Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Joutuin satuloi hän ratsun, lippu liehui kädessäin: Sortuvan Montfortin luona surmanuoleen hänen näin. »Veriin syliini hän vaipui, vaan ei haava poltteellaan, kuolo kiroukses alla tuotti tuskaa eroovaan. Ojentaa hän sulle tahtoi kättään yli veen ja maan: Ei sua kohdannut, ja niin hän tätä kättä painoi vaan. »Silloin, kuten Autafortin, voima multa murtui, oi!
Valkoista höyryä tuprusi avattuin henkiläppäin kautta. Ankkurikettingit olivat selvillä. Englannin lippu liehui mesaanikahvelissa. Kapteini Anderson oli käynyt kaikkiin valmistuksiin pannaksensa ankkuriin. Luotsi anteli oikeanpuoliselta rataskotokselta merkkiä höyrylaivan ohjailemiseen näissä ahtaissa vesissä.
Tämä ajatus oli ikäänkuin liehuva lippu hänen ylitsensä, ja vihdoin hän auringon laskun aikana tuli Olinan talon alueelle. Oli vaan jälellä pieni viljelemätön mäen rinne ja sen juurella joki; toisella puolella oli Olinan laidun. Niilo istui lepäämään vähäksi aikaa. Hän oli hyvällä mielin ja toivoi parasta hän ei aikonut hiiskahtaakaan.
Niin, lohduttakaamme sillä mieltämme, että joka ihminen tekee edes jotakin hyvää tässä maailmassa, vaikka olkoonkin muuten paha niinkuin Kildenbauerin leski. Tiedättehän varmaankin, minkä näköinen Norjan lippu on? Siinä on punainen pohja, sininen ja valkoinen risti, ja yhdessä nurkassa unionin-merkki, jossa on Ruotsin värit, keltainen ja sininen.
Kylpylaitos oli hiekkarantaisen niemen nenässä, ja loitompana lahden pohjassa oli petäjäisen harjun rinteellä pienoinen kaupunki, jonka ylitse näkyi suuri lippu liehumassa näkötornin huipulta. Ei, mutta todellakin! Näetkö mitä? On niinkuin sanoit ... meitä kiikaroidaan.
Huomispäivän yöllä liehuu Ruotsin lippu siellä. Sprengtport. No, sitten? Löfving. Hänen ylhäisyytensä luuli minua hulluksi, mutta minä sanoin: Lähdemme Viipuriin yön hiljaisuudessa, kiipeemme varjoina muurien ylitse, mutta kyllä sitten meistä saadaan kuulla. Sprengtport. Entä Lewenhaupt? Löfving. Hän hymyillen lausui: Rohkea yritys, eikä niinkään hullu.
Oma viikon vanha uusi uskoni rauhaan ja maailman erinomaisuuteen ja kaikkeen siihen oli mennyt samaa tietä kuin hänenkin. Ja enemmän kuin mikään oli hänen oma epäilyksensä nyt juuri sitä repinyt. Uskoni lippu oli riistetty riu'ustaan niin perin pohjin, ettei siitä ollut edes riekaleita jälellä. Hän oli oikeassa kaikessa, mitä oli sanonut.
Suomen lippu älköön enää liehuko juhlariukujen nenässä, sinivalkoinen älköön enää saako vilkuttaa meitä tervetulleiksi isänmaallisiin juhliin. Paljaat ovat riu'ut, lepattaen lyövät irtaimet nuorat tyhjiä tankoja vastaan. Vihan tuuli ne vei, katehen viima ne karisti. Entäpä karistikin? Mitä me nyt liehuvilla lipuilla, mitä me viireillä vilkuttavilla?
Oli sunnuntai, päivällisten aikana, kuin me tulimme Pietariin, ja yhdellä vallilla liehui iso keltainen lippu, jossa Wenäjän kotka sisälle neulottu oli, vieden siivissänsä ja kynsissänsä neljä merta.
Maasta maahan, kaupungista kaupunkiin kierteli sitten soittaja ja hänen nimensä maine kiirehti aina miehen edellä. Tuo nimi ei kuitenkaan enää ollut Jeriko Kaikunen, vaan vieras lippu jo silloin, niinkuin useimmin nytkin, peitti meidän miehemme.
Päivän Sana
Muut Etsivät