Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Mutta kuollessaan oli hän vierähtänyt tämän tytön päälle ja nurjahduttanut siten sen jalan sijoiltaan. Naapuria tuli kokoon, ruumis pestiin, puettiin, laitettiin arkkuun ja haudattiin. Hyvät ihmiset toimittivat kaiken tuon. Lapset jäivät jälkeen. Mitäs niiden tehdä? Vaimoista olin minä ainoa, jolla oli vakainen lapsi. Ensimmäistä poikaani imetin, se oli kahdeksannella viikolla.
Hän joutui sitte hyvin nuorena naimisiin, mutta vaimo kuoli muutaman kuukauden perästä. Hän taisi kuollessaan jättää erään ystävänsä miehelleen perinnöksi. Hän oli sellainen lapsi, tuo pikku vaimo, ja mies melkein samanlainen. He eivät tietäneet, mitä tekivät. Neiti Toll oikaisihe äkkiä, ja hänen suuret, kauniit silmänsä säkenöivät. Tiedättekö, millainen pirullinen nainen on?
Olkoon vain, ettei kaikki huomanneet, mutta ken vain kerrankin oli joutunut personalliseen kosketukseen Gjellerupin kanssa, tai vain oli lukenut hänen teoksiaan, tunsi, että maailma taaskin oli tullut entistä köyhemmäksi, että henkilö, joka paljon oli antanut, mutta vieläkin olisi voinut antaa, sillä eihän hän kuollessaan ollut kuin 62-vuotias, nyt oli ainiaaksi vaiennut.
Kuollessaan huokasi hän: "Herra Jesus, ota minun henkeni", ja viimeiset sanansa olivat rukous hänen murhaajainsa edestä: "Herra, älä lue heille tätä syntiä". Vaino kasvoi yhä ja moni muukin veritodistaja eli marttyri sai kuollessaan osoittaa, kehen Herraan hän uskoi. Apostoleista oli Jakob vanhempi ensimmäinen, joka kärsi marttyrikuoleman.
He kahden sitten elelee Mökissä matalassa, Mut äiti yhä käyskelee Rannassa katsomassa, Ett' eikö saavu poikanen Tuo hieno, punaposkinen. Ja vuodet vieri, vanhuuttaan Jo kuoloon Sanna vaipuu Ja höpis vielä kuollessaan,
Kaunis se kuva oli, sanoo hän. »Se on totta, mitä joskus ennenkin on väitetty, että ihminen kuollessaan saa nuoruuden muodon takaisin... Rakastin kahdenkertaisesti tätä kuvaa: lapsena ja ihailijana... Ja silloin tein minä itselleni lupauksen, että äidilleni minä ijäti rakkauteni ytimen annan...» Hänen kaunis runoelmansa »Kuva» muistuu mieleen tätä kirjettä lukiessa.
Hänen kuollessaan perheen elämä tuntui hyvin huolestuttavalta, sillä leski, nainen kun oli, ei saanut harjoittaa liikettä ja kisälli vaati liian suurta palkkaa: Vihdoin leski tapasi erään vanhan, irstaan lasimestarinsällin, joka suostui nimeksi olemaan liikkeen etupäässä eikä vaatinut palkakseen muuta kuin viinaa, ruokaa ja vaatteita.
Ah, nyt jos koskaan tiedän: korkein oppi, mi koskaan kaikunut on päällä maan, min kuuli valtalinna, vangin koppi, mist' yössä kauhun vielä iloitaan, min äänt' on soinut minkään rinnan soppi, min ihmiskunta tietää kuollessaan, on kunnia, mi korkeudess' on Herran ja maassa rauha, hyvä tahto kerran.
Mut pappi lausui, manalaan Menneeksi Sannan kuullen: "Näin moni vartoo onneaan, Sen etähällä luullen, Ja tiedä viel' ei kuollessaan, Kuink' eli likell' onneaan." Laulumme. Miks moitit, Suomi, että laulajoillas On heikko ääni, heikko kuntokin, Ja että Wäinön kannel vainioillas Ei enää kaiu sulo sävelin?
Alussa olikin hänellä menestystä, mutta hänen saavuttuaan autioon, asumattomaan seutuun, jossa sotaväki kärsi puutetta ja vihollisia ratsujoukkoja vilisi ympärillä, sai hän vihollisnuolesta kuolinhaavan. Kuten kirkkoisät kertovat, lausui hän kuollessaan : "Oletpa tosiaankin viimein voittanut, Galilealainen."
Päivän Sana
Muut Etsivät