United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ei ole ikinä kuullut puhuttavankaan muusta asuinpaikasta kuin pienestä pesäsestä, joka keveästi kiikkuu lehtevän puun oksalla. Herra Tikka sanoo saavansa vettä aivoihinsa ennen syksyä, jos hänen pitäisi asua niin epävarmassa ja heiluvassa pesässä, aivanhan hän tulisi merikipeäksi kuivalla maalla, ei, pesänteko sinne ei tule kysymykseenkään.
Taas toisissa nähtiin erämaan hiljaisuus kaisloja kasvavan lahden ympärillä, viheriäniittyinen laakso, hitaasti virtaava joki kelluvine lummelehtineen. Sitten taas taulu, jossa lehtevän kasvullisuuden peittämänä vuoren juuressa seisoi pirtti tuuhean männyn varjostamana. Aallot rannalla olivat laskeutuneet levolle, ja hajonneesta pilvestä välähti kuun kirkas säde syvyyteen. Attila.
Lehtevän niini-puun varjossa nukuin minä pian ja tulin vasta henkiin kuin kepillä äkkinäisesti huidottiin selkääni. Minä hyppäsin silmänräpäyksessä ylös, ja tietämättä mitä tehin, tuuppasin minä isäntääni, niin että hän kaatui nenällensä maahan. Langetessansa riipasi hän koko toisen poskensa terävään kiveen, niin että veri tirisi monesta paikasta. Tästä hän tuli vallan villityksi.
Oli Juhannus-päivä, usea vuosi sen jälkeen kuin olin kouluni lopettanut. Esteri ja minä olimme jo kolme vuotta sitten käyneet rippikoulumme, ja käyneet sen kunnialla. Iltapäivä oli käsissä, vanhempani olivat menneet huokuulle kirkkopäivällisen syötyään, ja minä tunsin itseni niin yksinäiseksi. Lähdin kävelemään Pohjalammia kohden. Muistelin siinä kävellessäni lapsuuteni ihania päiviä, vaikka eihän elämä vieläkään minusta juuri murheen laaksolta tuntunut. Illan ihmeellinen rauha ei ollut vaikuttamatta mieleeni, kun siinä kuljin tunnettua, kiemurtelevaa metsäpolkua lehtevän koivumetsän kautta. Hyräilin itsekseni ja ajattelin: voi kuin kaunis sentään on tämä maailma! Vieno tuulen-henki suhisi puiden latvoissa, metsän murheeton laulukunta piti juhannusjuhlaa sinisen korkeuden hohtavassa salissa. Muistan kuinka huoleton nuorukainen silloin imi itseensä luonnon povessa tykkivää elämää. Ei siinä ollut vielä silloin murheellisia muistoja häiritsemässä, ei harkinnon kylmä sekaantuminen, ei aineellisuuden jäinen himo häirinnyt luonnon iki-ihanuutta heijastumasta nuorukaisen povessa.
Mutta se on heilimo, joka kypsyy, se on kukan jauho, joka valmistuu kotelossaan, se on toinen sukupolvi, joka pyrkii toisen syliin heittäytymään. Ja yhä heleämmäksi käy taivaan sini, yhä vihreämmäksi lehtevän mäen rinne, yhä kirjavammaksi kukkiva niitty, yhä sinertävämmäksi kaukaisuus ja autereisemmaksi taivaan kupukansi. Ja autereen takana paisuskelee vaaleanruskeita pilviä.
Nyt olin minä rikas, mutta orpo, yksinäinen nuorukainen. Isästäni en kuullut mitään ja minusta olikin yhdentekevä, mikä oli hänen kohtalonsa. Järjestin omaisuuteni niin, ettei minun tarvinnut antautua liikehuoliin. Sitte kävin minä vielä itkemässä äitini ja enoni haudoilla, jotka olivat vierekkäin lehtevän koivun alla pienen kaupungin hautausmaalla. Sen jälkeen en ole kotiseudullani käynyt.