Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Nora. Kuinka se mahtaa tuntua helpolta sinusta Rouva Linde. Eipäs niinkään; ainoastaan sanomattoman tyhjältä. Ei ole enää ketään, jonka vuoksi eläisin. Täällä kai mahtanee olla helpompi löytää jotakin, joka voi antaa työtä tarpeeksi asti ja kiinnittää ajatukseni. Jos vain olisin niin onnellinen, että saisin vakinaisen paikan, jotakin konttorityötä Nora.
Nora. En, tietysti. En voi ajatella että se tulisi tarpeelliseksi. Mutta olenpa ihan varma, että jos puhuisin tohtori Rank'ille Rouva Linde. Miehesi tietämättäkö? Nora. Täytyyhän minun laittaa itseni irti tuosta toisesta asiasta; onhan sekin tehty mieheni tietämättä. Minun täytyy laittaa itseni irti tästä. Rouva Linde. Niin, oikein, senhän minäkin eilen sanoin; mutta Rouva Linde. Niin, oma mies.
Pitäkää hyvää huolta hänestä! mitä sanotte te herra Linde?" hän pani ystävällisesti kätensä Aaton olkapäälle, "tuletteko kaipaamaan Mariaa?" "Tulen, sillä hän ei koskaan ajattele itseänsä. Onnea Maria?" "Tahdotko tulla saattamaan minua vähän matkaa", Juhon käytöksessä oli jotakin kunnioitusta osoittavaa, "vaan kuusiston kautta?" Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, kavahti rouva Linde paikaltaan.
Hän oli tuskin lausunut sanansa loppuun kun Juho jo seisoi ovella. "Hyvästi rouva Linde!" sanoi hän, "minä uskon Marian vielä vähäksi ajaksi teidän huostaanne. Sukulaiseni tohtori Bruhn on kyllä pyytänyt häntä luokseen, mutta Maria itse tahtoo mieluummin jäädä tänne, siksi kun tulen viemään häntä kotiin.
Olen; pahaksi onneksi en ennättänyt tänne aikaisin kyllä; sinä olit jo tuolla ylhäällä; ja niin arvelin minä, etten saata lähteä täältä, ennenkuin olen sinut nähnyt. Helmer. Luulisinpa että häntä kyllä kelpaa katsella. Eikös hän ole kaunis, rouva Linde? Rouva Linde. Niin, se täytyy myöntää Helmer. Eikö hän ole ihmeellisen kaunis? Semmoinen olikin yleinen mieli seurassa.
Ei, käy nojatuoliin tuohon! Tässä keinutuolissa tahdon minä istua. Rouva Linde. Ja paljon, paljon vanhemmaksi, Nora. Nora. Niin, ehkäpä hiukan vanhemmaksi; pikkuruikkuisen vain; ei ollenkaan paljon. Armas Kristiina-kulta, voitko antaa minulle anteeksi? Rouva Linde. Mitäs tarkoitat, Nora? Rouva Linde. Niin, kolme vuotta takaperin. Nora. Oh, tiesinhän minä sen; luinhan minä sen sanomissa.
Kyllä, kyllä; mutta kuinka voit uskoa ? Nora. Silloin todista sinä, että se ei ole totta, Kristiina. Minä en ole ollenkaan hullu; minä olen aivan täydessä järjessä; ja minä sanon sinulle: asiasta ei ole kukaan muu tietänytkään; minä yksin olen kaikki tehnyt. Muista se. Rouva Linde. Kyllä muistan. Vaan enpä käsitä tätä kaikkea. Nora. Oh, kuinka sitä voisitkaan käsittää?
Tiedän vain, että olen maksanut kaikki, mitä suinkin olen voinut saada kokoon haalituksi. Useinkaan en ole tietänyt mikä neuvoksi. Silloin istuin tässä ja luulettelihen, että joku vanha, rikas herra oli rakastunut minuun. Rouva Linde. Mitä! Mikä herra? Nora.
Vaistomaisesti kääntyi hän Marian puoleen, joka katsoi häneen luottamuksella ja melkein rukoilevaisesti. "Nyt täytyy minun mennä", hän katsahti kelloonsa. "Nyt jo!" huusivat kaikki yhteen ääneen. "Entäs hedelmätarha!" huudahti katteini toivossaan pettyneenä. Juho pudisti hänen kättään. "Ehkä saan tulla toisen kerran." Rouva Linde kiiruhti paikalle.
Rouva Linde. Niin, sitten olen minä hankkinut elatustani pitämällä pikku kauppaa ja pikkulasten koulua ja mitä milloinkin on ollut tarjona. Kolme viimeksi kulunutta vuotta ovat olleet minulle kuin yksi ainoa pitkä työpäivä eikä lepoa ollenkaan. Nyt se on päättynyt, Nora.
Päivän Sana
Muut Etsivät