Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Minä join juuri kahviani ympyräleivän kanssa aamulla ennen Commons'iin lähtöäni ja minun sopii ehkä muistuttaa tässä, että oli kummallista, kuinka paljon kahvia Mrs. Crupp pani menemään ja kuinka heikkoa se kuitenkin oli kun Steerforth itse rajattomaksi ilokseni astui sisään. "Rakas Steerforth'ini", huudahdin minä, "minä rupesin jo luulemaan, etten koskaan enää saisi nähdä sinua jälleen!"
Mitä pidät hänestä? Antti ei heti vastannut. Eikö hän ole hurmaava? Hurmaava? Hän? Kevytmielinen koketti hän on. On turmeltunut ja nautinto-himoinen. Kummallista minä kuuntelin tuota mielelläni. Hänen soimauksensa oikein hivelivät korviani. Mutta omatunto pakotti minua kuitenkin puolustamaan Agnesia. Kerroin kuinka ideaalinen hän ennen oli ollut koulussa.
Kieli, jota velho heitä puhutellessaan käytti, oli kummallista barbarista latinaa, jonka höysteenä oli monta vieläkin karkeampaa ja vanhempaa murresanaa.
Jopa hän meni niinkin pitkälle, että hän puolusteli miniätä uusien huonekalujenkin suhteen. "Eikä oikeastaan ollutkaan niin kummallista, että Maria tahtoi uudet," sanoi hän, "sillä vanhat olivatkin todella huonot, ja Rasmussenilla on varaa ostaa uudet. Ja mitä taas tuohon pianoon tulee, niin se on oikein hieno huonekalu talossa pitää, kun ei vaan menetetä koko aikaa sen soittamiseen."
Kummallista todella oli, kuinka Anni oli muuttunut. Kun hän kuuli kellot ensi kerran soivan, otti hän pikku lapsen käsivarrellensa ja pani sen kädet ristiin sanoen: "Oi oma lapseni, en olisi uskonut saavani enää koskaan kelloja kuulla!" ja kun Maisu toi ensimmäisen ämpärillisen vettä, sanoi Anni: "Kuinka hyvää ja kirkasta se vesi sentään on!
Kummallista se on! joka kerta kun mieleni tekee tähän paikkaan, on minusta kuin Kari vielä olisi nuori, minä muistan silloin että hän aina hiipi oven taakse peloittaaksensa minua, ja sitten hän nauraen juoksi esiin kun minä tulin, niin, se oli siihen aikaan, se oli tuolla Gravsejdetin talossa! Mutta nyt hän kumminkin on vanha, ja minäkin olen vanha, niin!" Ja hän huokasi uudelleen.
Kuinka kummallista!
Sohvan yläpuolella oli maalaus, joka kuvaili kahta pallisilla olevaa poikaa; ne olivat Villiamin isä ja eversti; he näyttivät iloisilta ja suruttomilta, ja kummallista oli ajatella, että toinen jo kauvan sitte oli kuollut ja toinen harmaapäinen vanhus. "No, ystäväni, oletko nyt tarpeeksesi ennättänyt katsella kaikkia näitä merkillisyyksiä? Kas tässä tuo Olli aamiaista."
Silloin alkoi vasemmalta puoleltani, tuulen puolelta, kuulua outoa suhinata, kummallista melskettä ja puhalluksia. Kavahdin seisoalleni, ja arvatkaapa mitä näin?
Tuossa oli äiti-vainajan kehruuta, jota hän oli huulillaan kastellut ja omin sormin kehrännyt... Tuohan on niin kummallista, on kuin joku aatos alinomaa hiipisi hänen takanansa ja ruikuttaisi kistuissa ja arkuissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät