Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Vantehen kaulaansa sai, että kilkkuu, siitäkö nauru ja kikatus nous talon rouvan vetreän vanteen. Istuvat kuistilla vanhemmat herrat, maistavat maljoa höyryävää. Unhottuu puhe useat kerrat, nyykähtää ukko rovastin pää, kun vanteet niin kauniisti lentää. Ah, älä katsele vartta sa tuota liioin, maisteri liekkisyön! Karkkoa kaunihin naurajan luota, pelkää keijuja kesäisen yön!
Neiti Hanna liikkui lämpöisenä, punakkana ja vilkkaana siinä kuistilla, aivan huolimatta ja tietämättäkin Jaakon kärsimyksistä, äänettömästä suuttumuksesta ja loukkautuneen turhamaisuuden harmista. Tunteissaan jonkun ruusun tai hortensian entisiltä, ammoin jo menneiltä ajoilta, jolloin hänen äitinsä vielä oli elossa, hymyili Hanna niille kuin vanhoille tutuille.
Enempää ei asiasta puhuttu, ja kohta päivällisen jälkeen Kustu lähti Jaakon kanssa kartanoon, ja Viulu-Mikko meni myöskin pois. Patruuna Pohjosen rouva istui kartanon kuistilla, leikkien lastensa kanssa, ja näki samassa Jaakon, joka lähestyi nuoren kumppaninsa seurassa. Lakki kourassa ja syvästi kumartaen Jaakko kysyi: »Saako patruunaa puhutella?»
Hänen isänsä oli oikeassa, hänen ei olisi pitänyt ollenkaan tullakaan tänne. Sitte joi hän teetä, käski herättämään hyvissä ajoin, paneutui vuoteellensa ja itki itsensä nukuksiin. Kello oli kohta yksi yöllä, kuin översti Horn palasi kotiinsa Aldonin huvilaan. Palvelija makasi kuistilla patjalla, vaan heräsi, kuin vaunut vierivät portille, ja syöksyi avaamaan niiden ovea.
Tuntikausia saattoivat he silloin riippua tiskin yli, lukea paikkakunnan "Fana"-nimistä sanomalehteä tahi seisoa ulkona kuistilla keskustelemassa. Keskustelu, joka tällä kertaa innostutti neljää työmiestä, jotka seisoivat puodin edustalla, mistä kuului äänekästä puhetta ja naurun-räjähdyksiä, oli uusi pastori ja hänen rouvansa, jotka viikko sitten olivat saapuneet Ryforsiin.
Pugatshev istui nojatuolilla kapteenin talon kuistilla. Hänen yllään oli kaunis kasakan kauhtana, kullalla kirjattu, korkea soopelin nahkainen ja kultatupsuilla varustettu lakki oli vedetty hänen säkenöiville silmilleen. Hänen kasvonsa näyttivät minusta tutuille. Hänen ympärillään seisoivat kasakkain vanhimmat.
Pian oli piha täynnä ihmisiä, niitä istui aitan rappusilla, renkituvan kuistilla, ja nuoria talonpoikia seisoskeli ihan pääkuistin luona, nojaten sen pieliin, poltellen piippujansa ja naureskellen leveästi, kasvot punaisina. Ja tuli olo semmoiseksi, niinkuin ei kukaan olisi tiennyt onko talossa mitään hallitsijaa, ja kaikki, ollen tuttuja keskenänsä tunsivat oikeudeksensa olla niinkuin tahtoivat.
Erittäinkin juuri viimeisenä iltana, kun he istuivat kuistilla, tuli tämä muiden ja hänen mielialojen eroavaisuus esille, ja Henrikin täytyi suorastaan hillitä itseään pysyäkseen toisten mielialassa ja ollakseen osoittamatta tavatonta iloaan melkein juuri eronhetkenä.
Hän tuli kuistilla vastaani. "Mikä teitä vaivaa?" kysyi hän, nähtyään minut. "Olette niin kalpea!" "Kaikki on lopussa!" vastasin minä ja annoin hänelle isäni kirjeen. Hän kalpeni vuorostansa. Luettuansa kirjeen hän antoi sen takasin ja sanoi vapisevalla äänellä: "Kaiketi ei minun ole sallittu... Sukulaisenne eivät tahto minua perheesenne. Tapahtukoon kaikessa Jumalan tahto!
Kun he olivat rattailla ja kiertäen pihalta tielle ajoivat ryytimaan ohi ja vielä kerran katsahtivat jääneihin, seisoivat nämä kuistilla, ensin Alina, sitten harmaapäinen mamma ja rappuista alempana Johannes, seisoivat erillään kaikki kolme ja liikahtamatta katselivat poisajavia.
Päivän Sana
Muut Etsivät