Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Sohvi ei tosin enää ollut nuori eikä kaunis, mutta Kusti oli syystä kyllä arvellut, että tokkopa tuota enää sen kauniimpaa saaneekaan, ja Kusti tiesi sitäpaitse, että Sohvi oli piikana palvellessaan säästänyt rahaakin toista sataa markkaa, toiset sanovat olevan kolmattakin sataa.
»Ne eivät olekaan Nauku-Maijan poikia», arveli Jussi. »Saapa nähdä, pääseekö tuo onnella», virkkoi Kusti. »Onneksi on toki tuo purje pieni ja rääsyinen», selitti Jussi. »Kyllä on miehillä sydän kivestä ja sekin tervattu!» »Kiireesti tulee!» »Ihan kuin lentämällä!» »Eihän noilla enää olisi pitkä matka.» »Ei olisi, vaan yhä julmemmalta vain alkaa näyttää.
»Maista vielä anna mennä, ei se tapa . Ryyppää vielä ! Kun ei niin ei. Lähdetäänpä nyt katsomaan missä se torni on, se horisontti muistathan, josta puheltiin.» »Joo.» »No lähdetään.» Läksivät he astumaan ja Kusti piteli Jussia kaulasta. Tultuaan tornin luo istuivat he törmälle tällä puolen jokea.
Hänhän se on. Anna hänellekin kättä, kyllä se on kelpo poika; tekee jo reslarekiäkin aivan omin päinsä, vaikka vasta on kahdeksantoista; kummallista ett'et sinä, Kusti, Anttia muista!" "Eihän serkku ole minua koskaan nähnytkään", sanoi Antti ja löi Kustille kättä että paukahti. Pekka ei suostunut kesken rupeaman lähtemään kotiinsa, vaan ämmä Tiina sai poikansa kanssa sinne mennä edeltäkäsin.
Kusti katseli ja kuunteli ja virkkoi viimein: »hyvä kello». Näytti sitten omaansa lausuessaan: »tämä on vain pintelikello, mutta tarkka, niin tarkka, että ennen se aurinko erehtyy.» Ja sitten Kusti selitti, että se oli pahanpäiväinen silinteri, jolla hän oli tään vaihtanut ja saanut hyvät välit. Hoijakka oli pysähtynyt, Liisa ja Katri tulleet alas.
"Ole hulluttelematta, ämmä", tokasi Pekka, nauraahan sinulle jo kylän harakatkin, kun tuommoista melua pidät." "Naurakoot, naurakoot vain ja minä nauran mukana, kun Kusti poikana sain takaisin, niinkuin kuolleista." Eukko-parka todellakin rupesi nauramaan, hykersi kämmeniään ja hääräsi Pekan ja muukalaisen ympärillä, niinkuin mettä etsivä mehiläinen.
»Hei, prastui, koppasivai.» Jussi katsoi, kuka se oli. Kusti. »Kelloja katselet? Vaan kuule, täällä olisi minulla vähän lilliä. Tulehan tänne», tuumi Kusti ja meni edellä portin taakse. »Tämmöistä ainetta ei ole ryypännyt muut kuin minä ja yksi kuppari Helsingissä ja sinä nyt!» kehui Kusti pullonsa sisustaa. »Mitä se on sitten?»
»Juu, lahotarjuu... Herrat ne aina sanoo, että tervamies juopi niin paljon, vaan tervamies kun ryypynkin ryyppää, niin sitä jo moititaan.» »No, ryyppää, Jussi», kehotteli Kusti. »Juu...» »Pohjaan!» »Toisella kerralla Tuppi Matin mökki merralla. Kuulkaa emäntä, vai rouvako te ootte...» »En ole rouva enkä emäntä, kun ei ole minulla herraa eikä isäntää», selitti eukko.
»Miksi ette laskeneet ennemmin purjetta? Johan sen olisi saanut?» kysyi Jussi. »No, minä juuri rupesin, vaan oli jo kumossa ennenkuin kerkesin tarttua köyteenkään», vastasi toinen miehistä. »Ei se näkynyt pitkään arvelevan kaatumistaan, ihan se pyllähti äkkiä», arveli Kusti.
On hän jo kotonaan tottunut jotain olemaan ja jotain merkitsemään, varsinkin jos hän on lapsista vanhin. Hän on huomannut vanhempainsa häntä tarkoittavat hommat, veljiensä ja sisariensa silmissä hän on nähnyt kasvavana, kuta enemmän kouluun lähtö läheni, ja kylän lasten karkeloissa hän oli aina johtaja. Pappilan Kusti on sanalla sanoen ollut henkilö, joka jo jossain on näkynyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät