Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Minä ajattelin itsekseni: kuinkahan pitkä aika ja kuinkahan suuria kustannuksia tuhlataankaan naisten pukuun, kun näin monta mutkaa maalaamisen, harjaamisen ja kiillostuttamisen puolesta tarvitaan miesten kuntoon saamiseksi.
Kuinka paljon hän olikaan puhunut tälle naiselle pötyä elämän hetkellisyydestä ja taiteen katoamattomuudesta yön nopeasti häipyvinä tunteina! Kuinkahan paljon pötyä muut puhuivat samalle naiselle! Ja kuinka paljon pötyä oikeastaan mahtuu taiteilijan naismalliin? Hän lähti kaupungille.
Ylioppilaat siellä tulivat juosten. Tytöt painuivat alas pensaan taakse ja olivat hiljaa kuin hiiret. Ja siinä he kuulivat, mitä nuo herrat ohi mennessään sanoivat toisilleen. Kuinkahan kauvas ne jo ennättivät? Kyllä me ne maantiellä yhytämme viimeistään. Rientämällä he riensivät eteenpäin, kääntyivät maantielle ja katosivat. Tytöt nauraa tirskuivat.
"Tämä saattaa olla turha pelko, kyllä sitä maailmalla oppii vähäisen jokalajia: jos oppii paljon pahaa, oppii siellä hitusen jotakin parempaakin ja kaikkihan ne ovat hyvät tarpeen aikana." "Mutta minä luulen, että on menneet vanhatkin opit, kuinkahan esimerkiksi lienee lukutaidon laita, ethän ole ollut lukusijoilla moneen vuoteen."
KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai, kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa? ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä. KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on niin, kello on kaksitoista. Kuinka se on ymmärrettävä? ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa?
JUHANI. Tässä ollaan, veljet, ja kiittäkäämme onneamme siitä. Sillä se oli marssi, jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. AAPO. Tässä ollaan, mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä, ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden, jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. JUHANI. Ja me saisimme samasta kauhasta.
Ja nyt hän saa siitä kärsiä. Herra Jumala, kuinkahan tämä loppuukaan! BERTHA. No, ehkä tätä vielä voi arransjeerata. Onhan papalla niin paljon tuttavia. MIILI. Mitä niistä. Ei ne enää hänestä välitä. Pappahan nyt tykkänään on menettänyt luottamuksensa. Ja siitä hän nyt onkin niin epätoivoissaan se luottamus kun oli hänelle kaikki kaikessa, sanoo hän. Ja mammakaan ei tahdo häntä enää nähdä.
Mutta Antin olisi juuri pitänyt saada tuommoinen hieno ja vaativainen salonki-nukki vaimokseen. Silloin hän olisi nähnyt. Kuinkahan kauvan tuota olisi kestänyt, ennenkuin konkurssi olisi ollut edessä. Näin yltyivät ajatukset päässäni sillä välin kuin viihdyttelin pienintä sylissäni ja koetin sanoilla hillitä toisten huutoa.
Häntä miltei vapisutti se ajatus, mikä nyt hänen mieleensä lennähti: »Kuinkahan monta surua näihin Suomen peltoihin onkaan haudattu?» Hän oli joskus ennenkin tuntenut että maa oli ikäänkuin pyhä, suurella vaivalla ja hiellä lunastettu. Mutta nyt hänelle selvisi aivan uusi asia. Työ oli vain yksi puoli.
"Minä pykälältä pykälään tuumin itsekseni: kuinkahan tuonkin voisit sanoa vielä selvemmin, voimakkaammin, ytimekkäämmin yhteiselle kansalle helpommin tajuttavasti ja paremmin sen kuvata?"
Päivän Sana
Muut Etsivät