Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Kolisten nousi reki ylämäkeä, jonka taakse laskeutuessa siinä istujat aivan kuin hiljalleen vaipuivat maan alle ja hetkisen aikaa kuului vielä kulkusen helinä. Elsa oli vihassa Marille. Mitään syytä hän ei tiennyt eikä ajatellutkaan siihen. Minkätähden Mari ei mennyt mäkeä laskemaan! Mitä hänen tarvitsi mennä ajelemaan. Tietysti Jorikaan ei ole mäessä. Olkoot missä tahtovat. Hän ei välitä!
Jos hän sanoikin ettei tulta oteta lamppuun ennen kuin tulee pimeä, niin kävivät he vähän väliä selittämässä että nyt on jo pimeä. Hiljan hitainkin tuli ilta ja tuli lamppuun pantiin. Silloin syttyi ilon remakka lapsissa ja pörhässä korvin kuuntelivat pienintäkin risausta ulkoa. Monta kertaa he olivat kuulevinaan kulkusen äänen ja päästivät ilohuudon.
Toiset lapset pujottivat jälestä ja vakavina istuttiin sitten vahingon jälkeen vähän aikaa, eikä sanaakaan hiiskuttu toisilleenkaan. Viimein kuin katsottiin toisiaan silmiin, alkoi naurattaa ja pian rupesivat oikeen tyrskimään. Ja niin asia unehtui. Siirryttiin pirttiin ja sieltä pistäyttiin ulos katsomaan, että eikö näkyisi tulevaksi, tahi eikö kuuluisi kulkusen ääntä.
Hänen taskukellonsa oli pysähtynyt, ja hänet valtasi hätä ja tuska. Hän hypähti ylös ja pukeutui kiireellä kuin pakoon lähteäkseen Lauria ja aivan kuin tämä olisi jo lähtenyt matkalle, ollut jo tulossa ja kulkusen ääni jo kuulunut. Piikatytöltä, joka tuli pesää kohentelemaan ja rupesi huonetta siivoomaan, sai Esteri tietää, että oli vasta yhdentoista aika, niillä vaiheilla. Jumalan kiitos!
Edestäpäin kuului kulkusen ääni ja hän koetti pinnistää voimansa elääkseen siihen saakka kun hevonen lähelle saapuisi, mutta maa alkoi pyöriä hänen silmissään, hän kaatui, ja peläten hevosen polkevan hänet jalkoihinsa vyöryi hän tiepuoleen. »Joudu, Lauri...» Forstmestarinna huomattuaan Esterin kadonneen, ettei löytänyt häntä mistään, oli säikähtänyt peläten pahinta.
"No, isäntä, eikös tehdä kulkusen kauppa, sietäisippä se tuommoinen hevonen jo helyjäkin." Mieli teki Härmänmäen isännän pysäyttämään ja katselemaan, mutta eihän siinä pysähtelemään ollut rupeamista. "Pois tieltä, ukko, kun elää tahtonet!" kiljasi muudan humalainen, joka mielellään olisi toki torin poikki hölkällä laskenut.
Hänen apulaisensa olivat jo tulleet Mikkolan joulupahnoilta, kopistelivat jalkojaan ja odottivat merkkiä suntiolta. Mutta mitä ihmettä? Johan sieltä taas yleisestä kilinästä selvään voi eroittaa provastin kulkusen. Mitä vietävää! Soittajat tirkistävät läpikäytävän puoleen.
Mutta kuultuaan kulkusen kilinää jonkun matkan päässä ja huomattuaan että se oli kaupunkiin päin tuleva tyhjä ajuri, sanoi Esteri muuttuneella äänellä: »Huomatkaa, että on kulkijoita.» Hän pysäytti ajurin käskien odottaa. Vetäen suruharson silmilleen hän lähestyi Holmaa ja sanoi: »Niin on täytetty viimeinen rakkaudentyö: on luotu hautakumpu.»
Suurin osa tunsi pappeja, he kun lupa-aikoinaan olivat käyneet pappiloissa, jotka käynnit aina ovat loistokohtia nuoruuden muistelmissa joko kuun valaisemana kesä-yönä metsässä tai valkoisen, kimeltävän lumipeitteen aikana, kun kulkusen helinä kuuluu kaukaa ja lähestyy lähestymistään.
Värähtävä on luminen metsä, kun heleän kulkusen ääni raikasna talviaamuna varisee sen riippuvain oksien välillä. Värähtävämpänä ottaa Parsifal Konviramurinsa, valkean tähtensä sydämellensä. Kirkas on pääskysen liverrys sinisen taivaan alla. Kirkkaammin visertää Parsifalin sydämessä, kun hän katsoo Konviramurinsa päiväkirkkaaseen silmään.
Päivän Sana
Muut Etsivät