United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Varmaankin olet tullut hupsuksi, ja läheltä pitää ett'en minäkin tule hupsuksi tekisi mieleni oikein tanssimaan; tule, Kusti, tanssitaan kaikki yhdessä", lörpötti Tiina jo koetti saada poikaansa pyörimään. "Ole nyt vähemmällä, ämmä", sanoi Pekka ja loi pitkän silmäyksen vieraasen.
»Kusti!» huusi Jussi. Kusti heräsi ja rupesi laulaa hyräilemään: »Lähdenpä riihtä ripsumaan. Heijupa heijun heijuu. Kaurariihtä kapsimaan. Heijupa heijun heijuu. Onkos miehet kotona? Heijupa heijun heijuu...» »Maksakaa kahvinne», piukasi joku eukko Kustille. »Joo, joo, vörloot», virkkoi Kusti ja alkoi kaivaa rahaa kukkarostaan, hyräillen: »Paljonko niitä tarvitaan? Heijupa heijun heijuu.»
Sehän ihme, kun sen jo piti tulla Alatalolaisten kanssa aamupäivällä, mihin lie hävinnyt. Kukas tiesi. Mutta mitäpä se Kusti nyt niin Sohvista kyselee? Ilman vain ... asioitakin olisi ollut. Kusti kulki naimapuuhissa, vaikk'ei ilennyt suoraan sanoa kaikille kysyjille.
Ja kun Sanna itse karsinan nurkasta tuli esiin komeana ja kainona ja istui siihen viereen keskustelemaan, niin ajatteli jo Kusti, että vaikka jo tänä iltana lyötänee tuumat lukkoon ja käytänee rovastin puheilla, niin hän ei pane vastaan, nostakoon Sohvi sitten minkä mellakan tahansa.
Kusti meni heti ja vetäsi poskeensa ryypyn katkeamatta. »Kiitoksia» tuli ihan vääristymättömästä suusta. Eikä Kusti puhallellut, suutaan pyyhiskellyt eikä mutruillut. »Tulkaapa tekin ottamaan.» »Johan sitä nyt kaikille oulumiehille...» arveli Jussi, vaan otti kuitenkin.
»Paljoko sinun kellosi on?» kysyi Kusti. Jussi katsoi ja sanoi. »Se on kuusi minuuttia jälessä Oulun kelloista», virkkoi Kusti. »Onko sinun kellosi sitten Oulun kellojen kanssa yhdessä?» kysyi Jussi. »On. Tämä käy ihan yksissä Oulun horisontin kanssa. Tiedäthän sinä», alkoi Kusti selittää, »siellä Oulussa sen tornihökkelin, mikä on siellä saaressa, siinä sillan päässä?...» »Joo, joo.»
Samassa hyppäsi Kusti reen kuskipukille. Silloin helähtivät kulkuset, remahti aisakello ja reki lähti jymisten pakenemaan tielle. Kulkusten kilke levisi tyynessä aamuhämärässä raikkaaseen ilmaan, mutta kohta vaipui tuskin kuuluvaksi himinäksi, joka sekin vähitellen sammui.
Tuota ei raukka tehnyt kuuroille korwille, sillä wuoroon syliin, wuoroon kätkyeeseen sowitteliwat, waaliwat, ottiwat ja paniwat hellät wanhemmat sairasta lastansa, tuota oliwat he tehneet jo toista wuotta yöt ja päiwät. Silloin kun toinen uupui, walwoi toinen heistä sairaan lapsensa ja toisen pienemmän lapsensa wuoksi, sillä sairas Kusti=raukka ei ollut enää ainoa lapsi wanhemmillansa.
Oi onnellinen perhe=elämä! kuinka suloiseksi sinä teet kodin niille, jotka oiwaltawat sinun autuutesi ja jotka arwaawat sinun hywäksensä käyttää. Pikku Kusti sitten? niin, niin? Hän ei ollut enää pikku Kusti, iso, uljas, werewä ja iloinen nuorukainen oli hän nyt neljäntoista=wuotiaaksi.
Mutta Kusti tuli, eikä kauan viipynytkään. »Missä se on 27:s sija?» kuuli Jooseppi Kustin kyselevän. Jooseppi oli kuin hiilillä paistettava ahven, ihan pyörällä. Kohta sai Kusti selville, että Jooseppi oli vallannut 27:nnen sijan. Hänen vihansa julmistui.