Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Keskellä kylmintä talvea, nietoksien alta ja tuiskujen läpi loihtii se kukkaset esiin. Se laskee ne surunsa seppeleenä muistojen haudalle, pyhittää ne murheensa merkiksi hyvien töiden tekijälle. Eikä se kuitenkaan suruansa ajattele, eikä kukat ole ainoastaan kaipaukselle omistetut. Ne ovat toiveiden tarhasta poimitut, ja ne lemuavat luottamusta parempiin päiviin.
Yö on haihtunut, ei mua enää hullun houreet vaivaa, on murhe mulla työksi vaihtunut, nään kukat, kummut sekä sinitaivaan kuin ennen kuultavina, kirkkahina; ja veren aallot hyrskyy valtavina, ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää, taas aatos kantaa, pilvilöitä piirtää, ja käsi sydämellä maailmalle ma lausun, voitetulle voittajalle: se kuitenkin liikkuu!
Sua koskaan saavuta ei ajan vuo, sen hyrskyt hiljaisiksi hiljenevät, sen aallot edestäsi etenevät ja sulle, nukkuja, ne unes suo. Ne sulle uudet unhon yrtit tuo ja uudet unen hurmat hivelevät. Ja uudet kukat joka uusi kevät sun vuotehesi vilpoisaksi luo. Vain Panin huilu jostain kalliolta, vain hunajainen tuoksu Hymettolta ne sekaantuvat sinun unehes,
"Hänen päänsä on suurempi. "Tuo alppiruusu on vielä pantava siihen." Hän sitoi nyt seppeleen molemmat päät yhteen sirolla sideruoholla, hypähti seisoalleen, pudisti viimeisetkin kukat nahkaesiliinastaan, otti seppeleen vasempaan käteensä ja lähti laskeutumaan jyrkkää rinnettä, jonka juurella puro lorisi kiviä vasten. "Ei, jääkää tänne odottamaan. "Sinäkin, rakas Lumikko. "Palaan pian."
"Senpä mielelläsi saat tehdä," vastasi tyttö ystävällisesti, mutta toiseen katsahtamatta, otti Ingrid'iä kädestä ja kävi edeltä. Päiväkummulla seisahtui hän ja lausui Ingrid'ille jäähyväiset. "Minä kyllä jaksan kantaa kukat jäljellä olevan matkasen," sanoi hän tarttuen vasuun, jonka Thorbjörn oli laskenut kädestään.
Suoraan edessä, kaiteen juurella, joka on koristettu vanhanaikaisilla leikkauksilla kansanomaiseen tapaan, rehottaa tuomia, valkeanaan kukassa, leveitä ja tuoksuvia. Toukka ei ole niihin päässyt, täällä erämaassa; kukat ovat puhtaita, puut ikäänkuin ripoteltu täyteen riisiryynejä, tai kasautunut oksille lunta: niin on nuppuja niissä, ja vastapuhjenneita kukkia.
Kylmiä, sateisia päiviä oli ollut monta, mutta nyt oli tuuli poistanut pilvet taivaalta, ja ilma oli taas käynyt lämpimäksi. Päivä paistoi melkein paahtamalla. Kaikki luonnossa näytti nauttivan kesälämmön palaamisesta. Kukat asemapäällikön puutarhassa nyykäyttivät iloisesti päätään, yksinpä pienen asemahuoneen nurkatkin kiilsivät kuin tyytyväisyydestä auringon valossa.
Kuinka hyvästi hän osasikaan teeskennellä, tuo vilpillinen "komediantti". Koko hänen olennossaan oli tuollaista valoisaa arvokkaisuutta, että heti hänen sisään astuessaan vahakynttilät näyttivät palavan kirkkaammin, suuret peilit loistavan, kukat ikkunoissa tuoksuvan voimakkaammin ja selittämätön valo leviävän yli koko salongin.
Nuoret kukat, älkäät antako minkään madon sydäntänne kalvaa, ottakaat se pois vaikkapa sitä seuraisi kappale sydämestänne, sillä jos se jää sinne niin se kalvaa koko sydämenne. Syvällä, syvällä sydämessä, täällä sydämen pohjassa puhuu ääni, hiljaa ja salaa.
Ei siellä oo sinun näköistä!» Selitellä seppo koitti: »Minkäpä minä osannen, kun olen kerran tänne luotu, syntynyt sysimäelle» »Sin' olet syntynyt luvatta, lurjus, vastoin maan lakia kursi tiehesi, tahikka !» Läksi seppo läylimielin kangasta kävelemähän; pilkaten puut puheli, kukat viittoi vilkusilmin, oravat osoittelivat, linnut lennosta ivasi angervon avuttomuutta, heimotuutta herjan lapsen.
Päivän Sana
Muut Etsivät