Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Hän mainitsi summan, jonka sai kilolta laaksosta kannettuna matkailijamajalle. Se oli minusta mitättömän pieni. »Mutta miksi täytyy ihmisten kantaa? Miksi ei käytetä kantojuhtia?» kysyin minä vielä. »Tie on liian jyrkkä juhdan nousta.» »Ihmisen täytyy siis tehdä juhdan työ?» »Jah, gewiss.» Askeleeni eivät enää olleet niin joustavat kuin äsken.
Kaukaa laaksosta näkyivät ihan selvästi kuuluisan ja avaran valtakaupuugin Nürnbergin, korkeat tornit, joiden korkeita huippuja iltaruskon heloittava puna kultasi. Kyynyspäillään nojaten matkalaukkuansa vasten katseli nuori kisälli kaipauksen silmäyksillä laaksoon.
Erityisen viehätyksensä saa laakso sitä, että siinä on niin omituisesti yhtyneenä jylhänihana luonto ja etelämaiden runsas kasvullisuus. Ikävä kyllä kestää tätä nautintoa liian vähän aikaa. Jo tunnin kuluttua kääntyy maantie äkkiä laaksosta Antilibanon'in ylätasangolle, emmekä enään saa lainkaan nähdä Baradan laakson ihanimpia osia.
Muistan niin selvästi, kuinka hän kerran, kun olimme menossa katsomaan työväen osuusleipomoa, joka sijaitsee eräässä esikaupungissa, missä asunnot ovat köyhän näköisiä, osoitti korkealla kummulla kohoavaa "Oikeuden palatsia" ja sanoi: "Voi jos voisin nostaa kaikki nuo pienet tuolta laaksosta tämän tasolle". Se oli niin kuvaavaa koko hänen työlleen.
Lipunkantajan silmät pullistuivat kuopistaan, hänen kasvonsa pöhöttyivät, hänen äänensä korahti kerran ja lippu putosi hänen käsistään... Hurraa! huusi Bartek, nosti lipun ja liehutti sitä ilmassa. Se oli tämä lippu, jonka Steinmetz alhaalta laaksosta oli nähnyt laskeutuvan.
Oli sunnuntai-aamu toukokuun lopulla, ihmiset olivat kaikki kirkossa. Eilen oli satanut vettä. Raikas, virvoittava löyhkä tuoksusi vuorilta ja laaksosta, sillä aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Oli Avojalkakin tahtonut mennä kirkkoon, mutta hän oli kuin kiinni naulattu ikkunaan, kirkonkellojen soidessa, ja häneltä jäi kirkkoon menemättä.
Helena itse oli alussa siitä hyvin loukkautunut, mutta kuin Erik oli vakavasti selittänyt, että, vaikka he tarjoisivat dukaatin kultaa, ei sittekään löytyisi koko Kymin laaksosta ketään, joka osaisi tai ehtisikään tehdä kaikkea, mitä hän tahtoisi teettää, niin täytyi hänen siihen tyytyä.
Mies nuori astui nyt hänen eteensä, Se hänen poikans' ainoa oli, Ja loistavilla silmillä nuoruuden Isäänsä hän katsoin saneli noin: "Tee mulle laiva, isäni, retkille Sun nuoruuteis mun mieleni halaa. Oon väkevä, on vereni lämmin. Pois Mä laaksosta kodin halajan nyt." Vait' vanhus oli.
Åsbjörn pestasi itselleen rengin; hänkin oli ulkopitäjäästä, sillä laaksosta ei kukaan tahtonut Musta-Åsbjörniä palvella. Sitten hän pestasi myöskin palvelustytön, jonka nimi oli Gro. Leiv kasvoi näiden ihmisten ja isänsä keskuudessa. Rengin nimi oli Hans; raskasmielinen ja synkkä mies, mutta topakka työntekoon. Välistä hän katosi ja oli poissa pari-kolme päivää, ja tuli sitten humalassa kotiin.
«Isä!« huutaa Maria äänellä, jota turhaan koettaisimme selittää. Hän ei vielä tiedä, että se, jolle hän tämän nimen antaa, on muuttanut pois murheen laaksosta. Majurin viimeiset sanat olivat: «Sammuta tahi vie pois kynttilä, minä en siedä sen valoa«. Vaan aina lähemmäksi tulee valkea, aina enemmän enenee savu huoneessa. Maria ja Anna eivät näy siitä huolivan.
Päivän Sana
Muut Etsivät