United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyppäsi istuiltaan, rupesi kävelemään ja ääneensä hyräilemään, ja sama Johanneksen luota tuotu ilo oli täydellisesti palannut, vieläpä saanut ikäänkuin perustan ja pohjan. Hän vietti koko tämänkin päivän lääkäriystävänsä seurassa, ja hyvästiä sanoessa he ottivat toisiltaan lupauksen, että Helsingissä rupeavat usein käymään toistensa luona.
Sitten hän rupesi hyräilemään, vetäessään saappaat jalastaan, ikäänkuin muistellen jotakin hauskaa. »Alette, nukutko todellakin?» Varjo kumartui samassa kuin hänkin. Kyllä hän nukkui; hengitys kulki tasaisesti ja kuuluvasti. Nyt hän tuli hiljaa ja kumartui kehdon puoleen, joka seisoi aivan lähellä sänkyä, niin että Letta saattoi koskettaa siihen kädellään.
Ja suutuksissaan Miihkali taas heiskahutti kättään koko moskalle, koetti ruveta jotain hyräilemään, ettei enää ajattelisi, mutta ei muistanut laulun sanoja, ja vääntäytyi sentähden nurmelle mahalleen, pää käsien varaan, parrottunut turpa maata kohden, siihen nukkuakseen. Sillä aikaa niittokone jo oli ajettu rantapellon pitkien apilasarkain päähän.
Suurin osa kirkkomiehistä ei tiennyt wielä mitään tuosta suntion kummallisesta "kaaleppi"=kellosta ja jos joku tiesikin ei hän sitä nyt muistanutkaan, sillä olihan nyt kohta kuultawissa isompi kello, joka löi paljon isommasti kuin mikään kaaleppi. Niin unohtui suntiolta koko tuon oman kellonsa yöllinen, surullinen juttu ja hän alkoi taas iloisesti hyräilemään.
Ja nuorukainen sitte siinä tammen alla; hän makasi ja avuttomasti katsellen taivasta kohti. Vähän yritti hyräilemään, vaan lakkasi kohta; samoin kävi vihellyksellekin. Hän kääntyi hiukan toiselle kyljelleen ja kiinnitti huomionsa vanhaan myyränpolkuun, joka oli kuivanut ihan vaaleanharmaaksi.
»Kusti!» huusi Jussi. Kusti heräsi ja rupesi laulaa hyräilemään: »Lähdenpä riihtä ripsumaan. Heijupa heijun heijuu. Kaurariihtä kapsimaan. Heijupa heijun heijuu. Onkos miehet kotona? Heijupa heijun heijuu...» »Maksakaa kahvinne», piukasi joku eukko Kustille. »Joo, joo, vörloot», virkkoi Kusti ja alkoi kaivaa rahaa kukkarostaan, hyräillen: »Paljonko niitä tarvitaan? Heijupa heijun heijuu.»
Unessa oli hänen katkaistu päänsä näyttänyt niin onnelliselta... Nauranut ja viitoittanut viisaasti silmää. Sakris rupeaa hyräilemään. Hiljaa koettelee hän lauleskella: Oi armaani, oi armaani, oi kallis armaani... Keittiöstä alkaa silloin kuulua liikettä: hm, se vanha ja koukkuleukainen akka..! Hänelle pitäisi kertoa tästä tapahtumasta. Mutta jos Sakris nyt menisi kertomaan, niin se ... suuttuisi.
Anna minulle kättä sen lupauksen vahvistukseksi? Henrik tahtoi sanoa jotakin. Ellen rypisti silmä-kulmansa ja ojensi hänelle kättä. Ei sanaakaan, se ei maksa vaivaa. Anna mulle vaan kätesi! Henrik puristi hänen kättänsä. Ellen hymyili, kumartui ikäänkuin suutelemaan, mutta vetäytyi kohta säikähtyneenä takaisin, rupesi hyräilemään laulua ja meni ulos huoneesta.
Kaikki oli siis täällä samassa järjestyksessä paitsi lapsi, joka ennen antoi iloa kouluhuoneelle juoksennellen täällä iloisena edes takaisin ainakin kymmenen kertaa päivässä ja saaden muutkin usein nauramaan ja hyräilemään.
Hän sovittaa sanansa sellaisella taidolla, että hän suorastaan pakottaa lukijan hyräilemään niitä jollakin kansanlaulun sävelellä. Mutta mikäli voimme hänen muista runoistaan päättää, johtaa häntä tässä itsetietoinen taiteilijan äly liittyneenä tietysti syvään runolliseen tunteeseen.