Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Vasta viime vuosikymmenien innoittavat harhaopit ovat pyhyyttä loukkaavilla suvillaan tukahuttaneet ja sammuttaneet viattoman uskon vuosisataisen soihdun. Muutamana päivänä sai kreivi Lejonborg kutsun eräältä vaikutusvaltaiselta ystävältään ja korkealta suojelijaltaan kreivi V:ltä saapua keskustelemaan hänen kanssaan.
Ethän vain leiki kanssani? kysyi Lejonborg teeskennellen epäluuloa, sillä nyt hän oli sisimmässään täydellisesti varma voitostaan. Kreivi Lejonborg! vastasi Anna, ja hänen totisuutensa tuntui melkein peloittavalta; ei Anna Jolanta Bränner sinua karkoita täältä.
Lejonborg! Uhraa persoonallinen rauhasi ja rupea maakunnan isännäksi! Niin hän huusi, eikä se jäänytkään ääneksi erämaassa. Kreivi alkoi liikkua. Musta hevosvaljakko pursui hopeanvalkoista vaahtoa, paraativaunujen pyöränraudat sinkosivat kipinöitä katukiviä vasten. Kreivin kasvot muuttuivat kirkkaammiksi ja kirkkaammiksi, hänen vartalonsa ojentui entistä suoremmaksi.
Toinen hämmennys on ensimmäistä pahempi, mutisi kreivi V., hullutus käy hurjaksi... En totisesti tiedä, kumpi tällä hetkellä on suurempi, suuttumukseniko vai hämmästykseni. Mitä sanot? Mitä taivaan nimessä taas on tekeillä! huusi Lejonborg, hypähtäen seisomaan, kuoleman kalpeus äsken vielä niin värikkäillä poskillaan.
Mutta minä vakuutan vielä kerran, lisäsi Lejonborg, etten tiennyt kellarista enkä siitä, mitä siellä oli, ennenkuin jouduin sinne. Olemmeko sen siis muka tienneet ainoastaan minä ja teidän palvelijanne? kysyi mustalaisnainen. Palvelijani!... Kuka palvelijani? huusi kreivi; mitä te puhutte? Siis vain minä ja teidän palvelijanne tiesimme, että kellarissa oli aseita, jatkoi Anna.
Loke tosin oli pahan periaate; mutta mitä merkitsee, onko periaate paha vai hyvä, kunhan se vain on hyvin vanha! Kreivi Lejonborg palveli kamariherrana Kaarle XIII:n hovissa. Kustaa IV Aadolfin aikana hän oli palvellut kamarijunkkarina. Kahden kuninkaan selän takana hän oli uskollisesti seisonut paistitarjotinta pidellen.
Kreivi V. ei näyttänyt antavan hänelle mitään huomiota, vaan jatkoi kirjeen tutkimista. Ja mistä ... mistä ... mistä tuo kirje on löydetty? kysyi Lejonborg sammalten. Sitä ei ole löydetty, vaan se on otettu, vastasi kreivi, silmät yhä luotuina kirjeeseen ja huulet vienossa hymyssä. Mistä?... Mistä?... Keneltä?... Keneltä?
Kreivi Lejonborg, joka kuulustelun viime osan aikana oli töllistänyt milloin yhteen, milloin toiseen, saamatta suustaan sanaakaan, löi nyt nyrkillään otsaansa, ikäänkuin hän olisi tarvinnut sellaisen voimakeinon, saadakseen puhekykynsä kelvolliseen kuntoon. Se onnistuikin.
Nyt nousi kreivi Lejonborg seisomaan. Inhoittavaa! Alhaista! Kauheata! huudahti hän lyöden nyrkillään otsaansa. Se toimekas henkilö, joka tämän kirjeen löysi, sanoi kreivi V., jätti sen eilen illalla tärkeänä aarteena hänen kuninkaallisen majesteettinsa käsiin. Hänen kuninkaallisen majesteettinsa...! vaikeroi Lejonborg.
Mutta, herra poliisimestari? huudahti Lejonborg, kadottaen kokonaan kärsivällisyytensä, jota seikkaa suinkaan ei kukaan ihmettele. No, minkätähden kätkeydyitte? Mitä te pelkäsitte? kysyi jälleen poliisimestari. Siunatkoon, onhan ymmärrettävää, etten voinut ... käsitättehän, hyvä herra, etten minä... Kyllä, kyllä minä käsitän, virkkoi poliisimestari; kreivi, te olette ihailtavan teeskentelemätön!
Päivän Sana
Muut Etsivät