Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
»Mitä sinä nyt siitä itket ... et tarvitse enempi perässäsi talutella», sanoivat ihmiset minulle, mutta itkin minä kuitenkin ja mieleeni alkoi muistua niitä Kantelettaresta opituita lauluja, joita en kaukaan aikaan ollut laulellut. Niitä minä, yksikseni talojen väliä kulkiessani, laulelin enkä pitkään aikaan ajatellut enkä tehnyt muita hävyttömämpiä lauluja.
"Mummo, mikä on Herran Jumalan?" kysyi lapsi. "Kosto, lapseni, kosto." "Kosto", toisti tyttönen, eikä oikeen näkynyt vielä ymmärtävän, mikä se oikeastaan on, tuo kosto, mutta syvälle lapsen mieleen lienevät kumminkin mummon sanat painuneen, sillä huomenna vielä, kulkiessani etehisen kautta, kuulin tyttösen, kivillä leikkiessään, puhelevan itsekseen: "Kosto on Herran Jumalan".
Pelko, että kadottaisin Edithin rakkauden, työnsi joksikin aikaa kaikki muut ajatukseni syrjään; sillä Edith Leetessä rakastin Edith Bartlettia ja ajatus, että Edith voisi minusta luopua, painoi kuin alppivuori sydäntäni. En koskaan eläissäni ollut tuntenut itseäni niin toivottoman kurjaksi, kuin kulkiessani tri Leeten taloa kohti viimeisen keskusteluni jälkeen herra Forestin kanssa.
Eipä silti, jouduin vielä kerran minäkin ihmisten joukkoon. Jäämeren rannikolla kulkiessani kerran, muutamanlaista levää ja jäkälää kokoelemassa näet, joita kasveja vain siellä päin löytyy, hillikkeet ymmärrettävästi saappaissani, tuli minua vastaan arvaamatta muutaman kiven takaa iso jääkarhu.
Ennenkuin ennätin vastata, kuulin Stefanin huutavan isännän korkealla, käskevällä äänellä: "Coombes, vie rouvasihminen aamiais-huoneesen. Tahdon puhutella häntä." Jalkani horjuivat kulkiessani eteishuoneen läpi, ja päätäni pyörrytti. Ruokahuoneen ovi oli suljettu kun sen ohitse menimme erääsen pienempään huoneesen, jossa ainoastaan yksi kynttilä paloi.
Tämä tapahtui oltuani ainoastaan muutamia kuukausia eno Simisterin luona, jolloin aivan vähän olin köyhiä nähnyt, paitsi kulkiessani heidän kaduillaan ja kujillaan ja käydessäni heidän kurjissa asunnoissaan, haluten koota kaikki heidän lapsensa ja viedä heidät maalle, tuoreille, viheriäisille niityille. Lupasin käydä tervehtimässä Korin äitiä.
En tiedä kuinka kauan olimme kulkeneet, vaan minä olin nukkunut ja herännyt ja taas nukkunut kulkiessani seuralaiseni vierellä; sitten heräsin taas, kun hän yhtäkkiä pysähtyi. Sade oli jo lakannut ja vaikka kuu olikin vielä pilvessä, niin oli kuitenkin taivas sen verran selvinnyt, jotta näki ympärilleen vähän matkaa.
Ja kuitenkin olit jo tiedänkö kuinka monta kertaa kulkenut tieni poikki, ohitseni siellä, mistä pakenin tänne, tietämättäni, aavistamattanikaan, että sinua oli olemassa. En ole voinut ikinä ymmärtää, etten sinua jo silloin tavannut. Kuinka ei joka hermo tiedoittanut, että tulit minua vastaan, kun tulit vastaani joka päivä, monta kertaa päivässä, kulkiessani samaa katua kuin sinäkin?
Askeleeni lienevät vaistomaisesti tuoneet minut entisen kotini paikalle, sillä itse en ollut kulkiessani käsittänyt, että palaan sinne takaisin. Tämä talo tuntui minusta kodilta yhtä vähän, kuin mikä muu paikka tahaan tässä oudon sukupolven asumassa kaupungissa, jonka asukkaat tuntuivat minusta yhtä täydellisesti vierailta, kuin kaikki muutkin nykyjään maan päällä elävät miehet ja naiset.
"Oneidajärven poikki kulkiessani oli luodinvalimeni joutunut hukkaan," jatkoi hän, "ja sentähden täytyi minun, niin hyvin kuin voin, tulla toimeen susihaulilla, mutta pyssyni oli hyvä eikä hajoittanut niinkuin tuo teidän kaksipiippuinen pyssyrämänne, tuomari, jonka läheisyyteen näemmä ei ole hyvä metsällä ollessa joutua."
Päivän Sana
Muut Etsivät