Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Silloin mainittu ehdotus, että tämä suuri tila ja sen loistoisa herraskartano määrättäisiin Turun läänin rykmentin everstin puustelliksi, ei näy toteutuneen, koskapahan Kuusiston kartano, sittemmin niinkuin ennenkin, näkyy olleen sitä tarkoitusta varten määrättynä.
Varokaa vaan, ett'en rupea teitä kuulustamaan. Mikä on tuo pieni väsymätön laulaja, tuolla kuusiston liepeellä?" "Urpuvarpunen", hän pysähtyi, "tässä tiemme eroavat." "Ei vielä, antakaa minun ainakin kantaa vasunne metsän läpi puutarhanportille." "En millään muotoa", hän otti vasun, "en tiedä miten oikein teitä kiittäisin."
No niin, minä menen sinne aivan muiden asioitteni vuoksi ja saan kuulla, että yhtiö kieltäytyy maksamasta minun veljenipojan henkivakuutusta... Kieltäytyy? Niin. Tiedättehän, hänen, Kuusiston herran, joka kuoli äskettäin! Te tunsitte hänet? Minulla oli se kunnia. Aivan ohimennen muuten. No hyvä!... Muuten en minäkään ollut pitkiin aikoihin tavannut häntä, voinut tavata häntä, sanalla sanoen.
Tähän loppuukin tarina tämän pienen lisäpuron juoksusta maamme ruotsinkieliseen sivistysvirtaan. Tämä matala puronen luikerteli pitkin olojen epäkohtia, joista kuvia omistaen muodostui sen luonne, joka vuorostaan määräsi purosen kohtalot. On iso havumaja jylhän kuusiston keskellä. Halki havumajan juosta lirisee kirkas puro, kotoisin lähteestä, jonka silmä läikkyy läheisen vuoren rinnassa.
Pohjolain, Pohjolain! Siell' on hauska vaeltain! Siellä vienot lauluin liikkuu, kukkasilmikot ne kiikkuu päällä niittyin loistavain. Antti sedän pakinoita. Oli suuri ilopäivä Kuusiston Laurilla, kun hänen setänsä, urkuri Antti Arvola, tuli Kuusistoon muutamiksi päiviksi kalastelemaan. Kuusiston läheisyydessä oli näet muutamia pienempiä järviä, joista kesäisin sai runsaasti ahvenia.
Jos jatkettiin matkaa Turkuun, tavattiin noin penikulman päässä kaupungin eteläpuolella Armfeltien kolmas maatila, Kuusiston salmen rannalla kauniilla paikalla sijaitseva Rauhalinna. Kuvauksieni ensimäisessä osassa, luvussa »Turussa», olen kertonut Rauhalinnassa siihen aikaan vietetystä hilpeästä elämästä.
MATTI. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä yönä. Muistatkos, Kalle? KALLE. Kyllä muistan. POJAT. No, kerrohan jo! VAPPU. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy. MATTI. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. Me olimme Kallen kanssa piiloutuneet pensaan taakse likellä maantien risteystä, Kuusiston kohdalla.
Kuusiston saarelle silmäili hän surullisesti. «Minun onneni hauta!« jupisi hän. Nyt ei hän ihaillut seudun kauneutta. Kun oli Kuusiston saari näkyvissä, katseli hän sitä. Kuu se katosi, loi hän katseensa alas, veneen pohjaan. «Mikä maisterilla on? Onko hän sairas?« oli kirkkomaalla suntio kysynyt lukkarilta; tämä samaa Johannekselta. «En!« oli Johannes vastannut.
Koko tuo Kuusiston juttu oli tipahtanut kuin taivaasta hänelle! Hänellä oli ollut eräitä tehtäviä maaseudulla Helsingin läheisyydessä, jotka olivat häntä myöhään yöhön viivyttäneet. Hän oli ajanut tuulessa ja sateessa yöjunalle, tie oli vienyt Kontiolan linnan ohi, hän oli nähnyt tulta akkunoissa ja kuullut auton pihalla puksuttavan.
OLAVI: Niin, setä, sillä tiedätkö oikeastaan, ketä sinun on kunnia tässä Kuusiston vanhassa, tomuisessa kirjastohuoneessa puhutella? Minä, Olavi Tavast, en ole ainoastaan taiteiden tiedekunnan bakkalaario, lisensiaatti ja magister regens, minä olen myös jumaluus-opin bakkalaario... MAUNU TAVAST: Kuinka? Siitä et sinä ole minulle mitään kirjoittanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät