United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta se oli tapahtunut kauan sitten, hänen autuaampina nuoruusaikoinaan, jolloin hänellä vielä oli ollut koti ja kontu sekä niiden yhteydessä tieto siitä, ketä vihata ja ketä rakastaa. Nyt hänellä ei ollut mitään. Nyt oli hän vain lantti lanttien, kulkukoira muiden kulkukoirien seassa, ilman mitään yksilöllistä leimaa tai omaperäisyyttä. Hän kului. Hän oli nyt arveluttavasti kulunut.
Saapuu syksy, surmaa, jäätää Heelmät jäävät. Syksy saapuu. Puhkee viime hehkuun luonto, viini huumaava sen suonet täyttää, leimaa elon purppuraisen kiihkon kalvenneihin kasvoihin ja soittaa kalman virttä kelloin kumajavin. Syksy saapuu. Terve aika, kylmä, ankara ja säälimätön, terve kuolon viime huumauksen aika!
OTHELLO. Niin kyllä, niinkuin teurashuonehessa Itikat, jotka syntyissään jo huorii! Oo, ruuhka sinä, hurmaavaisen kaunis, Jonk' armas tuoksu aivuj' oikein särkee, Voi, ett'et olis koskaan syntynytkään! DESDEMONA. Mink' olen synnin tietämättä tehnyt? OTHELLO. Tuo kaunis, puhdas kirja onko tehty Vaan porton leimaa varten! Mitä tehnyt? Mitäkö tehnyt? Oo, sa julki-luuska!
Ei mikään maisema ole itsessään kaunis, kaunis on se vain sikäli, kuin siinä on karaktääriä, leimaa. Onhan niitä meillä metsiä, on järviä, on välistä aivan ikäväksi asti tuota synkän sinistä ja sitä ruskean harmaata, josta siellä täällä pilkoittaa joku vihreä tai kellahtava ruispelto.
Vaikka kartano sisuspuoleltaan joutuikin »ison vihan» aikana ryöstön ja hävityksen alaiseksi, jolloin sen marmoriportaat, seinämatot, kultakankaiset seinäverhot ja kuparikatto lähetettiin itäänpäin, eivät ryöstäjät olleet kuitenkaan pystyneet hävittämään sitä läänityksellistä leimaa, joka vieläkin tuosta ijäkkäästä linnasta uhkuu.
Mut koska teko tekijän niin paljon jalompi on, mit' enemmän se kuvaa hyvyyttä sydämen, mi synnyttää sen, siks Hän, mi leimaa maailman, nyt käydä suvaitsi hyvyydessään tietä kahta, te että kohoisitte korkeuteenne. Eik' ensi päiväst' asti viime yöhön niin suurta, juhlallista kenellekään tapahdu eikä ole tapahtunut.
Hänen lempikirjansa oli kuitenkin Tuomas Kemppiläisen »Kristuksen seuraamisesta», joka ei kyllä ollut koskaan esillä salongissa, vaan kuului olevan hänen yöpöydällään makuuhuoneessa, jossa hän sitä joka ilta ennen maata menoaan tutki. Sanoin, ettei Minna Canthin salongissa ollut mitään, joka olisi antanut sille persoonallista, hänelle itselleen ominaista leimaa.
"Ei se sitten tämä tukaati tule olemaan", selitti tyttö päättävästi. "Sellaisessa tapauksessa pikku tyttärennekin kantaisi koristusta, joka ei ole hänen. Tämä on jo monta vuotta ollut minun omani", sanoi hän samalla kääntyen totisena herra Markuksen puoleen "ja minun täytyy se sanoa ja todistaa se on ennen ollut ylimetsänhoitajan rouva-vainajan. Olkaa hyvä ja katsokaa leimaa.
Hyvä taivas! BELARIUS. Kuulkaahan, pojat! IMOGEN. Mahtimiehet, joilla Ei hovi suuremp' ois kuin tämä luola, Ja muit' ei passareita kuin he itse, Ja kunto, jonka leimaa omatunto Eik' epävakaan joukon tyhjä suosi, Ei noiden kahden tulis verroille. Jumalat, anteeksi! Mut sukupuolta Ma vaihtaa tahtoisin ja elää täällä, Kosk' uskoton Leonatus on. BELARIUS. No niin! Nyt riistan laitamme.
ma siinä seisoin; sellaisena näki Beatrice hänet ja tuo soihtu pyhä mi vuokseni jo vaihtanut ol' paikkaa. Siks Valtiattareni virkkoi: »Päästä sanoiksi kaihos hehku, jotka kantaa sun oman sielus leimaa leimuavaa. Ei niin, ett' tietoamme kartuttaisi sun puhees, vaan ett' tottuisit sa julki janosi tuomaan sammutettavaksi.»