Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Tähän aikaan kuoli Isajev keuhkotautiin; kuollessaan hän vaikeroi kovasti sekä sai ankaran nikotuksen ja lienee kuollut tunnottomassa tilassa. Pian sen jälkeen kuoli hänen naapurinsa Ivanov. Tämän kuolintaudista emme saaneet selvää; vähää ennen kuolemaansa hän naputtelemalla sanoi naapureilleen hyvästit. Saadessamme kävelyllä kohdata toisiamme tutustuimme oloihin vankilan eristetyissä osastoissa.
"Ja surmanneet lapsia..." "Eivät ole!" "Kuinka!" kysyi Vestinus kummissaan. "Itsehän sinä niin sanoit ja itsehän sinä heidät annoit Tigellinuksen käsiin?" "Juuri sentähden minua nyt ympäröi yö ja kuolema likenee minua... Välistä minusta tuntuu siltä kuin jo olisin kuollut, ja te muut samaten." "Ei! He kuolevat ja me jäämme henkiin. Mutta sanoppa minulle: mitä he kuollessaan näkevät?"
Niinpä jättikin tuo kuuluisa suuren Henrikin asetoveri kuollessaan ainoaksi perinnöksi pojalleen vaan miekkansa ja mielilauseensa.
Vuonna 1661 hän lähti kotoaan ja luovutti sen eräälle köyhälle perheelle asettuen itse asumaan sisarensa luo. Kun häntä moitittiin rajattomasta uhrautuvaisuudesta, pani hän sen pahakseen ja sanoi: »Olen huomannut erään seikan, että olipa kuinka köyhä tahansa, aina jättää jotakin kuollessaan jälkeensä». Joskus hän antoi kukkarosta kaikki rahansa.
Hänellä kerrotaan olleen melkoinen kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen kuollessaan.
Hän oli kuollessaan 60-vuotias, mutta teki sen vaikutuksen kuin olisi hän ollut parikymmentä vuotta omaa ikäänsä nuorempi. Hän oli notkea ja kevyt kuin keijukainen, jaksoi astua pitkiä matkoja, maalata tuntikausia kun oli kiireitä töitä, kiertää maita ja mantereita ja sitten taas seurustella ja huvitella. Hän oli aivan kuin syntynyt kieliniekaksi.
Isäni jätti kuollessaan jälkeensä sinetillä lukitun käärön, jossa tuon sormuksen vaiheet kerrottiin; riittänee, jos sanon sinulle, että meidän perheemme kohtalot on tuohon sormukseen erottamattomasti yhdistetty ja että sen hukkaaminen aina ennenkin on tuottanut meille vastuksia vastusten perästä, samoinkuin sen omistaminen on vienyt meitä mahtavuuteen ja kunniaan.
DAJA. Säälikää jo Rechaa! NATHAN. Ei pyydä nähdä ees, vaikk' uudelleen sen sais hän pelastaakseen mutta onhan hän ihminen... DAJA. Jo riittää! Katsokaas! NATHAN. Häll' ainut lohtu kuollessaan on muisto tään teon! DAJA. Riittää! Surmaattehan Rechan! NATHAN. Sä hänet surmasit! Noin oisit voinut sä hänet surmaan syöstä. Recha, Recha! En tarjoo myrkkyä, vaan lääkkeen sulle.
AKSEL. En; vaan rauhallinen On sydämeni. WILHELM; Valpurias etkö Viel' ennen kuolemaasi mieli nähdä, Elossa tässä kerran viel'? AKSEL. Oi, Wilho! WILHELM. Ma kohta riennän hänet tuomaan. AKSEL. Varro! Niin, Wilho, käydä vois, ett' Akselia Ei enää olekaan, kun Valpur saapuu; Siis sielun' valiolle sano: Valpur Nimeä kuiskas Aksel kuollessaan. WILHELM. Sen sanon.
Hän oli syntynyt vallesmannin pojaksi, mutta jo ennen kahtakymmentä oli hänestä kasvanut kruununvoudin poika, ja nyt kuollessaan hän oli lääninkamreerin poika ja ainoa perillinen. Joiko hän? Ei, vaan toisinaan vähän "nautti" ja "piti hauskaa", sillä hän oli herrasmies. Hän "rakasti seuraa", ja se vei hänen perintönsä. Rakasti sekä naisten seuraa että miesten.
Päivän Sana
Muut Etsivät