United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Oikein kaupungin viinoilleko tässä pääsi...?» arveli Esa, lähestyessään arkkua. »Ottakaa pois!» kehotettiin. Esa tarttui pikariin ja ryyppäsi. »Kiitoksia.» »Ottakaa pohjaan!» »Kiitoksia.» Esa vetäysi takaisin ja puhalsi ensin ja sitten pyyhki etusormenselkään mutruilevaa suutaan. »Tulkaahan tekin ottamaan», käskivät he auttajiansa.
Tuskin oli hän saanut hevoset pois, ennenkun isäntä ilmestyi porstuan ovelle, kysyi Lyyliä ja käski häntä hakemaan puheillensa. Lyyli oli mennyt Leppäniemen kalliolle järven rannalle vihtoja tekemään. Sen tiesi Hannes. Sieltä meni hän häntä hakemaan. Lähestyessään soi sieltä hänen vastaansa iloisesti kaikuvan laulun säveleet.
Vaikkei hän silloin ollut paljon suurempi kuin tyttökään, oli joukkio hänen lähestyessään luikkinut arkana ja äänetönnä tiehensä.
Heidän lähestyessään rantaa olin jo pidentänyt rannassa olevaa vetoköyttä parikymmentä syltä. Muuten olisi rantaan pääsy heille ollut mahdoton. Miehet, jotka eivät osanneet ainoatakaan uimaliikettä, olivat jo niin kangistuneet, etteivät omin voimin päässeet rannalle, vaan heitä oli autettava. Uupuneesta tilastaan huolimatta he yrittivät ryhtyä vastarintaan, kun heidät oli käsirautoihin pantava.
"Kiitoksia vaan herra kunseli!" Konsuli antoi kätensä puserrettavaksi. Laivan miehistö seisoi kunnioittavasti ympärillä. Kaikki olivat pestyt ja puetut valmiit astumaan maalle, sillä sukulaisia ja ystäviä oli tulvaillut laivaan heidän lähestyessään, jotta eivät nyt ehtineet ruveta ankkurin laskemiseen ja laivan kiinnittämiseen. Konsuli tervehti heitä ystävällisesti.
Kaksi päivää ruhtinaan vierailun jälkeen lähti Kirila Petrovitsch hänen luokseen vieraisiin tyttärensä kanssa. Lähestyessään tämän tiluksia ei Kirila Petrovitsch voinut olla ihmettelemättä talonpoikien puhtaita ja hupaisennäköisiä asunnoita ja kivistä herrastaloa, joka oli rakennettu englantilaisen linnan malliin.
Seuraavana iltana lähestyi kirkkomaata neljä eri henkilöä yhdessä joukossa. Niissä näemme etunenässä Kaarlon ja Marian. He kantavat ruusuja. Heidän lähestyessään Annan hautaa, näkivät he, kuinka hautakummulla oleva pihlaja hiljaisen tuulen heiluttamana pudisteli tukkaansa, ikäänkuin varottaen tulijoille: te maan päällä elävät, älkäät häiritkö nukkuneiden lepoa.
Ei mikään muutu paikaltaan hänen elämässään, ellei hänen kanssaan kohotakseen, ja vielä kauan hän mielestään kohoaa lähestyessään entistä hyvää ihannekuvaansa.
Silloilta ja meri-aitoista sataman molemmilta puolin tervehtivät tuttavat häntä, hän vastasi tervehdyksiin ja hymyili ylpeänä ja mielihyvillään. "Minnekä aiot mennä, Laurits?" kysyi hän heidän lähestyessään siltaa; sillä Laurits Seehus'in koti oli Flekkefjord'issa. "Arvattavasti matami Torvestad'in luo; siellä olen aina ennen asunut", vastasi poika.
Hän melkein vapisi ilosta. Katsoi joka pensaaseen, joka puuhun lähestyessään kivipöytää. Kaikki oli hänestä uutukaista. Siellä pikku Maria istui nytkin yksin, niinkuin viimeksi, mutta arkipuvussaan pikkuisessa, mitättömän näköisessä puvussa, joka näytti pyytävän anteeksi. Sylissä kukkasia.