United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki olivat säteilevän iloisella tuulella; ukko Penn "kehräsi" tyytyväisyydestä, kuten Lisbet sanoi, rouva Hjort oli hiukan hellämielinen, kuten aina suurina juhlina, enot ja tädit leikkivät ja riehuivat lasten kanssa ja huuto ja nauru ja meteli kaikui koko talossa. Nyt oli joulukuusi valmis ... nyt piti Doran soittaa ... ja nyt tanssimaan ... hurraa, hurraa!
"Mutta, äiti, kylläpä olet kaunis!" huudahti Lisbet ponnahtaen ylös tuoliltaan, "kerrassaan ihastuttavan kaunis!" "Niin olet, äiti, äiti kulta!" huusivat toisetkin yhteen ääneen, ympäröiden äidin, joka hymyili ja käänteli itseään lapsellisen tyytyväisenä, jotta tyttäret saisivat häntä ihailla. Samassa avautui ovi varovasti ja kynnykselle astui ukko Penn.
"Tämä on todellakin hyvin sievä", sanoi hän, kun Lisbet punaisena ja onnellisena oli näytellyt hänelle kaiken, "oikea pieni pesä kunhan vain tulisit onnelliseksi täällä, rakas Lisbet", lisäsi hän, tukahduttaen huokauksen.
He sanoivat hänelle hyvästi ja menivät sisään, Lisbet yhäti nyyhkyttäen, ja Eugen kiiruhti omalle taholleen. Kun Eugen tuli kotiinsa ja ajatuksissaan kävi läpi päivän kaikki tapahtumat, tunsi hän itsensä alakuloisemmaksi ja epätoivoisemmaksi kuin konsanaan ennen.
"Oi, isä, etkö näe, miten äiti on kaunis!" huudahti hän, lyöden kätensä yhteen ja ojentaen ne isää kohti. "Näen kyllä, sen olen nähnyt jo kaksikymmentäviisi vuotta tarkoitan, että hän on aina ollut kaunis. Mutta lapsi kullat, vaunut ovat odottaneet jo neljännestunnin ja Lisbet on vasta alushameisillaan."
Sillä sattuipa välistä niinkin, että Lisbet jonakin talvi-iltana kuljetti kotiinsa köyhän, viluisen eukon, jonka hän pani omaan sänkyynsä nukkumaan, istua roikutellen itse koko yön tuolilla. Tahi niin, että hän kyyneleet silmissä antoi viimeisen markkansa pienelle pojalle, joka kerjäsi kadunkulmassa. Sillä Hjortin perheellä oli aivan vanhanaikaiset mielipiteet hyväntekeväisyydestä.
Ja tulla liian myöhään sinne se oli jotain, josta Dora tiesi koituvan paljon harmia. Dora haukotteli, mutta meni sänkykamariin ja otti esiin pukunsa. Samassa soi telefooni; se oli Lisbet, joka tahtoi välttämättä puhua Doran kanssa hyvin tärkeästä asiasta. Dora kiiruhti ulos, virkkuna ja uteliaana. "Hyvää päivää, Dora!" huusi Lisbet, "sano minulle, oletko sinä mielestäsi enemmän paha kuin hyvä?"
Tulla ei avannut suutaan muuta kuin syödäkseen, mutta sitä hän teki perusteellisesti, toivoen seuraavana päivänä voivansa säästää sekä aamiaisen että illallisen, ja Lisbet, jolla oli vierustoverina pitkä, jäykkä nuorukainen "kauppaneuvos" neljännessä polvessa ei myöskään virkkanut mitään.
Näistä toiveista piisasi nyt perheellä puhetta; ja innostusta ylläpiti Lisbet, joka alituisesti ahdisti kaikkia kysymyksillään. Nyt oli hän iskenyt Doraan, ja esitti hänelle kaikki epäilykset ja kaikki mahdollisuudet. "Luuletko todellakin, että hän voi rakastaa minua?
"Kiitos, hyvä Eugen, kyllä minä tulen onnelliseksi", vastasi Lisbet vakaumuksella, "tulkoon vaan suruja ja ikävyyksiä toisinaan, täytyyhän niitäkin tulla", lisäsi hän viisastelevasti, "kun vaan rakastamme toisiamme, tulemme kyllä onnellisiksi." Eugen ei vastannut; hän ajatteli, että yhtä usein on ihminen onneton, vaikka hän rakastaa.