Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Kuules kultainen isäntä, Pienoinen perehen miesi; Keltä mä kysyn lupoa, Keltä lausun lattiata, Minun leikin lyöäkseni, Taiten tanssaellakseni? Hoi isännät, hoi emännät! Kell' on kellarin avaimet; Täytyykö tätä tupoa, Lainataanko lattiata, Tanssia tasaisten miesten, Miesten nuorten notkustella?
Nyt minä sinulta kysyn, mitä pahaa ovat he tehneet ja mistä te heitä moititte?" Katrin kasvot jäykistyivät. Näkyi selvään, että nyt koskettiin asiaan, josta hänen käsityksensä oli yhtä luja kuin kallio meressä. "He eivät kuulu meihin," vastasi hän. "Kaukaa ovat he tulleet ja tunkeuneet tänne meidän keskuuteen."
Tottapa hän, vahva nuorukainen, on siinä asiassa voittava vanhuksen: »Kun ei lie minulla mieltä, Kysyn mieltä miekaltani. Oi sie vanha Wäinämöinen, Lähe miekan mittelöhön!»
Kysyn itseltäni lakkaamatta, mihin minä kelpaisin ja miten minä tästä pälkähästä suoriutuisin, vaan mitään vastausta en vain keksi. Olen kuin entinen suutari, joka oli keksinyt viedä Intiaan laivanlastin anturakenkiä. Minä en tosin ole lähtenyt matkustelemaan anturoitani kaupalle, mutta ilmanala on vaihtunut ja silloinhan on seikka sama."
Mutta ennenkuin lopetan tykkänään puheen näistä aineista, kysyn: mihinkä joutuu ja kenelle tästälähin kuuluu Elsan äitiin Leski-Annan mökki Munkkiniemen niityn laidassa?" "Siihen on minun perin keveätä vastata, kun hyvin tiedän, että mökki on meidän omaisuuttamme. Mieheni sen antoi vanhoista aineista rakentaa ja erityisellä luvalla on se kuulunut Leski-Annalle hänen kuolemaansa asti.
Vyj studjent? kysyn, sillä minusta tuntuu mitä luonnollisimmalta asialta, että venäläinen valtiollinen vanki on ylioppilas. Njet, rabotshij, vastaa hän antaen muutamalla vikkelällä, vasaroimista ja viilaamista kuvaavalla eleellä tietää, että hän on metallityöläinen. Katselen häntä kummissani, sillä en ole luullut venäläisen työmiehen noin sivistyneeltä näyttävän.
Kun asiat owat niin, millä oikeudella heidät sitte unhotamme, millä oikeudella heidät niin mielellämme katsomme ylön? Millä oikeudella ummistamme heiltä silmämme, tukitsemme korwamme ja sydämemme? Millä? minä kysyn waan. Oli miten oli, mutta tämä tapaus, jonka tässä teille kerron, ei mene mielestäni niin kauan kuin henki rinnassani liikkuu. Talwi oli. Olin matkustamassa erään poikaseni kanssa.
Alkaakseni jostakin sillä alahan on epäilemättä sangen laaja kysyn, miten olette voineet ratkaista työväenkysymyksen tai oletteko voineet laisinkaan ratkaista sitä? Se oli yhdeksännentoista vuosisadan ratkaisematon arvoitus, ja kun panin levolle Bostonissa, uhkasi tämä arvoitus hävittää koko yhteiskunnan, kun ei se voinut keksiä sille vastausta.
Ja minä muistan, että haaveiluni olivat silloinkin surulliset ja vaikk'ei ennemminkään ollut keveämpi oltava, niin tuntui elämä kuitenkin silloin helpommalta ja rauhallisemmalta, ilman noita pimeitä ajatuksia, mitkä nyt minussa riippuvat, ja ilman noita kolkkoja omantunnon ahdistuksia, mitkä eivät päivällä eikä yöllä anna rauhaa. Ja minä kysyn itseltäni: mihinkä jäivät unikuvasi?
Kenen on tuo viini-ankkuri tuossa lattialla?" sanoi nimismies, päätänsäkään kääntämättä lakki kourassa edessään seisovaa Vanhaavirkaa kohden. "Mitä varten te sitä tahdotte tietää?" kysyi Vanhavirka. "Minä kysyn vaan: kenen on tuo astia, ja kuka on sen tänne kuljettanut?" uteli nimismies.
Päivän Sana
Muut Etsivät