United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
EEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi ollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin ettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan. VARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut. EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle retkelle, jota esitit. VARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.
Kun muistelen, miten minä kuvittelin »valon korkeata suojaa», yliopistoa, suureksi, valkoiseksi liituvuoreksi, jonka ikkunoissa hohti alituinen auringonpaiste, tai miten minä mielessäni kuvailin suurkäräjäsalia ja niitä miehiä, jotka siellä toimivat ja joiden nimien maine mielikuvituksen suurentamana levisi tänne asti, mahtavasti kaikuen kuin olisi kunkin nimen kunniaa julistanut suuri, kajahtava kello
Vietetään nyt täällä oikein hauska ja iloinen päivä ... niinkuin olisimme jossain ulkomailla, jossain aivan tuntemattomassa seudussa ... niinkuin siinä kaukaisessa vedentakaisessa huvilassa, jonne minä aina kuvittelin, että te minut halki ilmojen lennättäisitte. Olavi ei osannut siihen oikein mitään vastata, tuijotti vain häntä hajamielisesti silmiin.
Kyllä me sittenkin olemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä! EEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä, sellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä tytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni. Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli tietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa oli säkkikuluista tehdyt purjeet.
Kuvittelin monesti vaimolleni, kuinka tyttäremme vähittäin kypsyy omalle kodilleen; kuinka jokainen voimme koota kortemme yhteisen pesän hyväksi; kuinka vanhat päivämme voimme iloita lapsemme onnesta ja lämmitellä yhteisen takan ääressä. Asuntommekin, nelihuoneinen rakennus, valmistui uunineen, kaikkineen.
Muutamia minuutteja seisoin siinä ikäänkuin unessa ja katselin rasiaa ikkunasta tulevan hämärän valossa. Kuinkahan tämä saattoi olla totta! Mielessäni varmaan kuvittelin hullutuksia! Mutta kepeä astunta, joka, vaikka se olikin kepeä, kuului selvästi lähenevän, ja teki lopun hämmästyksestäni.
Useimmiten tämä maa muistettavine paikkoineen kuvastuu sielumme silmäin eteen mitä viehättävimmässä valossa, täynnä ihanteellista kauneutta. Sellaiseksi ainakin minä sitä kuvittelin jo varhaisimpina lapsuuteni päivinä.
Se oli elämää niin onnellista, jota ainoastaan maailmaa tuntematon, toivova, ja kaiken lisäksi rakastunut nuorukainen saattaa elää. Täynnä ihania toiveita ja elinintoa, kuvittelin elämää äärettömän onnelliseksi. Kaikki oli sielussa ehjää, puhdasta... Mutta jumala ei suonut tuota onnea ainaiseksi.
Ah! kun muistan minkälaiseksi tuolla kotona Nordlandissa mielessäni kuvittelin kuninkaan linnan Kristianiassa, huippuineen tornineen kohoavaksi korkealle kaupungin ylitse, ja kuninkaan miehiä kultaisena virtana linnanpihasta aina ylös valta-istuin saliin saakka, tahi Akershusin linnoituksen, kun kanonat paukkuen ilmoittaisivat kuninkaan tuloa, samalla kun ilma olisi täytettynä sotasoitolla ja valtavilla kuninkaan käskyillä; kun muistelen minkälaiseksi "valon korkea sali," yliopisto, kuvautui mieleeni, korkeana, valkoisena liituvuorena, jonka akkunoilta auringonsäteet alati kimeltellen heijastuvat, tahi mimmoiseksi ajattelin Valtiopäiväsalin ja niitä miehiä, jotka siellä istuivat ja joiden nimet mielenkuvituksen suurentamina kaikuivat kotiseuduilleni saakka, aivan kuin ilmassa kulkevat, voimakkaasti kajahtelevat kellot, nimet sellaiset kuin Foss, Sörensen, Jonas Anton Hjelm, Schveingaard ja monta muuta; kun nyt vertaan sen, mitä kaikkia näitä ajatellessani Nordlandissa mielessäni kuvittelin siihen, "meidän vähäisiin olosuhteisin verraten kylläkin arvolliseen todellisuuteen," jossa nyt elän ja oleskelen niin tuntuu siltä kuin Snöhättan korkuinen tuulentupa murskaksi musertuisi päälleni.
Minä kuvittelin mielessäni olevani roomalainen diktaattori, sentähden vähäistä parempi kuin konsuli, sillä kun jälkimmäisen kunniavartiona oli vaan kaksitoista kirvestä, luin minä edelläni kokonaista kahdeksantoista. Oven yläpuolella siinä rakennuksessa, johon minä vietiin, oli puun muodossa kuvattu Dikeus, pitäen vaakaa oksissansa.