen vallesmannin perheen suru ja hän kysyi: Onkohan se vallesmannin poika jo löytynyt?
Peggotty, "ja oli ensiksi istunut hiukan syrjässä, kehräten taikka muuta työtä tehden, kun Emily puhutteli lapsia. Mutta Em'ly oli kääntänyt huomionsa häneen, mennyt hänen luoksensa ja puhutellut häntä; ja koska nuori vaimo itse piti paljon lapsista, oli heistä pian tullut hyvät ystävät. Siinä määrässä, että kun Em'ly kulki tätä tietä, hän aina antoi Em'lylle kukkia.
Katsottuaan vähän ympärillensä ja päätöksensä tehtyään nosti Paavo taintuneen tytön ylös maasta. Hän anoi silmänsä. "Hyvä Jumala!" huusi hän; "Paavo, missä olen minä, missä ovat äiti ja sisaret?" "Minä olen sinua suojeleva", vastasi Paavo. "Minä tahdon viedä sinut heidän luoksensa, jos mahdollista on".
Surumielin, kyynelissä äiti katsovi, Kuinka pappi multaa heittäin haudan siunavi, Mutt' lohtunaan on: lapsensa Vei Vapahtaja luoksensa, Ei kuule, kuinka kuiskataan: "Laps' kuoli kuumeesen." Sampoinen. N
Joit' tämä pyhä oppi tarjoo meille, Mut löytyy muuan hurskas mies ja pispa Hän voipi nämät kaikki selittää Sinulle ihanasti! Menkämme Siis hänen luoksensa! Voi rientäkämme. Ah Lalli! uuteen armon elämään Hän sinun johdattaa ja suloisuus, Jok' ennen oli sulle tuntematon, On sydämehes samoava! Luovu! Voi luovu synkeästä uskostas Ja tunnusta jo sitä Jumalaa, Joll' yksin ompi valta Jumalan!
"Ilse! Ilse!" huusin minä, mutta siinä seisoi hän jo ja koetti Heintzin avulla nostaa langennutta. Molemmat olivat pihan ovesta vartioineet ja pitäneet mummoa silmällä. Minä juoksin ulos ikkunasta. "Hän on kuollut!" kuiskasi Heintz, minun tultuani heidän luoksensa. Hän antoi nulosti raskaan ruumiin vaipua alas takaisin, sillä se hengettömänä oli sanomattoman painava.
Lauri näki ja ymmärsi, mikä se oli, joka äitiä ilahutti, mikä se oli, joka sai hänen ääneensä niin hellän soinnun ja hänen katseeseensa niin ystävällisen ilmeen: se, että hän oli tullut tänne, hänen luoksensa, sen jälkeen kun ei moneen päivään ollut hänen kanssaan sanaa vaihtanut, ei antanut vastakaikua hänen hellyydelleen.
Vielä oli jäljellä vaan viimeinen toimitus: pappi otti suurella pöydällä olevan kullatun ristin, jonka päissä olivat pienet emalji-medaljongit, ja astui ristin kanssa keskelle kirkkoa. Ensimäiseksi tuli tirehtööri hänen luoksensa suutelemaan ristiä, sitten vartijat, ja sitten tulivat ristin luo vangit, tungeskellen, lykkien ja kuiskaamalla sättien toisiansa.
Mutta kuitenkin seisoin äkkiarvaamatta hänen vieressänsä; tuskin tiedän, kuinka rohkenin astua ne muutamat askeleet hänen luoksensa. Minä kumarruin hänen puoleensa ja lausuin puoliääneen hänen nimensä... En aikonut häntä pelättää, ja ääneni kuuluikin hyvin heikolta ja ujolta, mutta kuitenkin kavahti hän pystyyn, ikäänkuin olisi tuomiopasuuna kaikunut hänen korvissansa.
Hän ei ollut sitä huomaavinaan ja jatkoi matkaansa. Vihdoin äkkäsivät upseerit Löfvingin, joka seisoi kumarruksissa rikkinäisten rattaiden vieressä naulaten kokoon jotakin ruumisarkun kaltaista. Häntä huudettiin tulemaan, mutta tuo muutoin niin valpas mies ei nähnyt eikä kuullut, ennenkuin Buddenbrockin palvelija laukkasi hänen luoksensa ja käski kapteenia rientämään paikalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät