Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Kreivi V. keskeytti lukemisen. Ehkä muistat ulkoa jälelläolevan, virkkoi hän, sillä se on reväisty pois kirjeestä!... Mutta miten on laitasi, parahin kreivi!... Pahantekijä, jota viedään kuolemaan, ei voi näyttää surkeammalta kuin sinä nyt. Niin olikin laita. Suuret hikikarpalot helmeilivät kreivi Lejonborgin otsalla, ja hän värisi kuin vilutautinen.
Kreivi V. luki kirjeen ääneensä; mutta hän seurasi rivejä vain toisella silmällään; toinen näytti salaa vakoilevan kreivi Lejonborgin kasvonilmeitä. »Kreivi Karl Gustaf! Kävin luonasi tänään aamupäivällä. Et ollut kotona. Koska minun täytyy päivällisen aikaan matkustaa maalle, mistä palaan vasta kahdeksan päivän kuluttua, ilmoitan sinulle tämän kautta käynnistäni.
Poliisimestari päästi oudon äännähdyksen ja tuijotti kreiviin. Määräykseni on, että te heti annatte viedä kreivi Lejonborgin hänen kotiinsa ja vartioitte häntä siellä, suomatta kenenkään muun kuin minun puhutella häntä... Mutta, herra kreivi...
Rosvoja ei liene kymmentä enempää ... vaikeuksitta minä ehdin tappaa ne kaikki, ennenkuin itse saan pienintäkään naarmua ... haa! He tulevat alas asestamattomina, sillä täällähän ovat heidän aseensa .... minä tapan heidät kuin kärpäset, ennenkuin he aavistavatkaan mitään... Tulkaa, tulkaa! Kreivi Lejonborgin käsivarret ovat kuin kokonainen armeija, ja hänen rinnassaan asuu urhoollinen isäin henki.
Kuninkaallisen poliisikunnan päällikkö antoi kreivi Lejonborgin metsästäjälle merkin seurata itseään, jonka jälkeen hän lähti. Mustalainen ja mustalaisnainen eivät ehtineet muuta kuin vaihtaa yhden ainoan katseen mutta se katse oli syvä, synkkä ja ilkkuva, myrskyn riehauttaman, kaamean aallon kaltainen, jonka pinnalla petollinen, kimmeltävä vaahto keinuilee. Oli seuraavan päivän aamu.
Kreivi Lejonborgin lauselmaa seurasi syvä kumarrus, joka todellakin näkyi aiheutuneen sisäisestä tunteesta. Myöskin kreivi V. kumarsi, mutta hänen huulillaan leikki hieno, kaksimielinen hymy. Sinä siis et ole saanut tätä kirjettä? kysyi jälleen kreivi V. etkä myöskään tiedä sen kirjoittajaa... Malta mielesi, ystäväni!... Et siis tunne häntä?
Ken suuttuu vähästä, myöskin leppyy vähästä, ja miten onnellinen onkaan se sattuma, että oikealla hetkellä saa tuntea koston nautintoa. Niinpä ilmestyi myöskin kreivi Lejonborgin huulille mitä herttaisin hymy. Kreivi oli enemmän kuin vakuutettu siitä, että hänen kasvonsa olivat kauniit ja miehekkäät; mutta hymyillessään luuli hän olevansa kerrassaan jumalallinen.
Lyönpä edelleen veikkaa, parahin kreivi, jatkoi Lejonborg, että tuo paperi sisältää määräyksen valtakirjan laatimiseen minulle maaherran virkaan, siinä tapauksessa ettei se ole itse valtakirja. Tunnetko tämän päällekirjoituksen, parahin kreivi? kysyi V., pitäen paperia kreivi Lejonborgin edessä.
Tuskin kukaan olisi kadehtinut kreivi Karl Gustav Lejonborgin ikivanhaa, jaloa nimeä ja hänen suuria rikkauksiaan, puhumattakaan hänen entisistä, loistavista toiveistaan, nyt kun hän lepäsi kokoon kyyristyneenä kullatulla, silkillä päällystetyllä leposohvallaan komeassa huoneessaan kasvot kätkettyinä pielukseen, ja kirosi sekä vuodatti kyyneliä.
Senpä tähden ei kukaan, vaikka hänellä olisi ollut miten selvät todistukset tahansa, olisi saattanut olla varmempi asiastaan kuin »setä Pung» hiipiessään kivalterin luo ja kuiskatessaan hänelle, että kreivi Lejonborgin metsästäjä oli juuri se suuri rikollinen, jota kuninkaallinen poliisi etsiskeli. Milloinkaan ei ollut sokeampi kana löytänyt jyvästä.
Päivän Sana
Muut Etsivät