Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Sen moistapa mielestään Ei kenkään laukaust' ole nähnynnä. Kuningas otti maljan jälleen, Korkea kuului äänensä uudelleen: "Nyt rauhaa harrastan. Valaani kuulkaa, miehet Gauthiodin! Väljemmät suojat, kauniit lehdot, Viljavat pellot voittoni olkoot nyt. Nyt maassani itävä on Mit' ihmisluontoon kylvetty sulint' on, Heikkoa suojellaan ja voimiin Miekaton riemu vaan ompi sääliä.
Ma eloni huomenella Niin toivon siinto-järvill' leijailen, Kuin pursimiesi lahden lainehella Kirkkaalla kelluu päivän kesäisen; Jos minne katsoo, lehdot vettä saartaa, Ja kukkaistaulu siintää silmihin, Pään päällä taivas loistokasna kaartaa Ja loistaen se välkkyy veessäkin. Oon onnekas! ah, maita ihanoita Ratana ääretönnä aukenee!
Aurinko oli jo ehtinyt kiertää suurimman osan taivaan piiriä, mutta päivä pysyi yhä lämpimänä, vieläpä paahteisena, vaikka vasta oltiin toukokuun alussa. Lammen pinta väreili airojen loiskeesta soiton tahdissa, mutta ilmassa ei tuntunut vähintäkään tuulenhenkeä, ja lehdot seisoivat liikkumattomina, ikäänkuin olisivat vaipuneet kuuntelemaan ja katselemaan mitä vedenpinnalla tapahtui.
Vähäinenkin tuuli on jo paneutunut levolle ja kaikki mitä vaan rannoilla on, kuvastuu tyyneen veteen. Niittyiset rannat, tuuheat lehdot ja jonkun kivikkoniemen nenässä yksinäinen nuottakota ja sen takana pari vanhaa vääntynyttä petäjää.
Se oli tarpeen aina, kun riista vuoreen meni, saati sitten, kun sitä oli haavoitettu. Oli jo iltapäivä ja aurinko laskemaisillaan. Päivä oli ollut kirkas ja kylmä. Korkea uhrivaara kohosi siinä jylhänä ja synkkänä ikäänkuin kulmiaan rypistäen, lehdot valkoiseen huuruun kiedottuina, mutta havumetsä mustan viheriänä seisten.
Näit kevään, kun jo lämpis kirren pinta, ja siinsi taivas, jäänsä järvet loi: nyt versoo lehdot tainta vihanninta, ja posket hehkuu, sykkii ihmisrinta, on kaikki intoa, ja lintuin laulut soi. Nuo vanhat karoliinit hauta peitti, jäi kylter-urhoin kiistapäivät taa, jotk' kaikki koitti, kaikki kesken heitti, kun kuningasta ei, ei kunniaa!
Lauloipa mullekin laakson lintu Taivahan kaunihill' äänellänsä; Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, Kukkaset suuteli toisiansa, Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, Kuusia syleili hempeä henki, Minäkin lintua lempiä sain. Autuas aika ja kultanen kehto! Laakson lintua lempiä sain! Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, Luonto kaikk' oli lempeä vain. Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu.
On täynnä sydämeni! syleillä Teit' lehdot, kukkaset ma tahtoisin, Kun hohdossanne riemuitsette tuolla!... Vaan minkä näänkin?... Miehen hiipivän Tuoll' aitaa pitkin... Anna jää ikkunalle tarkastelemaan ja sisääntulevat eivät huomaa häntä. Neljäs Kohtaus. ANNA. Luutnantti Werner. Maria. WERNER, huutaa huoneesen. Hyvästi nyt jää!
En laula käskemättä; kuitenki, jos joku mielellään lukisi näitäki, silloin, Varus, ovat tamariski ja kaikki lehdot sinua ylistävät; eikä ole Phoebollekaan mikään lehden sivu mieluisempi kun se, jolla on Varon nimi kirjoitettuna päällensä. Niin liikkeelle siis, Pierian naiset!
Näin ihmemuotoihin, muodon alle, loi Luoja sielunsa maailmalle. Loi laulun laaksot, alpit, aatevuoret, loi vihan virrat vaahtosuut, loi rantamille rauhan lehdot nuoret ja antoi armon öljypuut, loi linnut puihin, loi tarutarhat, loi ihmelähtehet iloineen ja surun hattarat, toivon harhat ja kaaret kaunihit kyynelveen. Ja kaiken kauniinsa viimeiseksi loi ihanne-uskonsa ihmiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät