Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Mukava nojatuoli neidin omasta salongista on nostettu pöydän eteen, jolla on iso jardinieri riippuvine silkkinauhoineen, joissa suurilla kirjaimilla on painettu "Sanny Kortmanille kiitollisilta oppilailta." Ensimmäinen kohtaus. Neiti Kauppila. Neiti Forslund. Liisi. Lassinen. Vuorela. Juonas. Juonas Neiti Forslund. Voi voi, kuinkahan nyt käy sen Sanny raukan kanssa. Olen niin levoton.
Oh, ne ruuvaavat arkun kantta kiinni tuolla. Silloin, kun olin lapsi, kertoivat minulle jutun kuolleesta ritari Aagesta, joka kulki kirstu seljässä. Jos tuonkin päähän pälkähtäisi tulla jonakin yönä kirstu seljässä kiittämään kestityksestä? Ne tuovat rauhattomia unia. Kun minun poikani tulee kuninkaaksi, täytyy ne kieltää. Kuinkahan kauan mahtaa mennä ennenkuin ruumis alkaa mädätä?
"Kuinkahan matkani luonnistuu, koska ei tule hyvää eikä huonoa onnea vastaan", ajatteli Topias itsekseen. "Sais mies tulla vastaani ja antaa hyvää onnea, sais vaimo olla tulematta huonoine onnineen." Sitte alkoi hän vetämään hopeakelloaan teräksisellä avaimella. Avaimen suu olikin säröillä ja meni rikki vetäissä, kello jäi puolivetoon.
»Kuinkahan paljon Ranaldin väkeä lienee?» kysyi Montrose. »Heitä on, sen verran kuin minä tiedän, vain noin kahdeksan tai kymmenen miestä ynnä muutamia vaimoja lapsineen jäljellä», vastasi Dalgetty. »Missä he nyt ovat?» kysyi Montrose vielä. »Eräässä laaksossa, neljän, viiden virstan päässä täältä», vastasi soturi, »odottamassa käskyjänne, herra kenraali.
Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää tuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt. JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan? HANNA. Jussi, käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän puhuttavaa. JUSSI. Tarpeetonta! Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on sydämellä! HANNA. Hyvä Jussi !
ANTON. Miksi kuolema kuitenkin? LEO. Muistellessani vimman kohtaa. ANTON. Mitä? LEO. Oi, hiipisi nyt pieninkin kuiskaus asiasta hänen, hänen korvaansa haa! ANTON. No mitä? LEO. Minä murhaisin itseni! ANTON. Vaiti, Leo! Ja täällä on salaisuutes tallessa, sen tiedät. Mutta kuinkahan olet itse kätkenyt salaisen liekkis neitos huomiosta, veitikka? LEO. Keltä? Mitä tiedän minä? Keltä neidolta?
Kuinkahan monta sydäntä, jotka vielä tänään sykkivät ylpeinä, iloisina ja elämänhaluisina, oli siihen mennessä muuttunut kylmäksi. Tällä tavalla unelmoiden ja miettien hän katseli taivasta ja laaksoa. Hän ei huomannut, että aurinko oli jo aikoja sitten laskenut; että pimeä oli äkkiä tullut. Leirissä paloi jo muutamia vartiotulia. "Omituinen kohtalo", puheli neitonen itsekseen.
Muutamia minuutteja seisoin siinä ikäänkuin unessa ja katselin rasiaa ikkunasta tulevan hämärän valossa. Kuinkahan tämä saattoi olla totta! Mielessäni varmaan kuvittelin hullutuksia! Mutta kepeä astunta, joka, vaikka se olikin kepeä, kuului selvästi lähenevän, ja teki lopun hämmästyksestäni.
Tämä onnistuisikin täydellisesti jollei näitä pahoin moitituita sanomalehtiä löytyisi, joita laitetaan kaikisten enemmm silloin, kuin he sakistelevat vallan omaisia. Lisäksi, kuinkahan kävisi herrain päivissämme, jollei sanomalehtiä löytyisi?
Elsa, lausui nuorukainen, tyttöä kätellen, sinua olen jo kauvan aikaa etsinyt, kertoakseni sinulle jotakin varsin uutta. No anna kuulla! Kuinkahan tärkeätä tuo nyt vain lieneekään, mietti Elsa epäillen ja hänen iloisista silmistään loisti pienoinen veitikkamaisuus. Aijon, näet, huomenna lähteä Matin kanssa markkinoille. Elsan otsa pimentyi.
Päivän Sana
Muut Etsivät